Kuten ehkä olette jo arvanneet, Siiri on harvoin hiljaa. Hän selostaa koko ajan – kaiken näkemänsä ja kuulemansa. (Tai sitten laulaa.)
Aamulla mieheni sulkeutui kylpyhuoneeseen meidän muiden jäädessä aamupalapöytään. Kylppäristä alkoi kuulua tuttu hurina ja Siiri totesikin kuin itselleen: “Isi meni partakoneella pesemään parran pois.”
Veimme juuri mieheni illanistujaisiin. Mies hyvppäsi kyydistä ja käänsimme auton nokan kohti kotia. Siiriä alkoi heti huolettaa: “Isi ei tullut auton kyytiin.” Selitin, että isi meni juhlimaan ja että isi tulee vasta yöllä kotiin.
Hetken hiljaisuus. Sitten Siiri mietti ääneen: “Mihin se isi menikään? Isi meni… tuonne… tuonne.. seikkailemaan!”
Pääsin tänään käymään kaupungilla ilman noita termiittejä. Ihanaa! Kävin kolmessa käsityöliikkeessä ja tässä tulos:
Kiekko mustaa hahtuvaa, Marimekon kangasta, tirkookudetta, 7 erilaista kerää mohair-lankoja.
Tarkoitus olisi tehdä lisää huiveja, virkattu kori ja kerholaukku. Millähän ajalla, huokaus….
Aamupuuron syönti on yleensä kaikkein hermojaraastavin operaatio – ainakin äidille. Syöminen kestää ja kestää, jos nyt ylipäätään syödään yhtään mitään. Suu kyllä käy koko ajan.
Eräänä aamuna tekstiä tuli jälleen taukoamatta, mutta puuro ei hävinnyt lautaselta ollenkaan, joten mieheni totesi Siirille: “Keskitypä nyt siihen puuron syöntiin.” “Ei voi, pitää puhua”, kuului iloinen vastaus.
Keittelimme iltapuuroja ja Siirin piti päästä mukaan kokkailupuuhiin. Puuro jo kiehui kovasti, kun nostin Siirin syliini tätä ihmettä seuraamaan. Hetken tuumailtuaan Siiri totesi: “Puuro rupsuttelee.” Enpä olisi kuvaavampaa termiä osannut keksiä.
No niin, nyt on eiliset huivit kuvattu ja laiteltu käsityöt-kansioon. Olkaapa hyvät! Ylärivissä kolmiohuivit ja alarivissä kapeammat huivit. Isommat kuvat löytyvät siis kuvagallerian puolelta.
Kiitos kommentoijille, palautetta on mukava saada. Erityisesti, kun se on ollut noin positiivista. On tullut tunne, että minut on otettu avosylin vastaan.
Sivujen ulkonäostä ja ylipäätään niiden olemassa olosta saan kiittää rakasta aviomiestäni Tommia ja rakasta veljeäni Jullea. Ilman heitä en olisi saanut näin hienoja sivuja aikaan.
Otsikkopalkki on omatekemä ja värimaailma itse valitsema, mutta velipoika on tuossa visuaalisessa suunnittelussa ihan lyömätön. Laitan aina jotain ehdolle ja hän sitten tekee sen viimeisen silauksen. Pari sivupohjaa onkin takataskussa hänen ansiostaan – pääsette ihailemaan niitä, kun kyllästyn tähän versioon. Kiitos Julle!
Mieheni taas teki hurjan taustatyön sivupohjan, WordPressin, kanssa. Sivujen ja kuvien julkaiseminenkaan ei ilman häntä olisi onnistunut ihan näin helposti. Kiitos kulta! Armaan mieheni oma hengentuotos löytyy täältä.
Siiri sattui huomaamaan varaston perällä kesää odottelevat hiekkalaatikkolelut ja oli itsepintaisesti sitä mieltä, että ne on n yt ehdottomasti kaivettava esiin: “Siisi haluaa tehdä hiekkakakkuja.”
Kysyin Siiriltä oliko hän nähnyt ulkona viimeaikoina hiekkaa. “Ei, lunta vaan”, kuului vastaus. “No, voikos talvella sitten tehdä hiekkakakkuja”, jatkoin johdatteluani. “Voi tietenkin”, totesi tyttö hetkeäkään empimättä. En edelleenkään tiedä, millä logiikalla tuo vastaus tuli, mutta samapa tuo.
Seuraavana päivänä Siiri oli isänsä kanssa ulkona touhuamassa ja lumen keskeltä se hiekkalaatikkokin bongattiin. Aurinkoinen kevätsää oli jo sulatellut vähän hiekkaa näkyviin ja neitokainen muisteli taas mukavia kesäisiä hiekkalaatikkoleikkejä. Olipa koettanut lumilapiolla hiekkaa kaivaakin, mutta joutunut luovuttamaan jäisen hiekan edessä. Siiri ei kuitenkaan jäänyt sanattomaksi, vaan keksi selityksen tähänkin ongelmaan: “Hiekkalaatikko on lukossa.”
