Kun lapset nykyään leikkivät niin omatoimisesti ja ihanasti keskenään hiekkalaatikolla, on äidillä hyvää aikaa puuhastella käsillä jotain.
Minulla on pitkät tähtäimen hiekkalaatikkopuuhana karstaamista ja kehräämistä. Löysin kätköistäni nämä (yläkuvan) villat ja päätin tehdä niistä viimein jotain.
Villat pääsivät hieman huovuttumaan innokkaan värjäyksen seurauksena, mutta kyllä ne vielä ihan kelvollisia ovat. Käsikarstoilla tulee kelpo hahtuvia.
Yli puolivälin ollaan jo, pian pääsen värttinän kimppuun. Siinä sitä sitten taas riittää pihan lapsilla ja aikuisillakin ihmettelemistä toviksi.
June 5th, 2007 at 14.34
Meidän pihalla on ihan sukanneulominen riittänyt, voin kuvitella värttinän vievän ihmetyksen muutamaan potenssiin. 🙂
June 7th, 2007 at 8.09
Se on hyvä välillä vähän avasrtaa ihmisten maailmaa! 😉 Matokuteiden leikkaaminen on kans ihan hyvä konsti…
June 10th, 2007 at 6.14
Ja jokin kymmenen vuotta takaperin tuo oli aivan normaalia. Tulee varmaan kauniita hahtuvia.