Alkaa tuntua siltä, että voisin vaihtaa blogin nimeksi Siirin iltapuurot…
“Tule syömään”, kutsuin Siiriä lempeästi iltapuurolle.
“En jaksa syödä. Siisiä väsyttää. Nukun täällä olohuoneessa”, ilmoitti tyttö, haki sohvatyynyn lattialle ja painoi päänsä tyynyyn.
Kohta tyttö kuitenkin pomppasi salamana ylös ja juoksi huoneeseensa ilmoittaen kuuluvasti: “Siisille tuli viesti!” Huoneestaan Siiri haki oman kännykkänsä (Nokia Mobira Cityman 5000, Suomen ensimmäinen GSM-puhelin ja isukin ihkaensimmäinen puhelin), alkoi näpytellä sen nappuloita, painoi luurin korvalleen ja alkoi puhua:
“Siisi menee leikkihuoneeseen laulamaan. Siisi menee sitten tunnin päästä nukkumaan. Siisillä on unipäivä. Aha. Ootko siellä töissä? Onko siellä tietokone?” Sitten tyttö painoi yhtä nappia puhelun päättymisen merkiksi ja ilmoitti: “Juha-eno soitti.”
Heti perään Siirin ilme kirkastui entisestään: “Katja soittaa!” “No mitäs se Katja-täti sanoo”, kysyin. “Miau, miau.”
Jutut alkoivat mennä sen verran korkealentoisiksi, että oli syytä alkaa tosissaan iltapuuhiin. Siiri oli kuitenkin toista mieltä ja kipaisi olohuoneeseen istumaan kännykkänsä kanssa syöntihoukutteluistani huolimatta. “Tule NYT syömään, ” patistin jälleen. “Ei voi, Siisillä on puhelu kesken.”
Koeta siinä sitten vakavalla naamalla toista komentaa.