Jotta ei kenenkään tarvitsisi ihmetellä kasvituntemustani, todettakoon, että luontokuvat -kansiossa oleva kuva syysmaitiaisesta on virheellisesti nimetty voikukaksi. Syy tähän anteeksiantamattomaan erheeseen on yksinkertainen: muuttaessani useita raakatiedostoja jpeg-muotoon yhdellä kertaa, ohjelma nimeää kaikki kuvat tyyliin kukka, kukka1, kukka2 jne. Ensimmäisenä oli kuva voikukasta, joten kaikki muutkin kukat, mukaanlukien orvokit, saivat tyytyä tähän nimikkeeseen.
No, miksi sitten yksi voikukka on nimetty hahtuvakukaksi? Huokaus… Mene ja tiedä. Jatkossakin kuvien nimet mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulevat olemaan erittäin epäkuvaavia ja epäjohdonmukaisia. Anteeksi, älkää välittäkö! Koettakaa katsoa vain sitä kuvaa, jooko?
Siiri rakastaa laulamista ja laululeikkejä. Ruokailuhetket sujuvatkin usein huomattavasti rattoisammin ja jouhevammin, kun lurittelemme lastenlauluja lusikallisten lomassa.
Porkkanat menevät iloisesti alas tutun “Popsi, popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa” -rallatuksen säestämänä. Laulussahan lauletaan myös mansikoista ja hedelmistä: “Maista, maista mansikkaa” sekä “haukkaa, haukkaa hedelmää”.
Eräänä päivänä tarjolla oli makaronilaatikkoa, Siirin lempiruokaa. Koska sopivaa laulua ei äidillä tullut heti mieleen, Siiri päätti soveltaa ja lauloi: “Popsi, popsi porkkanaa, maista maista makaroonia!”.
(Tämä oli muuten niitä harvoja kertoja, kun tyttöä ei tarvinnut patistaa syömään. Hän jopa pyysi lisää!)
Tänään istuimme pöydässä koko perheen voimin nautiskellen lihakeitosta. Siirillä syöminen on lähes poikkeuksetta tuskastuttavan hidasta. Tutun kaavan mukaan kaikki muut olivat syöneet jo aikaa sitten, kun Siirin lautanen oli vielä puolillaan. Tyttö istui lopulta yksinään lautasensa ääressä, kommentoiden lähinnä itselleen: “Isi ja äiti söi lautaset tyhjiksi. Nyt isi ja äiti pääsee leikkimään.” Voih, kuinka ihanan yksinkertaista elämä onkaan kaksivuotiaana!
Etsiskelin koneelta kuvia aiemmista käsitöistäni. Löysin pari vuotta sitten Siiri-vauvalle tekemäni fleece-puvun sekä viime keväänä valmistuneet villakangastakin ja tuulipuvun. Viime joulun alla tein Siirille synttärimekon ja liivihameen.
Liivihameen kanssa samassa kuvassa oleva ponco on äitini käsialaa – hän onkin todella taitava käsittelemään neulepuikkoja ja virkkukoukkua! Molemmat lapset ovat päässeet jo usein nauttimaan hänen upeista neuleistaan mm. villapukujen, -lakkien, -lapasten, -sukkien ja -peittojen muodossa. Itse sain jouluna häneltä aivan iki-ihanat taikajakun ja hartiahuivin.
Hattukansioon lisäsin kuvan ihan tuoreesta kukkahatusta, jonka sai hyvä ystävättäreni. Toinen rakas ja pitkäaikainen ystävättäreni sai joululahjaksi vapaalankahuovutetun huivin, jossa oli mukana myös huovutusvillaa.
Käsityöt-kuvakansio on jälleen saanut täydennystä. Uusi Ompelukset-kansio sisältää nyt kolme tekemääni iltapukua. Huovutuskansioon lisäsin parin viimepäivän saldon: vino pino rytmimunia. Siirin kansiossa on lumiukkokuva – koko talven Siiri on odottanut sopivaa keliä, että pääsisi tekemään ihan ikioman lumiukon.
Siirin iltarukous alkaa sanoilla: Taivaalla kuu kulkee. Aina nähdessään kuun, hän ilmoittaa: “Siellä se kuu kulkee.” Kerran taivaalla näkyikin hyvin kirkas kuunsirppi. Se oli suuri ihmetyksen aihe, mutta Siiri keksi selityksen ilmiölle: “Isi on laittanut banaanikuun kulkemaan. Valotkin päällä!”
|
|