Valokuvatorstai: tyhjä

Siiri on herännyt ymmärtämään sen, että kaikki maksaa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja jos joku maksaa oikein paljon, niin se on sitten kymmenen rahaa.

– Äiti, onko meillä ollut kymmenen rahaa silloin, kun me ostettiin tämä talo?

Selitin, että rahaa voi lainata pankista, mutta se pitää maksaa kaikki takaisin.

– Siis pitääkö meidän antaa kymmenen rahaa sinne pankkiin?
– Juu, pitää.
– No, sittenhän meille ei jää yhtään rahaa!

Kerroin, että ei sitä rahaa tarvitse kerralla maksaa ja että työtä tekemällä saa lisää rahaa. Asia jäi kuitenkin askarruttamaan mieltä:

– Jos ei oo yhtään rahaa, ei voi ostaa mitään. Jos ei oo yhtään lippua, niin ei voi mennä Amerikkaan. Jos ei oo rahaa, niin ei voi mennä Helsinkiinkään. Jos ei oo lompakkoa, niin ei oo rahaa, eikä voi mennä kauppaan.
– Niin, ajattele. Ei voisi ostaa ruokaa. Mitä sitten syötäisiin?

Tyttö mietti hetken katsellen ikkunasta ulos ja totesi:

– Pensasta ja lunta. Lumi on kyllä aika kylmää. Hiekkaa ei voi laittaa suuhun. Hiekka on kyllä aika rajua. Jos syö taloa, niin silloin kyllä tulee posketa ja huulet kipeeksi.

Perheet miehet olivat keskenään reissun päällä ja me tytöt saimme olla hetken kahdestaan. Siiri nautti tilanteesta, kun saatiin kerrankin keskustella ihan rauhassa. Hän asettui minua vastapäätä keittiön pöydän ääreen, nojasi käsiinsä ja alkoi tuumailla:

– Jos joku ottaa toisen kädestä lelun, niin jompi kumpi joutuu jäähylle.
– Kumpikohan?
– No katoppa: Jos Topias ottaa mun kädestä lelun, niin sitten Topias joutuu jäähylle.
– Entäs jos sinä otat?
– No, en minä ota. Kato, ku minä oon jo niin pitkä tyttö.

Ps. Hauskaa vappua!

Piti tekaista pojalle uusi pipo, joka sopii autotakkiin. Poika suostui laittamaan pipon päähänsä ainoastaan sillä verukkeella, että se on autopipo.

Pipo on virkattu, eikä voisi olla yhtään enempää peruspipo. Edit: lankana Novitan Tennessee, puikko 3, 5.

Tässä vielä herran tyylinäyte, miten pipoa kuuluu oikeaoppisesti pitää.

Sain lopulta viimeisteltyä lasten kevättakit.

Kaavat on Ottobre-lehdistä. Materiaalina vakosametti ja trikookangas vuorina.

Takkeihin olen muuten aika tyytyväinen, mutta harmittamaan jäi mallien huomatava väljyys. Erityisesti pojan takki on järkyttävän leveä. Ounastelin kyllä tätä jo kaavoja piirtäessäni, mutta jotenkin halusin luottaa lehden kuviin, joissa takit istuvat mallien päälle loistavasti, enkä sitten vaivautunut mittailemaan lapsia. Oma moka. Mutta silti kyllä ihmetyttää, miksi lasten vaatteista tehdään tuollaisia säkkejä. Vai onko meidän lapset jotenkin normaalia hoikempia?

Lähdimme kotipihasta autolla kohti kerhoa. Siiri tuumaili parkkipaikalla:

“A5, tämä on meidän parkkipaikka. Jos joku laittaa auton tähän parkkiin, niin sitten tulee poliisi. Poliisit rikkoo sen auton ja laittaa sen tätin tai setän vankilaan.”

Tässä vähän esimakua meneillään olevista ompeluprojekteista:

Nappeja ja vetoketjuja pitäisi lähteä ostelemaan, jotta voisi esitellä jotain valmistakin…

Kotimatkalla ajamme usein joen yli. Siiri jaksaa yhä kerta toisensa jälkeen kommentoida asiaa mitä moninaisimmin miettein. Viimeksi näin:

“Tuolla on pintavesi. Siellä ei yllä jalat pohjaan. Jos sinne menee, niin hukkuu. Sitten joutuu jäämään sinne.”

Sain tehtyä opiskeluprojektina olevasta jumppatopista prototyypin valmiiksi.

Proto on tehty tavallisesta trikoosta, kun lopullinen versio tulee olemaan CoolMax- ja Power-Dry-kankaista valmistettu.

Topin pohjana on Suuri Käsityölehdestä otettu perus T-paidan kaava. Sitä on sitten lähdetty muokkaamaan. Lopullisessa versiossa ei taida sitten ollakaan yhtään viivaa alkuperäisestä kaavasta…

Proto onnistui aika hyvin. Siitä saa ihan käyttökelpoisen t-paidan kesäksi. Pieniä muutoksia kaavaan piti silti vielä tehdä eli lopullinen versio tulee näyttämään aavistuksen verran erilaiselta.

Topias (pian 2v.) oli sylissäni ja viittoili minulle:

“Mennään. Tuonne”.

Kyselin hieman tarkempia ohjeita, minne poika haluaisi minun menevän.

“Sinne tänne”, kuului vastaus.

Ympärillä tuntuu putkahtelevan uusia vauvoja tuon tuostakin. Mikäs sen ihanampaa. Saahan siinä itsekin hyvän syyn tehdä jotain “söpöä”.

Tällä kertaa innostuin tekemään vuosikausia sitten heräteostoksena hankkimastani neulelelukirjasta tällaisen pehmoisen pupun. (Silmät on vielä kirjailematta…)

Tämä onkin ainoa pitkään aikaan valmistunut työ. Vielä kuukausi pari sitten päässä pyöri vaikka mitä ideoita ja suunnitelmia. Sitten yhtäkkiä tulikin kevät etuajassa. Säät olivat niin lämpimiä, etten voinut kuvitellakaan neulovani niitä huiveja, takkeja ja muita villajuttuja. Pää tyhjeni täysin.

Samaan aikaan hermostuin lopullisesti huushollin kaaosmaisuuteen, kun kaikki käsityöjutut lojuivat esillä täyttäen kaikki pöytä- ja lattiapinnat. Järjestelin kaikki huoneet uuteen uskoon keittiötä lukuunottamatta ja siivosin käsityöt piiloon ja järjestykseen.

Paha moka!

Kun on saanut jonkun ihanan langan mutta ei ole vielä päättänyt mitä siitä tulee, on hyvä, että se lojuu näkyvillä. Lanka (tai mikä tahansa muu materiaali) käväisee silmissä ja mielessä tuon tuosta ja alitajunta työstää ideoita eteenpäin. Sitten yhtäkkiä, naps, mieli kirkastuu ja tietää täsmälleen mitä siitä syntyy.

Nyt kun kaikki on piilossa, mielikuvitus ei saa tarpeeksi virikkeitä ja pää pysyy tyhjänä.

Lisäksi omatunto kolkuttelee koko ajan – pitäisi noita kouluprojektejakin viedä eteenpäin. Ja onhan tässä koko perheellä sairastettukin oikein urakalla. Seli seli..

Onneksi äitini on tulossa viikoksi meille. Taidan käyttää yhden päivän kankaiden shoppailuun, toisen kaavojen piirtämiseen ja sitten kaivan ompelukoneen esille. Jos vaikka kevät- ja kesävaatetta lapsille tekisi. Tai sitten keksin jotain muuta. Mutta tämä tilaisuus on käytettävä hyväksi!

Eräältä kauppareissulta mukaan tarttui Käsityön pikkujättiläinen. …No kun halavalla sai…

Kirja on suuremmoinen, todellakin nimensä veroinen. Kuvat ovat huikeita ja erittäin inspiroivia. Mukana on työohjeiden lisäksi myös virikkeeksi kuvia tekstiilitaiteilijoiden töistä.
Teoksessa esitellään perustekniikoita, mutta mielestäni hyvin tuoreella tavalla. Kirja ei missään nimessä ole kuiva ja tylsä käsityön peruskäsikirja vaan värikäs ja luovuuteen kannustava käsityön peruskäsikirja.

Mitään kovin harvinaisia erityistekniikoita kirja ei ymmärrettävistä syistä esittele. Mutta esitellyt aihepiirit käydään läpi mielestäni hyvin kattavasti. Erityisesti ilahduin huovutuksen osuuden laajuudesta.

Jos saat kirjan jostain käsiisi, suosittelen lukemaan siitä kirjoittajan esipuheen – siitä kuvastuu täydellisesti intohimoisen käsityöihmisen ajatusmaailma.

Niinhän se monesti on, että ei ole niin suurta merkitystä mitä sanoo toista lohduttaakseen, kunhan sanoo jotain ja on hengessä mukana.

Topias pelkää “itsestään” liikkuvia leluja, kuten Brion junaradan vetureita.

Siiri lohdutteli:

“Junat on tuolla ylhäällä mun kaapissa. Ei niitä tarvi pelätä. Ne on vaan onnellisia, ku sää et oo kotona.”

Siiri toi minulle sarjakuvakirjan.

– Äiti, haluatko sinä lukea tätä?
– En halua.
– Kyllä pitää lukea. Se on terveellinen.

Valokuvatorstain aiheena tänään armo.

Jostain syystä tämä kuva pulpahti mieleeni välittömästi. Syytä en osaa sen suuremmin eritellä, mutta päätin luottaa intuitiooni ja osallistua tällä.