Hiljaista on blogissa ollut kevään ja kesän ajan. Mutta ei täällä toki toimettomana ole istuttu. Tulossa on siis kunnon käsityöpläjäys. Mutta jotta ei ähky yllättäisi, raportoin tuotoksia pienemmissä erissä. Tässä osa I.

Keväällä sain suoritettu käsityötieteen opinnot loppuun. Niitä varten tein melko suuritöisen sisustusprojektin.Vähempikin olisi varmasti riittänyt, mutta kun sitä itselleen tekee, niin ei viitsi puolitiehen asioita jättää. Niinpä makuuhuoneemme sai uuden pellavaisen, keskeltä laskostamalla kuvioidun päiväpeiton, neljä tyynyä ja kaksi lampunvarjostinta. Lampunvarjostimet on tehty merinovillasta ja koneneulontalangasta huovuttamalla vanhojen kehikoiden päälle. Isot tyynyt ovat silkkiä ja pienemmät merinovillaa, johon on upotettu kierrätetty pitsiliina.

Jossain vaiheessa suunnittelin varjostimien tekemistä neulomalla tai virkkaamalla ja sitä varten kehräsin valkoista lankaa “sämpylätekniikalla“. Lankaan heitin mukaan kaikki kaapeista löytyneet kuidut ja langat sekä erilaisia vaaleita helmiä. Langassa oli n. 20 erilaista “ainesosaa” ja vaikka se oli todella mielenkiintoista ja ihanaa lankaa, homma jäi kokeiluasteelle.

Projekti oli niin suuritöinen erilaisine kokeiluineen ja portfolioineen, että alkukesästä ei paljon käsitöihin tehnyt mieli tarttua. Tai no, kyllähän minä lajittelin, pesin ja karstasin melko muhkean läjän villaa, mutta eihän sitä lasketa… Kesän villatouhujen saavutuksia lisää osassa II.

Ps. Pahoittelut kuvien surkeasta laadusta, osa otettu kännykkäkameralla…

Topias 3v: Äiti, minä menen sitten Gean kanssa naimisiin ja minä otan sinut mukaan.

Valokuvatorstain 96. haasteena kuiske.

Topias kuuli puhuttavan jotain hevosten käsittelystä.

– Ei hevosia voi käsitellä. Eihän niillä ole käsiä!

Radiosta kuului Dire Straitsia. Siihen Topias:

– Tämä on poikien rokkia!

Kävelimme Rotuaarilla ja erään liikkeen ikkunassa mallinukella oli ylioppilaslakki päässä. Topias huudahti:

– Äiti, minäkin haluaisin tuollaisen kuljettajan lakin!

Valokuvatorstain aiheena on tänään inhimillinen tekijä. En osannut päättää kahden kuvan välillä, joten laitoin ne molemmat. Inhimillistä kai sekin…?

Söimme jälkiruoaksi mansikoita ja kermavaahtoa. Siiri halusi aluksi vain pelkkiä mansikoita.

– No, voisin minä vähäsen ottaa tuota kermavaahtoa. Pikkuisen vielä. Kerta kiellon päälle!

Kermavaahdosta jäi kuitenkin syömättä sen yhden lisäyksen verran. Siiri yritti liueta paikalta vähin äänin, mutta patistin tytön takaisin.

– Syö nyt se “kerta kiellon päälle”, kun kerran pyysit.
– Noo.. Mutta eikös tuo laitettu ensimmäisenä?

Ä: – Minä rakastan sinua, Topias.
T: – Niin minäkin rakastan sinua, äiti.
Ä: – Mitähän se tarkoittaa, kun rakastaa?
T: – Sitä, että voi leikkiä. Ja että meri liikkuu. Jos syö liikaa, niin sitten meri ei mahdu liikkumaan.
S: – Ei se oo meri vaan veri!
T: – On se meri. Tässä se liikkuu (näyttää pakaraansa.)

Topias: – Minusta tulee isona pelastaja.

Siiri: – Minusta tulee isona barbien tekijä. Ja lelujen. Ja vaatteiden.

Topias: – Äiti, minunkin kättä pitäisi korjata.
– Miten sinä ajattelit, että sitä korjattais?
– Isin pitäis ostaa kaupasta neljä sormea. Ne pitää liimata kiinni näihin väleihin. Sitten minulla olis kaikki sormet.

Olisihan se tosiaan kätevää, jos olisikin yhdeksän sormea per käsi. Itse kaipaisin kuitenkin useimmiten lisäkäsiä…

Sidoin Topiaksen kengännauhoja, kun poika kysäisi:

– Äiti, teiksää mulle kravatin?

Tv:ssa mainostettiin uutta rasvatonta jogurttia. Mainoksen loputtua Siiri hihkaisee:

– Äiti, tuohan sopis sulle tosi hyvin!

– Hyvää yötä, Siiri. Nuku hyvin.
– Hyvää yötä. Äiti, mää rakastan sua satakytneljä.

Topias: – Ei sängyssä saa hyppiä!
Siiri: – Shh!