Kaunis kiitos

Kävimme mieheni kanssa Miamissa viinimessuilla. Menimme Miamiin paikallisella Tri-rail junalla jääden pois Hialeah-nimisellä messukeskusta lähinnä sijaitsevalla asemalla. Astuessamme junasta ulos hämmästys oli suuri, sillä tämä asema oli todella piskuinen keskellä ei-mitään. Aseman olemassa oloa ei edes huomannut kauempaa.

Aikamme odoteltuamme ja melko monta puhelua soitettuamme saimme lopulta taksin. Taksit eivät kuulemma suostu tulemaan tuolle alueelle kovin mielellään. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille maistelemaan viinejä.

Messukeskukselta lähtiessämme saimme taksin saman tien ja pyysimme kuskia viemään meidät takaisin lähtöasemalle. Hän ei kuitenkaan suostunut meitä sinne viemään, oman turvallisuutemme (ja varmasti myös hänen itsensäkin) vuoksi. Sen sijaan hän ajoi meidät seuraavalle asemalle, joka olikin jo ihan eri kokoluokkaa.

Emme olleet syöneet koko päivänä juuri mitään, joten poikkesimme hakemassa pikaruokaa matkan varrella. Olimme tilanneet medium-kokoiset ateriat, mutta tämän maan medium osoittautui vastaamaan suomalaista extra-largea.

Asemalla meillä oli lähes puolituntia aikaa nautiskella matkaeväitämme. (Olisi muuten saattanut hieman pelottaa odotella junaa siellä toisella asemalla…) Istuimme penkillä tukevan tumman naisen vieressä, jolla oli mukanaan viisi pientä lasta. Nainen naukkaili pussikaljaa samalla kun jutusteli vilkkaasti kanssamme. Hän osoittautui lasten isoäidiksi ja parin tädiksi. Lasten iät olivat 15, 7, 5, 4 ja 3. Koska eväämme olivat niin valtavan suuret, että emme millään jaksaneet niitä kaikkia syödä, koetimme tarjota niitä näille lapsille. Ruokaa he eivät suostuneet ottamaan, mutta limonadit vaihtoivat omistajaa silmänräpäyksessä.

3-vuotias poika nappasi kärppänä mieheni juoman ja 7-vuotias tyttö haki minun kokikseni. Tyttö mulkaisi minua alta kulmain, käänsi selkänsä ja vilahti nautiskelemaan saalistaan. Isoäiti oli tiukka täti ja vaati, että jokaisen on saatava osansa. Niinpä tyttö kävi kiltisti tarjoamassa juomaa myös muille lapsille juoden kuitenkin itse suurimman osan.

Hieman odottelimme, että tämä tomera täti patistaisi lapsia kiittämään, mutta turhaan. Juomat näyttivät kuitenkin menneen oikeaan osoitteeseen, joten olimme hyvillämme.

Viimein juna saapui ja nousimme kaikki seisomaan. Kun juna oli laiturilla ja olimme juuri aikeissa astua junaan, tämä 7-vuotias tumma tyttö seisoi yhtäkkiä edessäni. Hän halasi minua hellästi ja sanoi suurella äänellä: Thank you! Sen jälkeen hän teki saman vielä miehelleni.

Tuon hetken haluan muistaa.

2 Responses to “Kaunis kiitos”

  1. Raita Says:

    Ooi, tsödeä! Kyllä amerikkalaiset osaavat kuitenkin tavat!

  2. molla Says:

    Hei! Ihmeellistä! Mulla on ihan identtinen kokemus Tri-Railista ja Hileahsta! Olin tulossa pohjoisemmasta Miamiin pikkusiskoa vastaan lentokentälle, mutta jäin vahingossa Hileah’ssa eli vähän liian aikaisin pois junasta. Siellä sitten seisoskelin huumediilerien keskellä ja odottelin että tulisko sieltä ehkä uus juna. Ei tullut, siispä soittamaan taksia. En ollut varma missä edes olin, ja koitin selvittää taksikeskuksen tädille mitä kauppoja näkyi, joku Hileah-Market ainakin. Lupasi lähettää taksin ja jäin odottamaan. Ei kuulunut autoa, tiesin että siskon kone oli jo tullut ja alkoi jo melkonen paniikki iskeä. Soitin varmaan viiteen kertaan sinne keskukseen että ymmärsittekö nyt missä olen ja tilasitteko varmasti taksin, kunnes se keskuksen täti melkein suuttui ja kielsi soittamasta enää. Tosiaan kesti ikuisuus ennen kuin yhtään autoa sinne tuli. Pulssi nousee vieläkin kun muistelen sitä. Mietin että selviänkö sieltä yksin hengissä ja miten sisko pärjää siellä isolla asemalla yksin. Pyöriiköhän siellä asemalla useinkin eksyneitä turisteja :D?

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: