Kesäkuun alussa kudonnan kurssilla saimme tehtäväksi kuvakudoksen jostain itselle merkityksellisestä valokuvasta. Valokuvasta tehtiin pelkistetty luonnos vesivärein ja jäljennettiin kuva ohuelle kuitukankaalle. Sain luotua loimet ja pätkittyä sopivanvärisiä lankanippuja, mutta siihen projekti sitten tyssäsi.

Koko kesän mökki- ja mummolareissuilla mukanani kulki iso paperikassi täynnä lankoja sekä kudontakehys tarvikkeineen. Turhaan. Koskaan ei ollut riittävästi aikaa, että olisi voinut syventyä kuvakudoksen saloihin.

Pari viikkoa sitten aloitin työt neljän kotiäitivuoden jälkeen. Ekaluokkalaiset ovat työllistäneet ja vieneet voimat siihen malliin, että käsitöille ei ole jäänyt aikaa sekuntiakaan – ei opiskeluihin liittyviin käsitöihin saati omiin projekteihin.

Tiistaina on kudonnan kurssin arviointitapaaminen, jolloin pitäisi palauttaa valmis työ kera portfolion. Jaiks!

Niinpä mies otti tänä aamuna lapset ja matkasi mökille. Lähtiessään huikkasi vielä auton ikkunasta: “Nyt heti töihin siitä!” Ja minä tein työtä käskettyä. Viisi tuntia, yksi vessatauko ja valmista on. Tai no, portfolio odottaa vielä sitä ihan viimeisintä viimetinkaa, mutta kuvakudos sentään tuli valmiiksi. Työn koko on n. 20 cm x 24 cm.

Tässä alkuperäinen valokuva ja siitä tehty luonnos sekä kuva työn alkumetreiltä.

Lokin kuva on napattu Suomenlinnassa kesällä 2002. Tuona kesänä ei tarvinnut paljon kelloa katsoa – aikaa oli yllin kyllin ja vuorokausirytmi sai olla täysin päälaellaan ilman omantunnontuskia. Nykyään elämä on tuskastuttavan kiireistä ja kello raksuttaa liian nopeasti. Kello määrää tahdin.

Halusin yhdistää nämä kaksi ajan kokemisen ääripäätä tähän työhön, jotta saisin muutoin varsin naiivin työhön jotain särmää. Siksi kaivelin laatikoiden kätköistä vanhan kellon koneiston, jonka kiinnitin työhön. Kuvakudoksen taakse laiton vahvikkeeksi ensin askartelussa käytettävää ohutta aaltopahvia pykäpistoin.

Työ oli todella haastava ja aikaa vievä. Jotta kuvaan olisi saanut enemmän yksityiskohtia, työn koon olisi pitänyt olla reilusti suurempi ja loimilankoja ainakin tuplasti enemmän. Nyt piti tyytyä hurjan pelkistettyyn ja summittaiseen lopputulokseen.

Ps. Olen saanut pariltakin taholta “Nice matters award” -tunnustuksen. Kiitos Makepeace ja Pia! Lämmittää kovasti mieltä, kun saa näin mukavaa palautetta. Minä puolestani jaan tunnustusta Villapata kiehuu -blogin AnniP:lle.

This entry was posted on Sunday, August 26th, 2007 at 17.18 and is filed under Käsityöt. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.