Iltarukouksen aikaan:

Isä: “Taivahalla kuu kulkee…”
Siiri: “Ei nyt kuu kulke, nyt on kesä. Jos sataa lunta, niin sitten ei ole hiekkaa. Sitten on vain lunta.”

Tapahtuipa ruokapöydässä…

Siiri: – Jos mää en syö ruokaa, niin sitten pitää mennä Forssaan.

Siiri rallattelee usein huoneessaan näin:
“Rati, riti, ralla.
Muista, siitä tulee mulle joppi.”

Tämä on hupaisa yhdistelmä laulunpätkistä:

“Rati, riti, ralla, tuli talvi halla” ja

“Mä oon tietokonenörtti ja se on mun hoppi,
musta tuntuu siitä taitaa tulla mulle joppi.”
– Kyösti ja Markus & Soiva siili: Tietokonenörtti –

Ps. Käsitöitä tehdään kyllä ja tuotoksia esitellään, kunhan on sen aika…

Mökillä Siiri huomasi seinällä matkamuistoikonin. Kerroin, että kuvassa on Jeesus.
“Jeesuksella on tullut kyynel. Se on surullinen. Sillä on tullut paha mieli, kun tyttö on huutanut sille.”

Nii’in, itkuhan siinä tulee, jos tyttö huutaa… Mistähän tyttö tämänkin taas keksi?

Mahtoi muilla tienkäyttäjillä olla ihmettelemistä, kun tämä likka kykki tien pientareella keräämässä “nappikukkia” eli pietartyrttejä kellon lähennellessä puolta yötä… Heillä tuskin oli hajua, mihin ihmeeseen kukaan voi tarvita tällaista määrää haisevia rikkaruohoja. Minä tarvitsen – ja arvaat kyllä mihin.

Kun Siiri oikein sille päälle sattuu, mikä ei kyllä ole erityisen harvinaista, puhetta tulee katkeamattomana virtana. Ajatus pomppii sinne tänne ja aihe vaihtuu silmänräpäyksessä saaden pian enemmän tai vähemmän loogista jatkoa. Automatkat ovat usein erityisen viihdyttäviä juttutuokioineen. Ilman nauhuria näitä juttuja on täysin mahdoton muistaa enää hetken kuluttua, mutta koetan maalata edes jonkinlaista kuvaa.

Eräällä kauppareissulla kuultua:

Siiri: – …Sitten ei voi tehdä hiekkakakkuja. Sataa lunta. Vettäkin sataa.
Äiti: – Ai milloin sataa lunta? (Olettaen, että vastaus on “talvella”.)
S: – Perjantaina.
Ä: – Tänään on torstai ja huomenna on perjantai. Sataako siis huomenna lunta?
S: – Sataa.

Tähän väliin tuli jotain analysointia lumesta, vedestä ja hiekkakakuista, joka ei enää palaudu mieleen. Kotvasen kuluttua aihe olikin jo ihan toinen:

S: – Sitten minä menen kouluun.
Ä: – Milloinkas sinä aiot kouluun mennä?
S: – Viikon päästä perjantaina. Eeei, sunnuntaina meen kouluun.

Tässä näitä lupaamiani kuvia viikonlopun kehräysoperaatiosta. Villoissa oli selkeästi eroja koostumuksessa ja puhtaudessa, joten langan laatukin vaihtelee. Mitä enemmän kehräsin, sen paremmin tietysti opin taidon, mikä myöskin näkyi langassa. Lopussa tuli jo hämmästyttävän tasalaatuista lankaa – hyvä minä! Mitä paremmin homman oppii, sitä enemmän siihen tulee himo. En malta odottaa, että saan lisää villaa ja pääsen touhuamaan sen kanssa!

Lanka värttinällä. Vasemmalla kertaamaton ja oikealla kerrattu lanka.

Vyyhdillä:

Seuraavaksi sitten värjäilemään.

Hmm… Voi ei, käyköhän nyt lankojenkin ostossa samoin, kuten neuleiden ja melkein kaikkien vaatteiden ostossa – “En viitsi tuota ostaa, kun osaisin tehdä sen itsekin.” Kääk!

Olen minä vähän huovutellutkin viikonloppuna, mutta ne eivät ole millään muotoa julkaisukelpoisia. Kokeiluluontoisia prototyyppejä vasta. Ehkä tulevaisuudessa…

Muistakaahan maskottiäänestys!

Helminalle järjestää blogissaan maskottikisan ja äänestys on nyt alkanut. Minähän askartelin kisaan mukaan Maskotti Matosen sekä Villavällykuoriaisen. Käykäähän katsomassa muutkin ehdokkaat ja antakaa äänenne mielestänne parhaalle.

Edit: lisäsin vielä kuvat maskoteista muistutukseksi

Olen viikonlopun kehräillyt värttinällä loput Pirkon lähettämät villat. Huomenna koetan ehtiä laittaa kuvia. Hurahdin kyllä tuohon kehräämiseen ihan täysin – mielessä välkkyy mm. karstojen hankinta. Rukkikin olisi kiva, muista tilpehööreistä puhumattakaan. Pitää varmaan alkaa suunnitella lisäsiipeä tähän asuntoon…

Jostain syystä Siirin kanssa tuli puheeksi joulupukki. Kävimme aiheen tiimoilta melkoisen psykedeelisen keskustelun:

Ä: – Missä se joulupukki asuikaan?
S: – Tuolla oven reunalla.
Ä: – ??? – No, mitäs joulupukki oikein tekee?
S: – Järjestelee sitä oravaa. (*)
Ä: – Miten sitä oikein järjestetään?
S: – Kädellä.

(*)(Joulupukki vei viime jouluna Siirin tutit korvatunturin oraville; kommentti juontanee juurensa siihen.)

