Riiassa piti tietenkin käydä shoppailemassa. No, todellisuudessa tuli osteltua hyvin vähän – ihania ideoita tarttui mukaan senkin edestä.

Vaatteissa tämä ihana neulottu toppi puhutteli eniten. Piti napata oikein kuva, että muistaa idean paremmin. Jos joskus ehdin taas neuloa, teen jotain tämän tyylistä, en kuitenkaan täsmälleen tällaista. Mutta kietaisutyyli ja ohuen kankaan ja pitsineuleen yhdistäminen kolahti.

paita (Small).JPG

Eräässä ostoskeskuksessa oli pieni “koju”, jossa myytiin itse tehtyä paperia ja huopaa sekä näiden erilaisia yhdistelmiä. Huopajutut (esim. laukkuja, pussukoita, kukkasia) eivät olleet minun makuun ihan riittävän viimeisteltyjä, joten jäivät hyllyyn, vaikka olisin ihan kannatuksenkin vuoksi halunnut jotain ostaa. Hinta ei nimittäin päätä huimannut. Mutta ideoita shoppailin taas senkin edestä. Tässä muutama kännykkäkameralla otettu kuva:

huopapallot (Custom).jpg

Yläkuvassa on todella iso huopalevy, joka on koottu pienen pienistä erivärisistä huopapalloista. Oli muuten aika painava… Teki mieli ostaa, mutta en millään keksinyt järkevää käyttöä moiselle. Siispä en viitsinyt alkaa raahata sitä mukanani Suomeen, kun laukkujen painojen kanssa taiteiltiin jo muutenkin.

Alhaalla taas samanlaisesta huopapallolevystä tehtyjä kirjankansia. Kirjan sivut olivat sitten itsetehtyä paperia. Aika hutera kapistus, mutta aivan ihana.

huopakirjat2 (Custom).jpg

Näissä kirjoissa oli sitten jo enemmän järkeä:

huopapallokirja (Custom).jpg

helmikirja (Custom).jpg

Muistakaahan kisa! Vastausaikaa vielä tämä päivä.

Average Rating: 5 out of 5 based on 168 user reviews.

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad: