Archive for the 'Kehrättyä' Category

Saturday, January 20th, 2007

Kehrääminen on hidasta puuhaa, varsinkin kun sitä pääsee tekemään vain iltaisin lasten nukahdettua. Ja silloinkin ensin on tehtävä melkoinen määrä rästiin jääneitä kotitöitä ennen kuin omatunto antaa myöten istahtaa rukin ääreen. Jotain on kuitenkin rullalle jo kertynyt. Kyseessä siis merinon ja silkin sekoitus. Teen melko ohutta säiettä, kun tarkoitus on tehdä ohuehko villatakki tästä. Miltä […]

Friday, January 12th, 2007

Värjäsin tänään suomenlampaan villoja. Villavärit ovat edelleen aika uusi juttu minulle, joten kokeiluasteella oltiin edelleen. Mikrossa kiehauttelin pieniä eriä villakiehkuroita, lähinnä sinisestä ja punaisesta eri suhteessa sekoitetuista väreistä. Ruskealla vähän pehmensin vaikutelmaa. Kuvassa etualalla näkyy myös todella ohutta koneneulontalankaa, jonka värjäsin vihreäksi toista lankaprojektia varten. Lanka uhkasi mennä turhan tummaksi, joten keskeytin värjäyksen ja käytin […]

Thursday, January 11th, 2007

Koetin jo pari viikkoa sitten kehrätä rukilla Amerikan villoista ohutta lankaa neuletakkia tai -puseroa varten. Villat olivat merinon ja silkin sekä merinon ja mohairin sekoitetta. Vaan eihän siitä oikein mitään tullut. Hermo oli koetuksella, kun varsinkin merino-mohair katkeili tuon tuostakin. Ja se lanka, mikä onnistui, ei toisiaankaan ollut mitenkään erityisen ohutta. Kertasin langat kuitenkin ja […]

Wednesday, January 10th, 2007

Viime viikonloppuna isäni askarteli minulle uuden värttinän leppäpahkasta. On muuten hieno! Ja samalla myös paras värttinä, jota olen koskaan käyttänyt. Se on melko painava, mutta pyöriikin sitten vaikka päivän yhdellä pyöräytyksellä. Samaisena viikonloppuna pesin myös ison erän joululahjaksi saamiani suomenlampaan ja karitsan villoja. Aikuisen lampaan villoissa oli mukana todella pitkiä, jopa yli 10 cm mittaista […]

Friday, December 1st, 2006

Laatikon pohjille on aikojen saatossa kertynyt pieniä erivärisiä hahtuvanöttösiä melkoinen määrä. Niille ei ole tuntunut löytyvän mitään järkevää käyttöä, mutta ei niitä ole poiskaan raskinut heittää – jos vaikka johonkin koristeluhommaan joskus tarvitsisi… Amerikan lankakaupassa silmät iskeytyivät esillä olleeseen huovutettuun laukkuun. Se oli tehty dominotekniikalla, kahdesta isosta palasesta. Lanka oli riemunkirjavaa – Noroa kenties? Ihastuin […]

Wednesday, October 25th, 2006

Sain jokunen aika sitten aivan ihanan paketin Juulilta. Paketti sisälsi merinovillaa upeissa punaisen, lilan ja viinin väreissä. Lisäksi mukana oli harmaata ja ruskeaa merinoa. Kylkiäsinä oli pieniä näytteitä erilaisista kuiduista sekä muuta tilpehööriä, joita voi sekoitella langan joukkoon. Pisteenä iin päälle paketista löytyi Juulin itse kehräämää upeaa lankaa pieni kerä sekä pari Kool-Aid pussia. Jokunen […]

Friday, October 13th, 2006

Sain kotvanen sitten pienen pussillisen kissankarvaa, jonka käyttökelpoisuutta innoistuin eräänä iltana testailemaan. Tein pieniä eriä ohutta yksisäikeistä lankaa eri kuituyhdistelmillä. Käytössä oli kissankarvan lisäksi suomenlampaan villaa sekä tummanharmaata merinoa. Kokeilut alhaalta ylöspäin: kissa+suomenlammas 50/50, kissa+suomenlammas+merino 1/3 suhteessa kutakin, kissa+merino 50/50. Kaikissa värit ovat kauniita ja lanka on ihanan pörröistä. Kissa+suomenlammas -yhdistelmä tuntuu melko kovalta ja […]

Saturday, October 7th, 2006

Olen rakastunut! Uusi rukkini on aivan ihana. Siis nyt kun sain sen koottua oikein… Käyttäydyin nimittäin miehille tyypilliseen tapaan, enkä suostunut lukemaan kokoamisohjeita vaan kasasin osat yhteen maalaisjärkeä ja päättelykykyä käyttäen. Muuten menikin hyvin, mutta rukki ei suostunut pyörimään kunnolla vaan vaati hurjaa ponnistelua, jotta siihen sai poljettua vauhtia ja mutteritkin putoilivat omia aikojaan pois […]

Saturday, September 30th, 2006

Jokohan kohta valmistuisi se Kiri-huivi…? Illalla opin viimein käyttelemään uutta rukkiani ja sain muutaman metrin lisää lankaa kehrättyä Kirin paria viimeistä kerrosta varten. Kyllä siinä hahtuva jos toinenkin piti tuhota ja polkea vimmatusti vauhtia, että lankaa alkoi syntymään. Olin kuvitellut, että kun osaa värttinällä kehrätä, niin rukilla kehrääminen on sen jälkeen pikkujuttu. Mutta ei. Koko […]

Tuesday, September 26th, 2006

Edit: linkki korjattu Kehräyskärpänen on puraissut ja pahasti. Eilen saapui postissa kaksi uutta värttinää, toisessa paino ylhäällä toisessa alhaalla. Kiitos Auli! (Vasemmaalla isäni tekemä värttinä vetailun vuoksi.) Uusissa värttinöissä on kivoja lampaankuvia. Molemmat pääsivät saman tien testiin. Olen aloittanut neulomaan aiemmin kehräämistä langoista, mutta molemmissa töissä lanka uhkaa loppua kesken. Useamman värttinän avulla kertaaminen käy […]

Friday, September 15th, 2006

Kertasin ja pesin eilen illalla sen kehräämäni tylsän valkoisen langan, josta mainitsin Häivähdys purppura-langan yhteydessä. Tältä se näyttää: Lanka on ohutta, olisiko ehkä Novita Florican paksuista, paikoin ohuempaakin. Olisi tarkoitus tehdä tästä tylsästä jotain mielenkiintoista – jokin kaunis, herkkä kolmiohuivi kenties. Nyt vaan kaipaan hyviä ehdotuksia huivin mallista. Netissä on toinen toistaan kauniimpia huiveja ohjeineen […]

Wednesday, September 13th, 2006

Juuli kehräilee aivan syötävän ihania lankoja. Minä olen kehräillyt tähän asti vain värjäämätöntä suomenlampaan villaa ja pyrkinyt mahdollisimman ohueen ja tasaiseen lopputulokseen. Juuli kuitenkin sai minut innostumaan värjätyn villan kehräämisestä eläväpintaiseksi, kiinnostavaksi, jännittäväksi langaksi. Kokeilin kehrätä huovutusvillaa, sitä kun on kertynyt varastoon sävyä jos toista, eikä saatavilla ollut kummempaakaan näin äkkiseltään. Karstailin käsin eri värejä […]

Saturday, August 19th, 2006

Sain torstaina kauan odotetut käsikarstat. Nyt olen harjoitellut karstaamista hiki hatussa aina, kun on vähänkään ollut siihen mahdollisuus. Hyvä, että Pirkko lähetti minulle valmiiksi karstatut villat, joilla pääsin testailemaan värttinällä kehräämistä, sillä jos olisin aloittanut kehräämisen opettelun karstaamisesta, niin äkkiä olisi tullut stoppi tälle hullutukselle. En tiedä miksi, mutta karstaaminen ei ole ollenkaan niin helppoa […]

Wednesday, August 16th, 2006

Loma on nyt vietetty ja palattu arkeen. Mukavaa oli mutta mukava oli kyllä tullaa kotiinkin. Lomareissulla sain mukaani hartaasti odottamani säkillisen lampaan villaa. Säkin sisältö on nyt levitelty parvekkeelle. Koetin jakaa villaa laadun mukaan eri kasoihin, mutta ei se ihan helppoa ollut, kun ei ole raakavillaa koskaan aiemmin käsitellyt. No, pesuhommiin käy nyt tieni – […]

Monday, July 31st, 2006

Tässä näitä lupaamiani kuvia viikonlopun kehräysoperaatiosta. Villoissa oli selkeästi eroja koostumuksessa ja puhtaudessa, joten langan laatukin vaihtelee. Mitä enemmän kehräsin, sen paremmin tietysti opin taidon, mikä myöskin näkyi langassa. Lopussa tuli jo hämmästyttävän tasalaatuista lankaa – hyvä minä! Mitä paremmin homman oppii, sitä enemmän siihen tulee himo. En malta odottaa, että saan lisää villaa ja […]