Isi teki töitä tietokoneella samalla, kun tuolloin hieman vajaa yksivuotias Siiri leikki jaloissa. Yhtäkkiä tietokone alkoi raksuttaa villisti ja ruudulle räpsähti ilmoitus: Uusi USB-laite löydetty ja asennetaan ohjaimia. Hetken kuluttua näytöllä luki jo: Laite on asennettu ja valmis käytettäväksi.

Siiri istui viattoman näköisenä keskusyksikön ääressä digikameran USB-johto suussaan. Ihmeellinen se Windows…

Uusi Ulla-nettineulelehti on ilmestynyt ja sen myötä Esther-laukun ohje on nyt julkaistu.

Valokuvatorstain tämänkertainen aihe on kohtaaminen. Viime kesänä palatessamme Saksasta, laivalla oli pieni tumma poika leikkimässä lasten leikkihuoneessa. Kun Siiri istahti hänen viereensä, poika lähes välittömästi laski kätensä Siirin olkapäälle ja antoi hellän suukon otsalle.

Isi on joskus erehtynyt puhumaan Siirille höpökaupasta, kun olivat Raksilan marketeilla Prisman sijasta menneet pistäytymään Euromarketissa. Nyt sitten aina kauppaan mentäessä Siiri varmistaa:

“Eihän mennä sinne höpökauppaan? Mennäänhän me sinne vihreään kauppaan?”

Siiri oli mukanani eräällä kankaanostoreissulla. Kangaskaupassa emme kuitenkaan saaneet kohtuullisessa ajassa palvelua, joten päätin kaikessa hiljaisuudessa äänestää jaloillani. Hain tytön leikkipaikalta mukaani ja kerroin, että nyt lähdetään. Siiripä ei jäänyt sanattomaksi, vaan kuulutti isoon ääneen:
“Joo, lähdetään tästä höpökaupasta pois ja mennään oikeaan kauppaan.”

Nämä tossut huovutin tuossa yhtenä iltana lasten mentyä nukkumaan. Seuraavana aamuna, yhä litimärkinä, ne lähtivät mieheni mukana matkalle: 50-vuotislahjaksi mieheni serkulle. Juhlat on nyt pidetty, joten uskallan näyttää kuvia tossuista.

Tossut huovutin ensin kaavan (kuplamuovia) avulla tasossa ja sitten omien kumisaappaitteni päälle. Hikistä hommaa! Kämmenet olivat kovilla sen hankaamisen kanssa ja muutenkin huovan runnominen kysyy käsivoimia. Yhden tossun tekeminen vielä menisi, mutta kun pitää tehdä sille kaverikin… Huh. Kyllä otti koville.

Olisin halunnut tehdä kippurakärjet ja muotoilla käänteitä. Lisäksi olin suunnitellut tekeväni tossuihin nahkapohjat. Työ jäi aikapulan vuoksi ikäänkuin kesken, vaikka kyllä ne noinkin kelpaavat. Mutta en ole itse ihan tyytyväinen, kun tiedän, että olisin pystynyt parempaankin. Siksi ehkä tuo työmäärä tuntuu niin uuvuttavalta, kun palkinto – valmis työ – ei ole se mitä oli visioinut.

Tässä vielä kuva tossuista ihan alkutekijöissään:

Siiri tykkää syödä tappileipää ja pahvileipää. Mutta Siiri ei tykkää, että ne laitetaan pahvilaatikkoon.

Ja sama suomeksi:
Siiri tykkää syödä ruisleipää ja paahtoleipää. Mutta Siiri ei tykkää, että ne laitetaan leivänpaahtimeen.

Valokuvatorstain aiheena oli tällä viikolla rumuus. Sen suuremmin selittelemättä:

Florida, marraskuu 2004.

Alkuviikolla tuli taas keiteltyä lankakeittoa mökillä. Tällä kertaa uskaltauduin värjäilemään isompia eriä kerralla. Muutenkin rohkeutta ja kokemusta oli nyt enemmän, mikä näkyy selvästi lopputuloksessa.

Vaikka luonnonväreillä värjääminen onkin todella aikaavievää ja työlästä puuhaa (*), lopputulos ja koko prosessista tuleva mielihyvä on vaivan arvoista. Lopputulos ei ole kuitenkaan se ainoa kriteeri vaan hyvin tärkeä seikka on itse värjäysprosessi ja arvo, minkä tehty työ tuo valmiille langoille. Jotenkin tuntee jatkavansa ikiaikaista perintöä ja toivottavasti siirtävänsä tietoa ja traditiota myös eteenpäin.

Kasveilla värjäämisessä on myös oma erityinen jännityksensä, kun lopullista väriä on vaikea ennustaa. Langan väri on siis aina yllätys, (lähes) aina varsin positiivinen sellainen. Väriskaala on tosin suppeahko vihreillä kasveilla värjättäessä, mutta eiköhän syksyn sienisato tuo oman lisänsä värikarttaan. Ingdigovärjäys ja apteekista saatavilla ulkomaisilla kasvivärjäysaineilla värjääminen ei innosta, sillä haluan nimenomaan itse kerätä kasvini.

Tällä värjäysreissulla säät eivät ihan suosineet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kun hommaan oli ryhdytty, ei sitä keskenkään jätetty. Tuulinen sää vaikeutti tulen tekemistä ja ylläpitoa, mutta eipähän ollut sääskiä. Ukkosmyräkkäkin yllätti ja viimeiset langat värjäilin vesisateessa. Ikimuistoisia hetkiä!

