June 18th, 2007

Lapset lähtevät elokuussa tarhaan ja olimme menossa pian tutustumaan uuteen päiväkotiin.

Valmistelin Siiriä ajatukseen, jolloin tyttö tiedusteli, minkä nimisiä tätejä uudessa “kerhossa” on. En muistanut tietenkään yhtään nimeä, joten tuumasin ääneen, että katsotaan netistä. Johon Siiri:

“Ai siitä isin virheen taloyhtiönetistäkö?”

(virhe – firma)

Average Rating: 4.8 out of 5 based on 277 user reviews.

June 17th, 2007

IMG_1811.JPG

Paino tasan 50g, pituutta n. 120m.

Värit ovat syötävän herkulliset. Vaatii melkoista pinnistelyä, että malttaa kehrätä tätä vain hiekkalaatikolla. Tekisi mieli koko ajan tarttua värttinään ja surautella koko villasatsi langaksi – nyt, heti.

Tällä hetkellä lanka on yksisäikeistä. Jos lankaa tulee reilusti, harkitsen kertaamista kaksisäikeiseksi. Mutta ihanaa tämä on joka tapauksessa.

Average Rating: 4.9 out of 5 based on 179 user reviews.

June 15th, 2007

Opinnoissa pääsimme kokeilemaan indigovärjäystä. Olisi ollut mahdollisuus värjätä mitä tahansa, mutta jostain syystä sininen väri ei kiehdo minua tekstiileissä. Muuten kyllä pidän sinisestä. Siksi värjäys jäi todellakin kokeiluasteelle.

Kokeilin erilaisia taitteluja ja solmimista eri materiaaleille. Yhden Novitan Wool-kerän sekä vanhan t-paidan heitin myös pataan. Kastoin kankaat vain kahteen otteeseen liemessä, sillä se oli hyvin voimakasta.
Näissä kuvissa kankaat ovat vielä märkiä.
indigo2.jpg

indigo.jpg

Väri vaaleni kuivuessaan ja on nyt mielestäni vieläkin kauniimpi. Saa nähdä miten käy, kun kankaat pestään ensimmäisen kerran.
indigo3.jpg

Average Rating: 4.5 out of 5 based on 167 user reviews.

June 14th, 2007

Valokuvatorstai: ääni

Siirisoittaapieni.jpg

Average Rating: 4.8 out of 5 based on 296 user reviews.

June 13th, 2007

Siirin miksi-kyselykausi on pahimmillaan (toivottavasti). Yleensä vastailen urhoollisesti älyttömimpiinkin ja itsestäänselvimpiinkin kysymyksiin, mutta aina ei jaksa. Eikä ilmeisesti tarvitsisikaan:

– Äiti, miks jätskiä sanotaan jätskiksi?
– No… En minä tiedä. Sano sinä.
– No siksi, kun jätskin nimi on jätski. Jätski on jätski. Oliko hauskasti sanottu?

Average Rating: 4.8 out of 5 based on 204 user reviews.

June 11th, 2007

Valokuvatorstain 50. haaste: kone

kone.jpg

Average Rating: 4.4 out of 5 based on 205 user reviews.

June 11th, 2007

Opinnoissa on meneillään loppurutistus ja kudonnan kurssi.

Tänään pääsemme kokeilemaan miten erilaiset materiaalit käyttäytyvät kangaspuissa. Jokainen tuo kaksi erilaista ja erikoista materiaalia kokeiltavaksi. Tulossa on mm. video- ja c-kasettien nauhoja sekä metallilankaa.

Itse sain hankittua pienen määrän hevosen jouhia, jotka kehräsin pikaisesti värttinällä. En käsitellyt saamaani jouhipussukkaa mitenkään, vaan annoin vain mennä. Ja sen näköistä langasta tulikin – välillä tosi ohutta ja välissä isoja möykkyjä. Mutta se ei haittaa, tuleepahan testattua samalla, miltä epätasainen lanka näyttää kudottuna. Kamalan vaikeaa kehrättävää tuo oli, kun oli niin karheaa ja jäykkää, eikä meinannut ottaa kierrettä millään.

heppalanka.jpg

Toinen testimateriaali on sukkahousuista leikattu “matonkude”.

sukkahousulanka.jpg

Lilat lampaankiehkurat on viimein karstattu ja pääsin värttinän kimppuun.

lilalanka.jpg

Ja aina kun vaan jokin väli löytyy, koetan ahkeroida bambulangan parissa. Nyt on kasassa yksi rukin rullallinen ja toinen tulossa. Sitten kertaamaan ja kenties viimein saisi puikoillekin jotain…

bambulanka.jpg

Average Rating: 5 out of 5 based on 243 user reviews.

June 9th, 2007

Kävimme lasten kanssa piipahtamassa läheisellä uimarannalla. Joku porukka oli nautiskellut auringosta ja jättänyt jälkeensä nurmikolle sievän rykelmän olutpulloja.

Siiri: “Kato äiti, jonkun eväät on unohtunut tuohon!”

Average Rating: 5 out of 5 based on 255 user reviews.

June 7th, 2007

Leikin tiimellyksestä bongattua:

“Apua, Topias! Meidän auto on rikki! Poliisit on rikkonu ja polttanu sen. Kato, meillä ei oo nyt puhdistusainetta, ku meillä on vaan tätä polttoainetta.”

Average Rating: 4.9 out of 5 based on 240 user reviews.

June 6th, 2007

Erehdyin kerran uteleman tyttäremme urahaaveita.

– Mitä työtä sinä teet isona?
– Taloyhtiön talonettiä. Ja prinsessanettiä. Ja keijukaisnettiä.
– Ahaa. Kerropa, miten sitä talonettityötä sitten tehdään?
– No kato, se lähtee siitä, että tulostin on toimivainen.

Average Rating: 5 out of 5 based on 216 user reviews.

June 5th, 2007

Kun lapset nykyään leikkivät niin omatoimisesti ja ihanasti keskenään hiekkalaatikolla, on äidillä hyvää aikaa puuhastella käsillä jotain.

Minulla on pitkät tähtäimen hiekkalaatikkopuuhana karstaamista ja kehräämistä. Löysin kätköistäni nämä (yläkuvan) villat ja päätin tehdä niistä viimein jotain.

Villat pääsivät hieman huovuttumaan innokkaan värjäyksen seurauksena, mutta kyllä ne vielä ihan kelvollisia ovat. Käsikarstoilla tulee kelpo hahtuvia.

hahtuvat.jpg

Yli puolivälin ollaan jo, pian pääsen värttinän kimppuun. Siinä sitä sitten taas riittää pihan lapsilla ja aikuisillakin ihmettelemistä toviksi.

Average Rating: 4.6 out of 5 based on 299 user reviews.

June 2nd, 2007

Lopulta pääsin taas kameran taakse ja voin vähän esitellä viimeaikaisia tekeleitä.

Suuri osa käsitöihin käytetystä ajasta on kulunut karstatessa. Ensin veivasin lainamyllyä ja nyt olen päässyt kampeamaan ihan ikiomaa karstamyllyä. Lainamyllyt ovat olleet Ashfordin ja tämä oma on Louetin malli. Louet on selkeästi isompi masiina, mutta toimiikin se sitten paremmin. Ainakin tähän asti olen ollut enemmän kuin tyytyväinen – ero on kuin yöllä ja päivällä. Kyllä nyt kelpaa!

Parin kokeilukerran tuloksena on n. 60g valkoista suomenlampaan villahahtuvaa.

IMG_1394.JPG

Välillä on kuitenkin pitänyt päästä kokeilemaan karstaussekoitusten toimivuutta. Tässä kissankarvalankaa 23g ja melkein 80m. Villaa 15g, merinoa ripaus, kissankarvaa loput (n.5g).

Kissankarvat ovat upean harmaita ja antavat näin langallekin hienon värin. Tein todella ohutta säiettä ja kertasin kaksisäikeiseksi. Vaikuttaa lupaavalta pitsihuivilangalta.
IMG_1401.JPG IMG_1402.JPG

Siirin boleroa varten aloittamani bambulanka on aivan ihanaa. Bambun kehrääminen on työlästä, mutta tulos palkitsee. Upea kiilto ja pehmoinen tuntu.

Valmiina on vasta 44g ja n. 100m, joten tätä pitää urakoida reilusti lisää. Tekisi mieli värjätä, mutta en ole vielä päättänyt väriä. Tumma ruskea kutkuttelisi ehkä eniten tällä hetkellä.
IMG_1397.JPG

Average Rating: 4.5 out of 5 based on 292 user reviews.

June 1st, 2007

Takapihan ihmeisiin lukeutuu myös viltin päältä löytynyt leppäkerttu. Laskimme mustia pisteitä, etsiskelimme otuksen silmiä, jalkoja ja siipiä. Lopulta loruttelun päätteeksi leppäkerttu lensi matkoihinsa.

Siiri jäi miettimään, miksi ampiaset pistävät, mutta leppäkertut eivät. Tuumailtuaan asiaa noin sekunnin verran, hän päätteli:

– Leppäkertuilla on niin lyhyet jalat. Ampiaisilla on pitkät jalat, niin siksi ne pistää.

Average Rating: 4.5 out of 5 based on 278 user reviews.

May 31st, 2007

Valokuvatorstain haasteessa tällä kertaa inspiraationa sitaatti koskien kukkasia: Jean Hanff Korelitz, Valkoinen ruusu (Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi)

ruusu.jpg

Kuvattu Ainolan puistossa elokuussa 2002 vasta kihlautuneena.

Average Rating: 4.7 out of 5 based on 183 user reviews.

May 30th, 2007

Tässä ne kerhontädeille neulahuovutetut korut, joista kerroin muutama päivä sitten:

huopakorut.jpg

Korujen takana on ihan perinteiset hakaneulat kiinnittämistä varten.

Edit: Sekoitin eri värisiä villoja käsikarstoilla, niin sain elävämpiä sävyjä aikaan. Pinnalle ripottelin hieman kierrätetttyä sarisilkkiä efektiksi.

Average Rating: 5 out of 5 based on 207 user reviews.