Olimme tuttavan häissä viime viikonloppuna ja sinne oli aikomus neuloa Siirille bolero ja ommella prinsessajuhlamekko. Inspiraatiota ei kuitenkaan koskaan tullut ja aika loppui kesken. Ihan viime hetkillä kuitenkin sain päähäni, että minun on saatava itselleni vaaleanpunainen juhlatoppi. Olin jo aikapulan vuoksi antanut itselleni luvan ostaa ko. vaatekappaleen, mutta eihän mieluista tietenkään näin pienellä varoitusajalla löytynyt. Siispä ei muuta kuin kangaskauppaan silkkiä ostamaan ja ompelemaan. Lauantaina pari tuntia ennen häiden alkua toppi valmistui ja hoiti työnsä kunnialla.

toppi (Small).JPG

Edit: pari typoa korjailin…

Average Rating: 4.8 out of 5 based on 281 user reviews.

4 Responses to “”

  1. Villasukka Says:

    Kaunis! Silkki on kyllä parhaimmillaan juuri tuollaisessa yksinkertaisessa mallissa. Minä vaan en uskalla ommella silkkiä, pilaan sen…

  2. Maija Says:

    Kaunis sävy, mansikkamilkshake tulee mieleen.

  3. Myy Says:

    Minäkin pidän tuosta topista. Yksinkertainen malli, kaunis värisävy.
    Pidän hurjasti myös tuosta valokuvatorstain kuvasta. Ihmisten kädet ovat niin kauniita.
    Teidän Siisi on huippu. Odotan innolla, että poikaset ja Erin oppivat kunnolla puhumaan. Nyt tulee vain näitä yksittäisiä sanoja. Pääsee kurkistamaan lapsen mieleen. 😉

  4. juuli Says:

    Kiva toppi! Tuollaista raakasilkkkiä on vaikea ommella (rispaantuu) ja saada sileäksi saumoista kun ei voi höyryttää. Tämä on ainakin minun kokemukseni. Kuvailit topin teon niin helpoksi, että pitäisi kai taas yrittää!

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: