“Sur, rur, rukki.
Kissa se lauloi Heikki.”
(Näin minä sen muistan:
Aa, aa Heikki, kissa se langalla leikki.
Ai ai, veitikkaa. Ei saa lankoja sotkea.
Sur, rur rukki, suuri kuin pellavatukki.
Ai ai veitikkaa, ei saa rukkiin koskea.)
“Nöpö nöpö nöpö, se on ihan nöpö, joka leikissä muuttuu.”
(Lörpötys -laulun kertosäe:
Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu.
Höpö höpö höpö, se on ihan löpö, joka leikistä suuttuu.)
Valokuvatorstain haastena oli tällä kertaa aamu.
Minun aamuni alkavat (aamupalan osalta) aina isolla lasillisella vettä.
“Mikko laitteet kunnostaa “lauletaan erään lastenohjelman tunnusmusiikissa. Biisi tuntuu olevan varsin tarttuvaa sorttia, sillä yhden ainoan kuuntelukerran jälkeen Siiri on vähän väliä laulellut:
“Mikko alkoi kummottaa.”
Juhannuksena oli aikaa harrastaa myös vähän valokuvausta. Kuvagalleriassa kansiossa valokuvaus – luontokuvia on näytillä muutamia otoksia. Tässä muutama “täky”:
Kuvagalleriassa on myös uusi kansio: Omat kuvat. Sinne laitoin näytille juhannuksena otettuja kuvia. Sukulaiset ja ystävät voivat kysellä salasanaa allekirjoittaneelta. Molempien lasten kansiossa on myös pari tuoretta otosta mökkireissulta.
…Epäilemättä, mutta kyllä minä taisin hurahtaa juhannuksena luonnonväreillä värjäämiseen.
Pitkään on kytenyt mielessä halu kokeilla kasveilla värjäämistä. Juhannusta mökillä viettäessä tajusin yhtäkkiä, miten täydelliset olosuhteet siellä onkaan – järvi, muuripata ja uskomattoman rikas kasvisto käden ulottuvilla.
Ja eikun tuumasta toimeen. Ensin etsimään värjättävää villalankaa. Kylästä löytyi monen mutkan kautta käsityöneuvonta-asema, jossa oli 300g vyyhti huopalankaa – ainoa värjäämätön lanka koko kylällä… Ei ihan sitä, mitä lähdin etsimään, mutta sai kelvata.
Sitten apteekkiin hakemaan puretusaineita. Kyllä pikkukylän farmaseutit olivat ihmeissään ostoslistani kanssa; alunaa, kupari- ja rautavihtrilliä, tinasuolaa ja viinikiveä. Noin tunnin etsimisen jälkeen he pystyivät toteuttamaan onneksi edes yhden toiveeni ja poistuin mukanani 30g alunaa.
Kyläreissun jälkeen suuntasin metsikköön sananjalkoja keräämään. Pari ämpärillistä sananjalkoja oli nopeasti kerätty, äkäiset hyttyset pitivät mukavasti vauhtia yllä. Pari raparperin lehteä nappasin myös mukaan. Sitten vain kasvit pieneksi silpuksi ja pata porisemaan. Tuli kyllä Kyöpelivuorimainen tunnelma…
Kaiken kaikkiaan sananjalat likosivat vedessä useita tunteja ennen kuin pääsin lopulta siivilöimään ja aloittamaan itse värjäämisen. Kaikkia lankoja en uskaltanut kerralla värjätä, joten pataan pääsi kolme n.60g:n vyyhtiä. Yksi kerä sai luvan lillua kokonaan väriliemessä, mutta kahta muuta vyyhtiä koetin saada värjättyä epätasaisemmin. Liotin niitä aluksi vain toisesta päästään värissä, sitten ne saivat luvan uida kokonaan. Aina välillä nostin osan vyyhdistä huilaamaan.
Aluna lisättiin, kun liemi oli n. 40 asteista. Minulla oli käytössä vanha lihalämpömittari, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja näytti liian alhaisia lukemia. Siksi liemen lämpötilan seuraaminen oli todella hankalaa ja oli pakko vain toivoa parasta. Pelkäsin koko ajan, että keitos alkaa kiehua, mutta onneksi niin ei käynyt. Reilun tunnin jälkeen (en tietenkään muistanut katsoa kelloa) nostin yhden vyyhdin jäähtymään pesuvatiin ja huuhtelin sen saman tien laiturilla järvivedessä. Kaksi muuta vyyhtiä jätin pataan väriliemeen jäähtymään. Huuhtelin ja pesin ne vasta seuraavana aamuna.
Vyyhdit saivat luvan kuivua savusaunan kaiteella.
Lopputulos on tässä:
Upean värisiä lankoja. (Takana värjäämätön lanka). Odotin hieman kirkkaampaa ja tummempaa sävyä. Paras väri on mielestäni tuossa keskimmäisessä vyyhdissä, joka oli koko ajan kokonaan liemessä ja sai muhia vielä seuraavaan aamuun. Muissa vyydeissä näkyy pieniä sävyeroja, mutta ei niin paljon kuin olisin toivonut. Rautapadasta irtoaa ilmeisesti sen verran hiukkasia värjäysliemeen, että se tekee sävyistä harmahtavia.
Kaiken kaikkiaan upea kokemus, vaikka olikin melkoisen työläs ja aikaa vievä. Pääsisi vain pian takaisin mökille, sormet syyhyävät kokeilemaan muitakin kasveja. Syksyllä sitten sienien kimppuun!
Yöh! Meidän pihaan on pesiytynyt tuomenkehrääjäkoi. Toukkia on järjetön määrä ja ne ovat kalunneet koko valtavan suuren tuomen täysin lehdettömäksi.
Kun toukilta on loppunut ruoka, ne ovat alkaneet levitä joka puolelle. Mm. grillikatos on seiniä ja kattoa myöten toukkien ja seitin peitossa niin ulko- kuin sisäpuoleltakin.
Penkki on kuin suoraa kummitustalosta.
Ne hiivatin toukat ovat päälystäneet jopa asfaltin seitillään!
Sanokaa, voiko noille tehdä mitään? Minä en voi viedä lapsia edes hiekkalaatikolle, kun niitä on joka puolella… Nämä kuvat ovat viikon takaisia ja nyt toukat ovat jo koteloituneet, joten sikäli tilanne on hieman helpottunut. Mutta silti!
Siiri oppi hiljattain käsitteen vastakkain. Tätä uutta tapaa ilmaista asioita onkin sovellettu sen jälkeen onnistuneesti (esim. peräkkäin, vierekkäin).
Samaa kielioppirakennetta käytetään tosin ajoittain liiankin innokkaasti:
Isä nosti Siirin autoon takapenkille turvaistuimeen kuskin taakse, jolloin Siiri totesi: “Istutaan takakkain”.
Lapset juoksivat iltavillissään edestakaisin toistensa ohitse Siirin kannustaessa veljeään: “Tule, juostaan ohikkain!”
Samaisen iltavillin aikaan kuultiin myös pyyntö juosta kalakkain, mutta emme koskaan saaneet selville tämän termin tarkempaa määritelmää…
Topias sai uuden junaradan, jota lapset innokkaasti rakentelivat. Veturi ja junan vaunut piti kuulemma laittaa “junakkain”.
Tänään julkaistiin uusi valokuvatorstain haaste, aiheena tällä kertaa hedelmä.
Sain viimein valmiiksi kevät/kesähuivin, joka on tarkoitettu pariksi kääntölaukun turkoosille puolelle. Olen virkkaillut tätä aina sopivissa tilanteissa, mutta niitä vain on ollut sen verran vähän, että huivin valmistuminen on kestänyt ja kestänyt. Ja nyt sille ei sitten ihan heti (toivottavasti) ole edes käyttöä…
Huivi on virkattu pitkillä pylväillä ja ketjusilmukoilla 2 mm koukulla valkoisesta Novitan virkkauslangasta ja siihen on pujoteltu virkkaamisen jälkeen turkoosinkirjavaa Novitan Havaiji-lankaa.
Olimme tuttavan häissä viime viikonloppuna ja sinne oli aikomus neuloa Siirille bolero ja ommella prinsessajuhlamekko. Inspiraatiota ei kuitenkaan koskaan tullut ja aika loppui kesken. Ihan viime hetkillä kuitenkin sain päähäni, että minun on saatava itselleni vaaleanpunainen juhlatoppi. Olin jo aikapulan vuoksi antanut itselleni luvan ostaa ko. vaatekappaleen, mutta eihän mieluista tietenkään näin pienellä varoitusajalla löytynyt. Siispä ei muuta kuin kangaskauppaan silkkiä ostamaan ja ompelemaan. Lauantaina pari tuntia ennen häiden alkua toppi valmistui ja hoiti työnsä kunnialla.
Edit: pari typoa korjailin…
Aiheena valokuvatorstain haasteessa on tällä viikolla kädet, tassut, raajat. Päätin osallistua minäkin ensimmäistä kertaa ja tässä minun näkemykseni:
Topias veti Siiriä sormesta. Isosisko opasti veljeään:
“Älä revi minun sormesta. Ei se lähde irti. Se on tiukalla.”
Olimme mökillä ja Jenni-täti leikki Siirin kanssa kotileikkiä. He keittelivät mielikuvituskeittoa, jota piti tietenkin maistaa. Jenni kysyi Siiriltä:
“Oliko se hyvää?”
Siiri katsoi Jenniä hitaasti ja korjasi painokkaasti:
“Eiku hyvvää.”
|
|