Valokuvatorstain haastoi tällä kertaa kuvaamaan aiheesta leikki. Mikäs sen mukavampi aihe kahden lapsen äidille. Haastavinta oli valita niistä sadoista ja sadoista kuvista yksi, jolla osallistua. Päädyin tähän:

Hämä-hämä-häkki, kiipes langalle…

En malta kuitenkaan olla näyttämättä myös näitä hiekkaleikkikuvia:

Kaikki ovat muuten tämänpäiväisiä otoksia, vaikka koneen muisti pullisteleekin jo aiheeseen sopivia kuvia…

Tein uunissa lihapullia, joiden ympärille oli tirissyt hieman nestettä. Siiri kurkkasi uuniin ja huudahti riemuissaan:

“Oot laittanut lihapullille lätäköt!”

Tyttö tuumaili uunin edessä vielä hetken ja jatkoi: “Jos ei oo lätäköitä, niin sitten ne ei enää paistu.”

Nonni! Nyt on värttinä saanut kyytiä ja samoin Pirkon lähettämät villat. (Kiitos, Pirkko, vielä tuhannesti!)

Ei se kehrääminen ihan niin kamalan helppoa ollut, ei. Mutta yllättävän äkkiä siihen pääsi sisälle, kun vain jaksoi sinnikkäästi yrittää. Nyt vaan tarvitaan hurja määrä lisää harjoittelua, jos meinaa edes oppipoika-asteelle päästä – mestarista nyt puhumattakaan.

Tässä yksinkertainen lanka värttinällä. Alakuvassa lanka kerittynä kahdelle kerälle kertaamista varten.

Ja sitten kerrattu, valmis lanka:

Ihan huippukokemus! Olen niin ylpeä itsestäni, että uskaltauduin opettelemaan taas jotain uutta. Eihän tuo valmis lanka kovin hääppöistä ole, mutta paremmin se onnistui kuin uskalsin toivoa.

Kaikki parannusvinkit tervetulleita!

Jaana  järjestää omassa blogissaan valokuvakilpailun, jonka aihe on harrastus. Päätin osallistua tällä kuvalla:

Mieheni laittoi lapset nukkumaan ja minä olin takapihalla kastelemassa kukkia sillä välin. Kolistelin tietysti sopivasti lastenhuoneen ikkunan takana… Kun tulin sisälle, Siirillä oli selkeästi pientä eroahdistusta, koskapa hän koko ajan kävi oveltansa kurkistelemassa ja varmistelemassa, että olemme yhä paikalla. (Tämä on hyvin yleistä nykyään, toivottavasti tuo varmisteluvaihe menee pian ohi.)

Koetin puhella Siirille rauhallisesti ja kerroin, että en ole lähdössä enää ulos enkä mihinkään muuallekaan vaan olen koko ajan kotona ja ihan lähellä. En kuitenkaan kohta enää saanut suunvuoroa, kun Siiri alkoi suoltamaan ajatuksen virralla teksiä:

“Et lähe sinne mihinkään. *heristää sormea* Et lähe sinne ulos, etkä mihinkään hakkaamaan. Et hakkaa yhtään mitään. Tikka hakkaa, hakkaa hikkaa. (Kirsi Kunnaksen runosta.) Tikka vaan siellä ulkona hakkaa. Sitä tikkaa ei voi silittää. Jos sitä silittää, niin tikalle tulee pipi. Kyllä tikkaa voi silittää, se on pehmeä. Voiko sitä tikkaa silittää?”

“Ei tikkaa voi silittää”, sain viimein sanaseni väliin.

“Ethän sinä lähde mihinkään? Isikään ei lähde mihinkään”, nousi huoli jälleen esiin.

“Minä en varmasti mene minnekään. Isi menee pelaamaan golfia ja tulee sitten kotiin nukkumaan. Sinä näet isin sitten aamulla, ” yritin lohdutella, kun tytön puhetulva taas pääsi valloilleen:

“Niin, sitten aamulla mää nään isin. Iskä menee pelaamaan sitä golffia. Sää et mee pelaamaan golffia. Sulla ei oo sitä golffipalloa. Mullakaan ei oo sitä valkoista palloa täällä. Mulla on vaan tuo iso pallo täällä kotissa. Sulla ei oo luistelimiakaan, eikä mullakaan oo luistelimia. Tässä on mun ovi, mää nään sen. Missä sun ovi on? Se on tuolla kaukana. Mää en nää sitä. Nääksää silmät? Mää en nää silmiä. Mulla on Topiaksen sukat jalassa.”

Kun puhetulva ei näyttänyt laantuvan ollenkaan päätin lopettaa kuuntelemisen ja kantaa umpiväsyneen tytön ovenraosta sänkyynsä. Pari tuutulaulua sai lopulta vilkkaan mielikuvituksen rauhoittumaan hetkeksi ja Nukkumatti uskalsi tulla heittämään unihiekkansa.

(Todellisuudessa tekstiä tuli vähintään tuplasti enemmän, mutta olisi pitänyt olla nauhuri mukana, jotta kaiken saisi ylös.)

Edit: Pirkko lähetti minulle paketin ja tänään se oli postilaatikossa. Hyvä, että maltoin tuoda paketin sisälle asti ennen avaamista… Sisällä oli hänen itsensä karstaamaa suomenlampaan villaa keräämisvalmiina. Nyt vaan pitää alkaa tavata noita kehruuoppaita, että saisi isäni tekemän värttinän tehokäyttöön. Ihan mahanpohjassa kipristelee, kun olen niin innoissani. Kiitos Pirkko! Ja kiitos Isi!

Kastelimme Siirin kanssa yhdessä kukkia ulkona.

“Kukat on pesussa”, totesi tyttö.