Ensimmäisenä pataan pääsi poimulehtiä. Alarivissä olevat langat on värjätty ensin, vasemman puoleinen on puretettu alunalla ja oikea kuparivihtrillillä. Liemeen näytti jäävän kuitenkin vielä reilusti väriä, joten päätin kokeilla jälkivärjäystä. Ylärivissä olevat langat on värjätty siis “toisella kierroksella”. Vasemmalla purettamaton lanka (jossain kirjassa luki, että poimulehdellä värjättäessä ei tarvita välttämättä puretusaineita ollenkaan, joten päätin kokeilla), keskellä alunapuretettu ja oikealla kuparivihtrillillä puretettu vyyhti.

Seuraavana päivänä pääsin keittelemään yön yli lionneita mesiangervoja. Ylärivissä alunapuretetut langat. Väri tarttuu eri lankoihin näköjään eri tavalla, siksi sain kahta eri sävyä. Keskirivissä ovat kuparipuretetut langat, myös eri lankoja. Ja alarivissä toisen kierroksen langat, joihin lisäsin lopuksi hieman rautavihtrilliä, glaubersuolaa ja viinikiveä. Noista alimmista langoista toinen on puretettu alunalla ja toinen kuparilla, mutta en enää pysty sanomaan kumpi on kumpi. Sävyero on yllättävän pieni.

Värjätty on nyt huopalankaa, ryijylankaa, Pirkka-lankaa ja Nallea.

(*) Työvaiheisiin kuuluu mm. kasvien kerääminen, kasvien pilkkominen ja mahdollinen liotus, väriliemen keittäminen ja siivilöinti, lankojen vyyhdittäminen, pasmalankojen löysääminen, lankojen ja puretusaineiden punnitseminen, lankojen esipurettaminen ja värjääminen lämpötilan tarkkailemisineen, lankojen huuhtelu, pesu ja kuivatus, vyyhtien selvittäminen ja keriminen.

Ystäväpariskunnan mökillä oli tarjolla täytekeksejä. Lapsille tyypilliseen tapaan Siiri erotti keksin puolet toisistaan ja söi ensin sen puolen, jossa oli täyte. Samalla hän seurasi muiden keksinsyöntitaitoja ja opasti harhaoppisia: “Aukaise se!”

Hämmästelimme yhdessä sitä, miksi kaikki lapset poikkeuksetta avaavat täytekeksit. Jokainen meistä oli toiminut näin lapsuudessaan, mutta Siiri ei ollut tosiaankaan oppinut tapaa keneltäkään tai nähnyt näin toimittavan. Mistä se tapa tulee ja saa alkunsa?

Käsityöhommia ei ole tullut viimeaikoina suuremmin raportoitua täällä blogissa. Pari kolme lahjaprojektia on mietinnän alla, mutta niistä ei oikein parane etukäteen huudella. Ompeluksia olisi jonossa muutama (hametta ja mekkoa), mutta kauniit ilmat, kesälomailu ja puutarhan laittaminen on varastanut kaiken liikenevän ajan.

Tällä hetkellä mieli palaa koko ajan takaisin mökille värjäämään lisää lankoja. Haave toteutuneekin jo huomenna. Mökille ainakin mennään, toivottavasti saan aikaa riittävästi värjäysprojektiin. Raporttia luvassa mökkireissun jälkeen, mutta muutama päivä tullenee päivitystaukoa.

Puutarhassa olen möyrinyt ja saanut pihamme lopultakin edes vähän “asutumman” näköiseksi. Ihan hävettää, että vasta nyt – viidentenä kesänä – saan tehtyä meille kukkapenkit.

Mutta muutos on nyt tapahtunut ja tässä todiste:

Takapihan kukkapenkkiin asumaan asettunut pioni, jonka kukka on kylläkin jo parhaat hetkensä nähnyt. Eräänlaista muutosta sekin…

Siiri: “Mummulla on likaiset kädet.”
Mummu: “Eihän minulla enää ole.”
Siiri: “Niin, oot pessyt kädet tuolla pesukoneessa.”

Kävelimme kohti Ainolan puistoa ja Tuiran uimarannan kohdalla Siiri mietiskeli: “Tuossa on pikku ranta. Ei, ei se ole pikku ranta, kun siinä on kylmää vettä. Sitten kun siinä on lämmintä vettä, sitten se on pikku ranta.”

(Pikku ranta tarkoittaa Siirin kielellä matalaa vettä, jossa voi kahlata. Pikku ranta voi olla ihan yhtä hyvin myös esim. iso saavi, johon voi mennä loiskuttelemaan.)

Ukki ja mummu olivat meillä kylässä. Olin mummon ja lasten kanssa ulkona sillä aikaa, kun ukki otti sohvalla nokosia. Lapset alkoivat väsähtää ja ilmassa oli iltavillin poikasta. Menimme sisälle puuron keittoon, jolloin Siiri marssi ukin luo sohvalle ja tiedusteli: “Onko sulla, ukki, iltavilli?”

Kieltävän vastauksen kuultuaan tyttö totesi: “Mulla on iltavilli, kun mää kaivan nokkaa”.

Jaaha. Määritelmä kohdallaan.

Siiri on alkanut kovasti mietiskellä asioiden syy-seuraus-suhteita. Ihan kaikesta pitää löytää pari “jos – niin”.

Eräänä aamuna Siiri siirsi mukiaan kauemmaksi pöydän laidalta jutellen itsekseen: “Jos muki on laidalla, se voi tipahtaa. Sitten tulee sotku ja kastuu paita. Tulee paha mieli. Itkukin tulee. Siksi pitää siirtää mukia kauemmas. Sitten se ei tipu.”

Jos joku kaipailee lippuja huomisen keskiviikon Guns N’Rosesin keikalle, niin kannattaa ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen pikaisesti. Olisi kaksi lippua myynnissä.