Värjäsin tänään suomenlampaan villoja. Villavärit ovat edelleen aika uusi juttu minulle, joten kokeiluasteella oltiin edelleen. Mikrossa kiehauttelin pieniä eriä villakiehkuroita, lähinnä sinisestä ja punaisesta eri suhteessa sekoitetuista väreistä. Ruskealla vähän pehmensin vaikutelmaa.
Kuvassa etualalla näkyy myös todella ohutta koneneulontalankaa, jonka värjäsin vihreäksi toista lankaprojektia varten. Lanka uhkasi mennä turhan tummaksi, joten keskeytin värjäyksen ja käytin jäljelle jääneen värin villoihin. Eiköhän noillekin jotain käyttöä löydy.

varikiehkurat.JPG

Tässä sitten se toinen projekti: merinon ja silkin sekoitusta vihreän sävyissä sekä epämääräinen kasa erivärisiä merinovilloja tehosteeksi. Vasemmalla näkyy myös sekalainen lajitelma sarisilkin jämiä, jotka pääsevät myös mukaan.

tulevaLanka.JPG

Sitten kun ehtisi vielä kehräämään…

Ärsyttää, kun on aina niin pimeää, että ei saa noita värejä näkymään oikein. Melko lähelle kuitenkin pääsin kuvankäsittelyohjelman avulla. Lienee sanomattakin selvää, että värit ovat aika lailla herkullisempia luonnossa.

Average Rating: 4.4 out of 5 based on 277 user reviews.

8 Responses to “”

  1. Tikru Says:

    Uuh.. Näyttää äärettömän herkulle. Odotan mielenkiinnolla sitä lankaa ja vielä etiäpäin langasta syntyvää.

  2. särmä Says:

    Ihanan syötäviä värejä:) Punertavanrusehtavanoranssi villa on aivan täydellisen väristä!

  3. juuli Says:

    nami mitä värejä! En jaksa odottaa nähdäkseni millälailla karstaat ne yhteen!

  4. Madde Says:

    Ihania värejä!

  5. Marjut Says:

    Hei, mitä väriä käytit värjäykseen? Entä,mistä hankit merinovillaa? Olin lauantaina tutun opissa kehräyksen saloihin ja innostuin kovasti asiasta. Varsinkin tuo itse värjääminen ja sitten vaikka erivärisen kanssa kertaaminen viehättää kovasti.

  6. Anne.Linna Says:

    Merinovillat on hankittu tuon värisinä Amerikan reissulta netistä tilaamalla. Suomenlampaan villat on värjätty samoin Amerikasta tuoduilla villaväreillä. Värit on jauheena ja niistä sekoitetaan veteen sopivanvahvuinen liuos ja lisätään loraus etikkaa.

  7. ulpukka Says:

    Hei Anne!

    Löysin huiman blogisi eilen, kun googlasin tietoa kasvivärjäyksestä. Olet aivan uskomaton käsityövelho, en ollut tajunnut, että kaltaisiasi on. Olen alkanut suunnitella virkkaavani Edna-laukkusi, kunhan saan vanhat projektini päätökseen.

    Haluaisin kysyä, että mitä lankoja olet värjännyt? Mistä saisin hankittua jotain tarpeeksi käsittelemättömiä lankoja, vai haittaako esim. Seitsemään veljekseen sekoitettu keinokuitu tai joidenkin villalankojen (ilmeisesti suomuja “hiomalla” aikaansaatu) keinotekoinen sileys?

    Kiitos, jos vastaat.

  8. Anne.Linna Says:

    Ulpukka,

    “Käsityövelho”… *punastuu* KIITOS! Tuo oli kyllä tosi imartelevasti sanottu 🙂 Mieheni olis muotoillut asian: “käsityöhihhuli” 😉

    Minä olen kokeillut värjätä aika monenlaista: nallea, pirkka-lankaa, ns. huopalankaa (käsityökeskuksesta, tarkoitettu mm. torkkupeittojen kutomiseen kangaspuilla), ryijylankaa, perulaista ohutta villalankaa…

    Mielenkiintoista on se, että eri langat värjääntyvät hieman eri sävyisiksi. Kasviväreillä ero saattaa olla todella suurikin. Esim. nalle imaisi itsensä todella ruskeaksi kun huopalanka oli hennon vihreää. Superwash-käsittely vaikuttanee jollain tavalla samoin kuin tekokuitu villan seassa. Mutta värjääntyvät joka tapauksessa, kun kyse on kuitenkin villasta.

    Käsityökeskuksista (Oulussa Maakari) saa minusta hyviä värjäyslankoja. Mutta ihan yhtä hyvin voit käyttää mitä vain villalankaa. Yleensä värjätään luonnonvärisiä lankoja, mutta ei mikään estä värjäämästä keltaista tai punaista yms. lankaa – tulos vaan on tietysti erilainen ja erivärinen riippuen langan pohjaväristä. Ehdottomasti kannattaa kokeilla värjätä myös harmaata lankaa, siitä saa upean murrettuja sävyjä.

    Kysele rohkeasti vaan lisää, vaikka sähköpostilla (anne @ linnat piste com), neuvon ja autan mielelläni sen minkä osaan.

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: