Tällainen luonnonoikku löytyi takapihaltamme. Sopii hyvin valokuvatorstain tämänkertaiseen teemaan: yksi.

Ainakin viisi kukintoa yhden ekstraleveän varren huippuna.

Söimme lasten kanssa takapihalla, kun oli niin kaunis ilma.

Ampiaisia on pörrännyt terassilla tänä keväänä aiempaa enemmän. Siinä missä muut koettivat hätistellä pörriäisiä kauemmas, kipaisi Topias hakemaan muutaman voikukan kukinnon. Hän ojenteli niitä käsissään taivasta kohti ja huuteli:

– Ampineeeen! Syömään!

Kari Vepsä lauloi televisiossa. Siiri kuunteli hetken ja kommentoi:

– Tuo setä pitäs heittää jokkeen.

Muutama päivä myöhemmin Siiri näki Idols-Arin laulavan:

– Tuo laulaa hyvin. Sitä ei tarvi heittää jokkeen.

Aurinko kun paistaa täydeltä terältä, ei tarvita kuin reilu 10 astetta lämpöä, niin takapihamme muistuttaa aurinkolomakohdetta. Ranta vain puuttuu. Hellettä sen sijaa piisaa riittämiin.

Kuluneen viikon aikana olen nautiskellut takapihan lomakohteestamme aina kuin vain on ollut mahdollisuus. Samalla on ollut harvinainen mahdollisuus tehdä jotain käsillä, kun lapset ovat myös nautiskelleet kotikutoisesta eksotiikastamme omissa leikeissään.

Kamera on vielä muutaman päivän oikeasti reissaamassa, joten tähän hätään en saa todistusaineistoa aikaansaannoksistani. Mutta tällaista on kuitenkin tullut tehtyä:

Kehräsin terassilla vähän lisää aiemmin aloittamaani bambulankaa. Nyt kasassa on 44g:n vyygti eli n. 50m. Edit: taitaa sitä sittenkin olla peräti 100m.
Kerhon tädeille olen neulahuovuttanut pieniä muistoja rintapieleen tai vaikka laukkuun kiinnitettäväksi.

Pari päivää sitten pyörittelin karstamyllyllä sekaisin belgianpaimenkoiran karvoja ja suomenlampaan villoja 50-50 suhteessa. Koiran karvat olivat suurimmaks osaksi ihanan ketun sävyisiä, mutta joukossa oli myös harmaata. Harmaantuneen lampaan villan ja koirankarvan yhdistelmä näyttää… noh, harmaalta. Tekisipä mieli värjäillä pitkästä aikaa…

Samalla kertaa sekoittelin testiksi myös kissan karvoja, suomenlampaan villaa sekä pienen ripauksen harmaata merinoa. Olen jo aiemmin koekehrännyt samaisia kissankarvoja. Silloin jäi arveluttamaan kissankarvojen irtoileminen langasta. Kehruupalstalla kuitenkin joku lohdutteli, että karvojen irtoaminen loppuu aikanaan, joten päätin antaa noille ihunan pehmoisille, mutta hivenen turhan lyhyille karvoille vielä uuden mahdollisuuden. Väri on ainakin upea.

Olimme ulkona hiekkalaatikolla. Alkoi tulla iltapuuron aika, joten aloin pikkuhiljaa ehdotella lapsille hiekkalelujen keräilemistä: “Pannaan nämä lelut jo pussiin.” “Eikä paneta”, kuului pikkuherran topakka vastaus.

Topias on löytänyt -nen päätteen. Tätä nykyä diminutiivilla nautiskellaan lähes tilanteessa kuin tilanteessa.

– Menen sinne piiloseen.

– Pannaan junat kaappiseen.

– Kiipeen sänkyseen.

– Haluan autosen linjasen.

– Aurinen paistaa.

– Löysin roskasen.

(Hän siis kyllä osaa sanojen perusmuodotkin, mutta huvikseen pyörittelee sanoja eri muotoon.)

Edit: Lisää samaa sarjaa:

– Minun mukinen, minun tuolinen.

– Pissanen tuli pottaseen!

Siiri oli piirtänyt kerhossa. Kerhon täti oli erehtynyt tiedustelemaan, mitä taideteos esittää.

“Kansalainen jonka alla on dinosaurus”, kuului vastaus.

Mitäs kyselee tyhmiä…

Mutta tästä Siirin piirustuksesta olen erityisen ylpeä:

Prinsessa, jonka toisessa kädessä on kukka ja toisessa ruusu. Hänellä on mekko päällä, kaulakoru kaulassa ja kruunu päässä. Ja koko komeus on piirretty itse leikattuun alle 10x10cm pieneen lappuseen.

Siirin neuletakista tuli lopulta hihatin. Tai niin oli alunperin suunnitelmakin, joskin pitkähihaisena. Hihoja sovitellessa neiti oli vakaasti sitä mieltä, että hän haluaa lyhythihaisen boleron, joten en voinut kieltäytyä.

Tein boleron pääntieaukkoon resorinkin, mutta se ei käytössä toiminut, joten purin sen pois. Oikeastaan se on parempi noin, ilman mitään ylimääräistä.

Mallineule on nimeltään Vine Lace ja löytyi A Treasury on Knitting Patterns -kirjasta, jonka esittelin maaliskuun lopulla. Tykästyin tuohon pitsineuleeseen niin paljon, että taidan tehdä itselleni jotain samalla mallilla, vaikkapa siitä valmisteilla olevasta bambulangasta.

Hihatin valmistui siis ajoissa. Itseasiassa valmista tuli jo eilen, mutta kuvamateriaali saapui vasta hetki sitten. Kiitos Julle! Ja kiitos tsempityksistä!

Kolmevuotiaalta ei kysymykset helpolla lopu. Kyllä on saanut sanojaan asetella tarkkaan, kun on vastaillut mm. näihin kysymyksiin:

“Miten voi rakastaa liian vähän?” (Radiosta soi Mamba: “Liian vähän sittenkin, liian vähän rakastin…”)

“Miten Topias on tehty?”

“Missä minä olen ollut silloin, kun minua ei ole ollut olemassa?”

“Miten minä olen päässyt sinne äitin masuun?”

“Miten ne vauvat pääsee sieltä masusta pois?”

“Missä teillä on ne vauvan siemenet?”

“Mitä sitten tapahtuu?”

Ja mikä pyörremyrsky käykään tytön päässä nyt, kun on puhuttu hautajaisista…

Tajusin pari päivä sitten, että Siiri tarvitsee ensi lauantaina ehdottomasti valkoisen neuletakin.

Minulla on ollut jemmassa jo pitempään erä bambukuitua ja olen suunnitellut hyvän tovin sen kehräämistä. Se on kuitenkin jäänyt, sillä en ole osannut päättää, mitä bambulangasta tekisin. Nytpä löytyikin oiva kohde, joten eikun kehräämään.

Bambukuitu osoittautui E-RIT-TÄIN hankalaksi kehrättäväksi. Kuitu on niin liukasta, että se karkaa näpeistä tuon tuostakin tai hahtuva lipsahtaa liian ohueksi ja lanka katkeaa. Kierrettä on oltava reilusti, jos meinaa saada langan kerrattua tai ylipäätään käsiteltyä sitä mitenkään ilman katkeamista.

Onneksi sain Juulilta hyviä vinkkejä: sormien kostutus helpotti kummasti. Jossain vaiheessa älysin taittaa topsin kahtia ja kehrätä etusormen päältä taitteelta – tähän tapaan (sivun alalaidassa Spinning From the Fold).

Yksisäikeinen bambu kiilteli ihanasti, kerrattu lankakin vielä reilusti.

Parissa illassa olin saanut rullalle kuvassa näkyvän määrän lankaa. Ei ihan riittävästi neuletakkiin, edes lapsen. Siispä oli pakko ottaa järki käteen, haudata liian kunnianhimoiset visiot ja ryhtyä penkomaan lankavarastoa. Sieltä bongasin viime kesäiset Novitan Suvi-kerät, jotka pääsivät saman tien puikoille. Arvatkaa vaan onko ohjetta olemassa…

Pitäkää peukkuja, että ehdin saada takin valmiiksi!

Karstamylly on kiva kapistus. Olen saanut jälleen sellaisen lainaksi, joten seuraavan puolentoista kuukauden ajan myllyä pyöritetään urakalla. Lopultakin saan tehdä ihania kuitusekoituksia – kyytiä saavat niin koirankarvat, lampaan ja karitsan villat kuin silkitkin. Tai niin olisi ainakin tarkoitus ja toivomus…
Ainut seikka joka harmittaa vietävästi on se, että valkoinen villa on myllytyksen jälkeen selkeästi harmaata. (Kuva antaa aika optimistisen näkemyksen, todellisuudessa karstattu villa on ainakin tuplasti harmaampaa.)

Harmaantuminen ei tietysti haittaa, jos villat/langan värjää tai jos kuitusekoitus on muutenkin harmahtava väriltään. Mutta pidän itse hyvin paljon luonnonvalkoisesta langasta, jolloin tuo harmaantuminen on erittäin häiritsevää.

Ilmeisesti tämä lainamylly on ollut kovassa käytössä ja imaissut itseensä väriaineita ja/likaa. Tahtoo oman myllyn!

Opintojen teknisen työn osuudessa sain valmiiksi mm. tällaisen kisuliinin.

Kissalla on vilkkuvat punaiset ledisilmät ja se kiinnitetään klipsillä Siirin pyörän koriin. Nenä toimii katkaisijana ja toisinpäin.

Kisu on tehty alusta loppuun itse: Muovi sulatettiin levystä erityisellä koneella muotin avulla kissan muotoon, klipsi muotoiltiin kuumailmapuhaltimen avustuksella. Olen käyttänyt porakonetta ja jopa juottanut sähköhommelit omin käsin!

Eipä ole monimutkainen juttu, mutta onnistumisen iloa koin sitäkin enemmän. Erityisesti varmaankin siksi, että teknisen työn luokka on täysin vieras ympäristö, enkä uskonut saavani aikaan mitään “järkevää” tai toimivaa.

Siiri houkutteli veljeään mukavaan leikkiin:

“Tule Topias, mennään pyörimään pää sekaisin.”

Aikomus toteutettiin ja sitten istahdettiin jakkaralle nautiskelemaan:

“Koti kaatuu!”

Tänään on ollut ihan joulufiilis.

Postipoika oli saanut tehdä töitä palkkansa eteen ihan urakalla – laatikossa odotteli aamulla paketteja kaksin kappalein.

Aman järjestämässä tropiikkitäkkitempauksessa Vattumato arpoi minut lohdutuspalkintosijalle. Paketissa oli kahdeksasta vapaavirkatusta palasta koottu kassi.

Topias omi kassin välittömästi itselleen – perheen naisilla kasseja taitaa ollakin jo riittämiin… Kassi on aivan upea ja mielikuvitusta kutkutteleva. Itselleni tuli mieleen heti lorupussi ja sellaisena sitä tullaan mitä todennäköisimmin käyttämään. Siis mikäli pikkuherra antaa hyväksyntänsä.

Olisi hauska tietää, kenen virkkaamia palat ovat. Jos siis tunnistat omasi, hihkaise hep!

Virven villat -blogissa onnistuin bongaamaan hiljattain pyöreän luvun ja sain siitä hyvästä yllärin. Paketista paljastui hahtuvakerä. Väri osui nappiin, nimittäin talvitamineita kesäteloille pakatessani tein jo suunnitelmia ensi talven neulomuksien suhteen. Listan kärjessä keikkuu lakki ja lapaset herra pikkuherralle, sinisenä tietenkin. Nyt on sitten matskutkin jo odottamassa.

Postilaatikolla törmäsin myös naapuriin, joka penkoi kirpputorille lähteviä laatikoita ja pussukoita. Sieltä hän nosti esille kengät ja ihmetteli ääneen, kenellä voisi olla sopivan pieni jalka näihin. Minä tempaisin popon jalasta ja sovitin kenkää kuin Tuhkimo ikään. Ja niin tämä ihana rouva lahjoitti kengät minulle. Nyt sitten pitäisi kai tehdä näihin sopivat pitsisukat – ehdotuksia?

Kiitos Joulupukki ja joulupukin apurit! Tänään on ollut kiva päivä.

Kun Topias sai autotakin pariksi autopipon, piti Siirille tietysti tehdä prinsessatakin kaveriksi prinsessapipo.

Lankana on kaksinkertainen Novitan virkkauslanka, koukku 3 mm. Aluksi virkkasin peruspipon kiinteillä silmukoilla takareunoista. Reunan siistin rapuvirkkauksella. Koukerot virkkasin silmukoiden etureunoihin ks:lla mielivaltaisesti ilman suurempaa suunnitelmaa.

Pipo on niin mieluinen, että neiti olisi halunnut nukkua se päässä.