Lopulta pääsin taas kameran taakse ja voin vähän esitellä viimeaikaisia tekeleitä.

Suuri osa käsitöihin käytetystä ajasta on kulunut karstatessa. Ensin veivasin lainamyllyä ja nyt olen päässyt kampeamaan ihan ikiomaa karstamyllyä. Lainamyllyt ovat olleet Ashfordin ja tämä oma on Louetin malli. Louet on selkeästi isompi masiina, mutta toimiikin se sitten paremmin. Ainakin tähän asti olen ollut enemmän kuin tyytyväinen – ero on kuin yöllä ja päivällä. Kyllä nyt kelpaa!

Parin kokeilukerran tuloksena on n. 60g valkoista suomenlampaan villahahtuvaa.

IMG_1394.JPG

Välillä on kuitenkin pitänyt päästä kokeilemaan karstaussekoitusten toimivuutta. Tässä kissankarvalankaa 23g ja melkein 80m. Villaa 15g, merinoa ripaus, kissankarvaa loput (n.5g).

Kissankarvat ovat upean harmaita ja antavat näin langallekin hienon värin. Tein todella ohutta säiettä ja kertasin kaksisäikeiseksi. Vaikuttaa lupaavalta pitsihuivilangalta.
IMG_1401.JPG IMG_1402.JPG

Siirin boleroa varten aloittamani bambulanka on aivan ihanaa. Bambun kehrääminen on työlästä, mutta tulos palkitsee. Upea kiilto ja pehmoinen tuntu.

Valmiina on vasta 44g ja n. 100m, joten tätä pitää urakoida reilusti lisää. Tekisi mieli värjätä, mutta en ole vielä päättänyt väriä. Tumma ruskea kutkuttelisi ehkä eniten tällä hetkellä.
IMG_1397.JPG

Average Rating: 4.7 out of 5 based on 239 user reviews.

2 Responses to “”

  1. heidi Says:

    upeita lankoja!

  2. Mira Says:

    Ihana blogi sulla! En olekaan ennen tänne löytänyt.. Täytyy tulla uudelleen katselemaan, paremmalla ajalla.. 🙂 Vastailin muuten kysymykseesi omaan blogiini 😉

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: