Hiljaista on blogissa ollut kevään ja kesän ajan. Mutta ei täällä toki toimettomana ole istuttu. Tulossa on siis kunnon käsityöpläjäys. Mutta jotta ei ähky yllättäisi, raportoin tuotoksia pienemmissä erissä. Tässä osa I.

Keväällä sain suoritettu käsityötieteen opinnot loppuun. Niitä varten tein melko suuritöisen sisustusprojektin.Vähempikin olisi varmasti riittänyt, mutta kun sitä itselleen tekee, niin ei viitsi puolitiehen asioita jättää. Niinpä makuuhuoneemme sai uuden pellavaisen, keskeltä laskostamalla kuvioidun päiväpeiton, neljä tyynyä ja kaksi lampunvarjostinta. Lampunvarjostimet on tehty merinovillasta ja koneneulontalangasta huovuttamalla vanhojen kehikoiden päälle. Isot tyynyt ovat silkkiä ja pienemmät merinovillaa, johon on upotettu kierrätetty pitsiliina.

kokonaisuus.jpg varjostin.jpg

tyynyt.jpg

Jossain vaiheessa suunnittelin varjostimien tekemistä neulomalla tai virkkaamalla ja sitä varten kehräsin valkoista lankaa “sämpylätekniikalla“. Lankaan heitin mukaan kaikki kaapeista löytyneet kuidut ja langat sekä erilaisia vaaleita helmiä. Langassa oli n. 20 erilaista “ainesosaa” ja vaikka se oli todella mielenkiintoista ja ihanaa lankaa, homma jäi kokeiluasteelle.

helmilanka2.jpg

helmilanka.jpg

Projekti oli niin suuritöinen erilaisine kokeiluineen ja portfolioineen, että alkukesästä ei paljon käsitöihin tehnyt mieli tarttua. Tai no, kyllähän minä lajittelin, pesin ja karstasin melko muhkean läjän villaa, mutta eihän sitä lasketa… Kesän villatouhujen saavutuksia lisää osassa II.

Ps. Pahoittelut kuvien surkeasta laadusta, osa otettu kännykkäkameralla…

Average Rating: 5 out of 5 based on 179 user reviews.

9 Responses to “”

  1. tikru Says:

    Ihan mielettömän hienoja juttuja oot tehny. Mä pidän erityisesti tosta utulampusta. Aika urakka.

  2. neja Says:

    Ihan älyttömän ihanan näköinen makkari! Nuo tyynyt on kyllä mahtavia:)

  3. kaisa Says:

    Ihana tunnelma! Nuo lampunvarjostimet varsinkin ovat ihania.

  4. soile Says:

    Hillittömän hienoja! Tosi tunnelmallisia, päiväpeiton laskokset viehättävät suuresti.

  5. Ultsi Says:

    Aivan mahtavan upea kokonaisuus!

  6. helena Says:

    Kaunis makuuhuone ja ihania töitä! Onko sängyn takana seinällä joku kuvio vai näenkö harhoja? Maalattu?

  7. Anne Says:

    Helena, seinällä on todellakin maalattu kuvio, et näe harhoja. Viime vuoden heinäkuulta löytyy tarkempi selostus asiasta, otsikolla Huusholli uuteen uskoon.

  8. catariina Says:

    Onnittelut valmistumisesi johdosta, upea makuuhuone.

  9. Anne Says:

    Kiitos Catariina! 😀

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: