Puuron syönti oli iltasella taas kerran hankalaa.

– Silloin syödään, kun puuro on nenän alla, komensin.
– Ei ole nenän alla, minun nenä on tässä, viisasteli Topias osoittaen nenäänsä.

Pitää olla tarkkana termien suhteen.

Koristelimme aattoaamuna joulukuusen. Uusi kynttiläsarja sanoi kuitenkin sopimuksensa irti jo vajaan tunnin tunnelmoinnin päätteeksi. Siiri keksi selityksen kynttilöiden pimenemiseen:

– Siihen on varmaan tullu sähkökatkos. Joku johto on menny poikki Kempeleessä.

Myöhemmin, kun kynttilät olivat yhä pimeänä, neitokainen totesi:

– Ne pitäs viedä hautausmaalle.

Lauantain pikkujouluja odotellessa innostuin värkkäilemään muutaman kaulakorun ja niille mätsäävät korvikset.

Ensin valmistui lyhyt kullanvärinen kaulakoru. Kieputtelin sormet kipeinä linkkejä yhteen. Yhtään en enää muista, mitä nuo kivet on…

Sitten tein vähän pitemmän korun puukorallista myös linkeillä. Tässä on vähän säätövaraa, joten korua voi pitää lyhyenä tai pitempänä versiona. Tässä takaosa on ohutta ketjua, ei linkkejä.

Lopuksi tein n. 80 cm pitkän pötkön, johon laitoin strategisiin kohtiin magneettihelmiä. Korua voi pitää kaksin kerroin lyhyenä tai yksinkertaisena ja jättää päät roikkumaan eteen. Tästä tuli ehdoton suosikki.

Lopuksi vielä yhteispotretti niistä korvakoruista.

KaSil‘s blogissa kyseltiin käsialanäytteiden perään. Tässä minun:

Hyvää valokuvatorstaita!

Olimme olleet puistossa mäkeä laskemassa ja kävelimme tien laitaa pitkin kohti kotia. Yhtäkkiä Topias kyykistyy erään auton keulan kohdalla ja hihkaisee:

– Autolla on viikset!

Ja toden totta. Pakkasherra oli taikonut auton puskurin täyteen pieniä jääpuikkoja ihan kuin viiksiksi.

Valokuvatorstain haasteena oli juhlava.

Laseissa Dom Perignon’ta vuodelta 1998.

Lapset seurasivat sivusilmällä linnan juhlia. Kättelyvuoroon tuli suureen silkkiseen huiviin kietoutunut rouvashenkilö. Topias riemastui:
– Äiti, tuo on laittanut tyynyn päälle!

Surffaillessa on jäänyt takaraivoon muhimaan ajatus villojen värjäämisestä uunissa. Nyt viimein uskaltauduin ja ehdin kokeilemaan.

Ensin asettelin viime kesänä karstatut villalevyt puntarin kautta varta vasten hankittuun lasiseen uunivuokaan.

Laitoin villat etikkaveteen likoamaan n. 20 minuutiksi ja roiskin sitten Amerikasta hankittuja happovärejä päälle sattumanvaraisesti.

Sitten työnsin koko komeuden uuniin 175 asteeseen puoleksi tunniksi. Huuhtelin villat ja laitoin kuivumaan.

Kuivaneet villalevyt näyttivät tältä:

Ja tässä värjäyskokeilu kaksisäikeiseksi langaksi kehrättynä.

Huomiot:
Helppoa ja vaivatonta, tuloksena eläväpintainen villa ja lanka.

Villaa ei voi olla kuin ohut kerros padassa kerrallaan, sillä väri ei tahdo imeytyä pohjalle asti kovin helposti. Vaarana on alapuolen jääminen valkoiseksi. Se ei välttämättä kuitenkaan ole huono juttu, voisi tulla ihan mielenkiintoista lankaa sitenkin.

Paistoaika voisi olla pitempi. Nyt väriä jäi imeytymättä jonkin verran, joten villat piti huuhdella useaan otteeseen.

Adventin kunniaksi askartelin lumilyhdyn ikkunalle.

Neulahuovutin pieniä villapalloja ja kiinnitin ne lyhdyn muotoon värittömällä ompelulangalla. Sisään laitoin pattereilla toimivan led-tuikun. Idea napattu opiskelijatoverilta viime joulun aikaan.

Söimme jauhelihakebakoita. Siiri mietiskeli:

– Tehdäänkö nämä lepakoista?

Hetkeä myöhemmin isi ehdotteli, että tekisimme seuraavana päivänä ruoaksi “poronkäyristystä”. Siihen Topias ponnekkaasti:

– Ei käynnistetä sitä poron käyntiä. Siitä kuuluu iso ääni.

Isänpäiväksi tein huovutetut lapaset miehelleni mustasta Fritdsgarnista. Resori on kaksinkertaista Nallea. Kuvassa huovutettu ja huovuttamaton lapanen vierekkäin. Ero on yllättävän pieni.

Ystäväni toivoi vapaalankavanutettua huivia ja toteutin sen valkoisesta Pirkka-langasta ja Prima mohairista.

Luin lapsille iltasaduksi Simbasta, Pumbasta ja Timonista: “…kaverusten aika ei koskaan tullut pitkäksi…”

Samassa Siiri keskeytti sadun ihmetellen: “Pitääkö niillä kestää pitkään se aika?”

Opinnoissa on loppusuoralla vaatetuksen kurssi. Tehtävänä oli tehdä yläosan vaate omien mittojen mukaan piirretyllä kaavalla. Lisäksi työssä piti olla kankaan pinnan kuviointia, joskin se sai olla myös erillisenä osana, esim. koruna. Monien tuskaisten työvaiheiden kautta ollaan nyt tässä:

Vyötiäistunika on mukaelma äitini talouskoulussa tekemästä mekosta/tunikasta.

Kelloon löytyi inspis eräästä korukirjasta. Kellotaulu on irrotettu lahjaksi saadusta kellosta, jonka ranneketta ei voinut lyhentää tarpeeksi. Ranneke kiinnitetään neppareilla.

Kaula-/rannekoru taas syntyi ihan vahingossa, kun kangasta leikatessa jäi tuollainen pitkä suikale ja päätin ottaa sen hyötykäyttöön.

Topias odottaa joulupukkia jo kovasti. Aina, kun ovikello soi tai muuten ovella rapisee, poika innostuu: “Joulupukki!”

Kyselin eilen, mitä poika arvelee joulupukin tuovan hänelle.

– Ison perävaunun. Sinisen. Ja sinisen auton.
– No, mitäs pukki tuo Siirille?
– Pinkin auton. Ja pinkin perävaunun.
– Ahaa. No, entäs äidille?
– Keltaisen auton ja keltaisen perävaunun.
– No entäs isille sitten?
– Pahan pastillin.

Tänään lista oli muutoin samanlainen, mutta isi ei kuulemma saa mitään, kun isi on töissä.