Olen ihan hämilläni vihreän villatakin aikaansaamasta kommenttivyörystä. Kiitos kaikille teille! Olitte käsittämättömän yksimielisiä – olisin olettanut jonkun edes olevan päinvastaista mieltä.
Ihasteluiden kannustamana olen jopa ulkoiluttanut takkia, kun kävimme koko perheen voimin ulkona syömässä. Ja hyvin meni. Ehkäpä purkutuomio voidaan kumota…
Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, miten minun ja niin monen muun mielipiteet menivät ihan ristiin. Miksi olin itse niin pettynyt?
Olen katsonut noita edellisen postauksen kuvia ja yrittänyt katsoa niitä ulkopuolisen silmin. Välillä kun kävi mielessä, puhummeko nyt varmasti samasta takista. Kyllä ne kuvat kuitenkin melko todenmukaisen kuvan takista antavat.
Kuvista ei kuitenkaan edes välity se, miten ylellisen pehmoiselta ja lämpimältä materiaali tuntuu. Se on ainoa seikka, josta olen ollut koko ajan iloinen ja tyytyväinen. Takkia voi käyttää jopa pienen topin kanssa, eikä se kutita paljasta ihoa vasten yhtään.
Väreistä pidän myös, mutta jossain vaiheessa värien kirjo alkoi hyppiä silmille. Tämä johtuu varmasti siitä, että katsoin lankaa ja neulepintaa koko ajan niin läheltä. Kun takkia katsoo kauempaa, siitä tulee kokonaisuus, jonka pohjaväri on selkeästi vihreä. Muut värit antavat sille mukavasti persoonallista ilmettä.
Pettymyksen tunteen aiheutti myös se, että kappaleiden mitat eivät tarkoista laskutoimituksista huolimatta pitäneetkään paikkaansa. Puikkokoko olisi saanut olla pykälää pienempi, jotta neulos olisi ollut napakampaa. Nämä seikat ovat minun silmissäni “aloittelijamaisia virheitä”, joita ei olisi saanut enää tapahtua. Pettymys kohdistui siis enemmänkin itseeni kuin takkiin. Toisaalta nuo virheet vaikuttivat myös siihen, että lopputulos ei vastannut sitä mielikuvaa, jonka olin takista ennakkoon luonut.
Loppujen lopuksihan takista tuli toimiva ja käyttökelpoinen. Alan pikkuhiljaa pitää siitä enemmän ja enemmän.
Kiitos vielä kerran kaikille kannustuksesta. Olette ihania.
March 6th, 2007 at 7.37
Niin, niin, tuollainen neulekrapula on tuttua. Itse en ole tyytyväinen mihinkään valmiisiin neuleisiin heti niiden valmistuttaua, koska tiedän joka ainoan virheen ja ei-sen-näin-pitänyt-mennä-ongelman. Otan muitten kehut kaunisteltuina kohteliaisuuksina, mutta kun neuleeseen saa vähän etäisyyttä, siitä tulee kaunis tekijälleenkin. Mä olen edelleen sitä mieltä että tuo on erittäin onnistunut ja kaunis takki, vaikka en ole edes mikään kirjavien lankojen ylin ystävä. Tuossa villatakissa vain on “se jokin”. 🙂
March 6th, 2007 at 7.57
yleensä sitä sokaistuu omalle työlle, varsinkin jos se ei ole juuri sellainen mitä tarkoitti ja sitten se tuntuu huonolta ja epäonnistuneelta.
March 6th, 2007 at 8.49
Minusta takki on tosi ihana! Sanon sen ihan rehellisesti. Tosi on, että sitä itse on neuleilleen kriittinen.
March 6th, 2007 at 9.01
Sinä ole vielä liian lähellä sitä työtä ja suunnitteluprosessia, eli se mielikuva minkä aikanaan maalasit elää vielä liian voimakkaana.
Takki on upea, ja se että olet sen tehnyt langasta alkaen lisää takin viehätysvoimaa. Se on uniikki.
March 6th, 2007 at 9.23
Toisen mielipide on aina eri juttu kuin oma, toinen katsoo kokonaisuutta eikä tiedä sitä mikä ajatus sinulla itselläsi oli. Takki on oikein hyvän näköinen ja nuo värit sopii siihen hyvin.
March 6th, 2007 at 9.57
Näinhän se on. Jos työ ei olekaan mielikuvan näköinen, se on pettymys. Mutta monesti olen huomannut itsenikin sanovan, että kun kauemmin ja useammin katson, sitä paremmalta tämä näyttää…
March 7th, 2007 at 12.59
Syötävän ihana takki+langat. Pidän itsekkin vihreästä tosipaljon, tuossa on hyvä, kun on muunkin värisiä lankoja siellä täällä pitkin matkaa. 🙂