Nyt on kolme matonkuteesta virkattua koria valmiina ja kovassa käytössä. Parina iltana näitä väkersin – ja olihan sormet kovilla. Kyllä ihan tosissaan sai voimaa käyttää, että sai langan kulkemaan. Hikistä hommaa.

Idea koreihin tuli jo tammikuussa Suuri Käsityöehdestä (1/06), mutta ajanpuutteen vuoksi asia hautautui ja unohtuikin ihan. Uudelleen asiaan sytyin, kun näin Kotikutoiset-blogissa korin valmiina. En kuitenkaan tehnyt yhtään koria lehden ohjeen mukaan, vaan aina pitää soveltaa… Pienin kori on pelkillä pylväillä tehty, mutta kahdessa muussa pohja on kiinteillä silmukoilla ja reunoilla pylväitä ja kiinteitä silmukoita. En halunnut myöskään ihan suoria koreja, joten kavensin korin suuta ylöspäin mentäessä. Lisäksi tein kantamista helpottavat kahvat ketjusilmukoilla ja piilosilmukoilla.
korit(Custom).JPG

Onko kenenkään muun mielestä SK:n ohjeet melko hämäriä? Minä ainakin tekisin (ja teenkin) asiat hieman erilailla ja eri järjestyksessä.

Average Rating: 4.9 out of 5 based on 187 user reviews.

One Response to “”

  1. Ninni Says:

    Kiitos kivasta blogista. Sinun käsityösi ovat todella upeita. Etenkin kyyläilin kiinnostuneena hattuja ja huiveja.=)

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: