Aikoinaan sain Angorinalta pienen erän harmaata angoraa. Kehräsin sen yhdessä silkin ja karitsanvillan kanssa ja tuloksena oli 400g lankaa.
Suunnittelin langan värjäämistä ja tein useita värjäyskokeiluita, mutta en koskaan saanut päätettyä, minkä väristä lankaa siitä haluaisin. Niinpä se sai lopulta jäädä värjäämättä.
Viime kevät ja tämä syksy on ollut todella kiireistä aikaa, eikä käsitöille ole ehtinyt uhrata juuri ajatustakaan. Äitini suostui ottamaan langan käsittelyynsä ja sain lopultakin uuden neuleen itselleni:
March 14th, 2009 at 21.49
Varmaan ihana päällä tuo villatakki, sanoo hän joka tykkää angoralangoista ylikaiken.