Jos on puuron syönti hankalaa, niin on myös päiväunille meno. Yleensä unia siirretään sillä, että sängystä pitää päästä potalle. Siirin viivytystaktiikka alkaa olla hiotunut huippuunsa, mutta kyllä oli naurussa pitelemistä, kun tyttö veti viimeisen ässän hihastaan.

Kaikki alkaa sillä, että Siiri ei suostu käymään pissalla ennen unille menoa. Päädyn laittamaan vaipan ja tyttö sänkyyn. Kohta huoneesta kuuluu: “Pissa tuli vaippaan!” Grrr. Päätän olla vaihtamatta vaippaa – olkoot, kun kerran tahallaan teki.

Kuluu tovi ja tyttö ilmestyy keittiöön vaippa kädessään: “Laitan likaisen vaipan roskikseen.” Hienoa oma-aloitteisuutta, mutta ah, niin väärässä paikassa. No, tyttö takaisin sänkyyn, tällä kertaa ilman vaippaa. Pian kuuluu tuttuakin tutumpi huuto: “Äkkiä pissalle”, ja niin taas istumme potalla, alkupisteessä.

Pikku lirut sentään saadaan saaliiksi. Olen tyytyväinen – ei ollut turha reissu tällä kertaa. Jälleen tyttö sänkyyn ilman vaippaa. Nyt kuluukin jo melko pitkä aika ja huoneessa on ihan hiljaista. Laulu on viimein vaiennut ja istahdan tyytyväisenä tietokoneelle. Kohta olohuoneesta kuuluu pientä sipsutusta ja menen hiljaa katsomaan. Löydän Siirin ilkosillaan keskeltä olohuonetta, kaikki vaatteet on riisuttu sänkyyn…

Eipä nukkunut Siiri päikkäreitä sinä(kään) päivänä, 1-0.

Siiri näki auton ikkunasta tehtaan piipun, josta nousi sankka savu suoraan kohti taivasta. “Setä on laittanut savun kunnolla seisomaan”, kuului takapenkiltä naseva huomio.

Juu, ei pitäisi minua päästää ilman kaitsijaa lankakauppaan… Menin ostamaan vain yhtä pientä kerää vaaleanpunaista mohairia, mutta matkaan lähti tällainen satsi:

Selailin eilen illalla muiden neulojien blogeja ja ideoita taas tulvii koko pää. Erityisesti mielessä kummittelee moebius-huivi, johon törmäsin Kaikenkarvaisia Käsitöitä– blogissa. Eihän mulla oikeasti ole mitään tarvetta tai välttämättä edes käyttöä tuollaiselle huiville, mutta tekotapa kuulosti niin jännittävältä, että pakkohan sitä on kokeilla ja saada vähän uusia haasteita.

Toinen jo pitkään mielessä hautunut ajatus on kassi. Edellisellä ostosreissulla ostinkin jo Marimekon kangasta kassia varten, mutta malli on ollut vielä hakusalla. Lankakaupassa oli edullisesti (?) laukun kahvoja ja niitä pitikin sitten hamstrata mukaan tällainen läjä:

Onneksi on äitienpäivä tulossa. Ideoina on tällä hetkellä huovutettu, virkattu ja kankainen laukku. Mitään ohjeita ei ole, kuten tavallista, mutta suunnitellaan, suunnitellaan…

Tuohon ihanan vihreään puuvillalankaan ostin tällaiset napit. (ei ole ihan sama sävy, mutta riittävän liki) Nappien pitäisi tämänhetkisen suunnitelman mukaan päätyä Siirin neuletakkiin.

Kangaskaupasta lähti mukaan satiinia ja organzaa, ohut kesäpuuvillapala ja ohut tikkikangaspala.

Siirille olisi näistä tarkoitus tehdä kesähäitä varten mekko ja bolero. Mitenköhän tuo alpakka soveltuu kesäkäyttöön, hmm…

Tässä vielä viimeisin huivi. Vähän erikoisempi malli; laitetaan päälle sivuittain niin, että nuo ohuet haarat tulevat toinen etupuolelle ja toinen selkäpuolelle ja sitten ristiin toiselle olalle. Kuva huivista päällä.

Alkaa tuntua siltä, että voisin vaihtaa blogin nimeksi Siirin iltapuurot…

“Tule syömään”, kutsuin Siiriä lempeästi iltapuurolle.
“En jaksa syödä. Siisiä väsyttää. Nukun täällä olohuoneessa”, ilmoitti tyttö, haki sohvatyynyn lattialle ja painoi päänsä tyynyyn.

Kohta tyttö kuitenkin pomppasi salamana ylös ja juoksi huoneeseensa ilmoittaen kuuluvasti: “Siisille tuli viesti!” Huoneestaan Siiri haki oman kännykkänsä (Nokia Mobira Cityman 5000, Suomen ensimmäinen GSM-puhelin ja isukin ihkaensimmäinen puhelin), alkoi näpytellä sen nappuloita, painoi luurin korvalleen ja alkoi puhua:
“Siisi menee leikkihuoneeseen laulamaan. Siisi menee sitten tunnin päästä nukkumaan. Siisillä on unipäivä. Aha. Ootko siellä töissä? Onko siellä tietokone?” Sitten tyttö painoi yhtä nappia puhelun päättymisen merkiksi ja ilmoitti: “Juha-eno soitti.”

Heti perään Siirin ilme kirkastui entisestään: “Katja soittaa!” “No mitäs se Katja-täti sanoo”, kysyin. “Miau, miau.”

Jutut alkoivat mennä sen verran korkealentoisiksi, että oli syytä alkaa tosissaan iltapuuhiin. Siiri oli kuitenkin toista mieltä ja kipaisi olohuoneeseen istumaan kännykkänsä kanssa syöntihoukutteluistani huolimatta. “Tule NYT syömään, ” patistin jälleen. “Ei voi, Siisillä on puhelu kesken.”

Koeta siinä sitten vakavalla naamalla toista komentaa.

“Laitapa nyt sitä puuroa suuhun.”

“Laitan, laitan.”

Olemme opetelleet nimiä. Isin nimen Siiri osaa sanoa jo 100% varmuudella oikein, velipoika menee usein myös oikein. Oma nimi kuuluu yleensä: “Siisi on siskoveli.”

Äidin nimi tuottaa suuria hankaluuksia sen takia, että Siirin jumppari on kaimani. Hän on siis Siirin mielessä Anne ja minä olen äiti. Tänään sain kysymykseen “mikä on äidin nimi” vastauksen:

“Äiti on Torsti.”

Siis mitäh???

Valmistellessani Siirin kaksivuotissyntymäpäiviä, kyselin tytöltä tämän toiveita kakun suhteen: “Mitä me laitettaisiin kakun päälle?” “Kinkkua ja juustoa, ” tuli vastaus empimättä.

Selitys tähän hieman erikoiseen makumieltymykseen on kylläkin yksinkertainen. Leipä on Siirin suurta herkkua, etenkin isän tekemät kinkku-juusto-voileivät. Kaikesta huolimatta kakun päälle ja väliin päädyttiin pienen johdattelun jälkeen laittamaan mansikkaa.

“Tuossa on isin hakatus.”

Arvaa mitä Siiri tarkoittaa sanalla hakatus. Kerron oikean vastauksen 10 arvauksen jälkeen, ellei kukaan ole keksinyt sitä aiemmin. Palkintoja ei jaeta, mutta oikein arvannut saa olla ylpeä itsestään. (Miehenikään ei arvannut, mitä hakatus tarkoittaa…)
Helpotetaan sen verran, että isi ei ollut kotona silloin, kun Siiri tuon lauseen sanoi. Kyse on siis esineestä.

Kerrankin ruoka maistui Siirille niin hyvin, että minun ei tarvinnut mainita mitään ruoan suuhun laittamisesta, kun lautanen oli jo tyhjä. Syntyi varmasti uusi ennätys. Selitys kului: “Siirillä on hyvä nälkä.”

Mainos: Lastentarvikekirppis huomenna lauantaina 1.4. klo 10-13 Myllyojan seurakuntatalolla Oulussa! Tervetuloa!

Minä oon tuolla siis myymässä joitain noita tekemiäni käsitöitä (huiveja, sorminukkeja ja huovutettuja munia). Tarjolla myös paljon kestovaippoja, kuoria ja kantoliinoja.

Ps. Toivottavasti haamupäivitysongelma on poistunut. Mikäli ei, annathan vinkkiä allekirjoittaneelle. Kiitos avustasi!

Olimme muutaman päivän mummolassa täysihoidossa ja sain tehdä melkoisen rauhassa käsitöitä. Suurkiitos, äiti!

Sorminukkeja tein lisää, joskin luovuus oli vähän hukassa ja tuloksena oli jokseenkin entisenlaisia nukkeja. Muutamia uusia oivalluksia tein yksityiskohtien suhteen. Olen melkoisen tyytyväinen näihin paranneltuihin versioihin.

Huiveja syntyi myös muutama, aivan upeita värejä – keväiset pinkki ja vihreä sekä aina turvalliset musta ja ruskea.

Lisäksi huovuttelin satsin rytmimunia. Pääsiäismunat kuvasin ihanan keväisessä auringonpaisteessa pääsiäisruohon keralla.

Olisin laittanut tähän muutaman kuvan esille, mutta jostain syystä en saa niitä ladattua palvelimelle… Blaah. Koetan myöhemmin uudelleen, katselkaa kuvia sillävälin noiden linkkien kautta. Linkit ovat yksittäisiin kuviin kuvagalleriassa. Kuvia on kuitenkin enemmänkin, pääset selaamaan niitä sivun yläreunan nuolien avulla.

Olimme mummolassa. Äitini jäi lasten kanssa kotiin ja minä pääsin käymään rauhassa kaupassa – ihan tavallisessa ruokakaupassa. Siiri oli leikkinyt puhuvansa puhelimeen ja mummo oli kysellyt, kenelle Siiri soittaa. “Äidille. Äiti on kaupassa, ” kuului vastaus. “Mitäs se äiti tuo kaupasta, ” jatkoi mummo. “Lankaa.”

Hmm… Pitäisiköhän pitää pieni paussi lankojen ostossa?
(Yleensä vastaus kysymykseen mitä ruokakaupasta pitäisi ostaa kuuluu: banaania ja salaattia.)

Siiri hoksasi muuanna päivänä, että vessanpönttö on kiva vetää. Hän keksi, että kun käy niistämässä ja laittaa paperin pönttöön, voi käydä sitten painamassa pöntön nappia.

Puutuin tähän tietysti melko pian ja koetin selittää Siirille, miksi pöntön jatkuva huuhteleminen pienen paperinpalan takia ei ole hyvä juttu. “Katsos, joka kerta, kun vedät pöntön, sinne menee paljon vettä. Vedestä täytyy maksaa ja meillä menee paljon rahaa hukkaan, jos pönttöä vedetään turhaan. Ymmärrätkö?”

“Ymmärrän. Ei saa laittaa rahaa pönttöön” , kuului tiivistelmä opetuksestani.

Lasten suusta kuulee oman puheensa. Tämä tuli taas todistettua aamupuurolla. Kehotin Siiriä ties kuinka monetta kertaa syömään puuronsa ja äänensävy oli jo melkoisen tiukka. “Äiti, älä komentele. Saat pyytää kauniisti”, kuului napakka vastaus keittiöstä.

Siiri on oppinut siis komentelemaan. Etenkin velipoika ja äiti saavat osansa tästä uudesta taidosta: laita ovi kiinni, anna mulle maitoa, älä tule häiritsemään jne. Olen tietenkin koettanut olla hyvä kasvattaja ja ohjannut tyttöä pyytämään kauniisti. Hyvin taitavasti tyttö osaa kääntää nämä opit äitiään vastaan…

Nyt on kolme matonkuteesta virkattua koria valmiina ja kovassa käytössä. Parina iltana näitä väkersin – ja olihan sormet kovilla. Kyllä ihan tosissaan sai voimaa käyttää, että sai langan kulkemaan. Hikistä hommaa.

Idea koreihin tuli jo tammikuussa Suuri Käsityöehdestä (1/06), mutta ajanpuutteen vuoksi asia hautautui ja unohtuikin ihan. Uudelleen asiaan sytyin, kun näin Kotikutoiset-blogissa korin valmiina. En kuitenkaan tehnyt yhtään koria lehden ohjeen mukaan, vaan aina pitää soveltaa… Pienin kori on pelkillä pylväillä tehty, mutta kahdessa muussa pohja on kiinteillä silmukoilla ja reunoilla pylväitä ja kiinteitä silmukoita. En halunnut myöskään ihan suoria koreja, joten kavensin korin suuta ylöspäin mentäessä. Lisäksi tein kantamista helpottavat kahvat ketjusilmukoilla ja piilosilmukoilla.

Onko kenenkään muun mielestä SK:n ohjeet melko hämäriä? Minä ainakin tekisin (ja teenkin) asiat hieman erilailla ja eri järjestyksessä.