Valokuvatorstai: Muisto

Siiri on innostunut kovasti hyppimisestä. Enää ei tietenkään riitä, että hyppelee lattialla, vaan nyt pitää kiivetä sohvalle ja hypätä sieltä alas. Muutaman kopsauksen jälkeen olen päätynyt kieltämään tämän huvin sisätiloissa. Taas kerran kuitenkin kuulin, kun tyttö hypellä jysäytteli olohuoneessa.

Äiti: – Siiri, älä hypi!
Siiri: – En minä hypi, ku minä vaan konttailen lattiaa päin.

Juuli kehräilee aivan syötävän ihania lankoja. Minä olen kehräillyt tähän asti vain värjäämätöntä suomenlampaan villaa ja pyrkinyt mahdollisimman ohueen ja tasaiseen lopputulokseen. Juuli kuitenkin sai minut innostumaan värjätyn villan kehräämisestä eläväpintaiseksi, kiinnostavaksi, jännittäväksi langaksi.

Kokeilin kehrätä huovutusvillaa, sitä kun on kertynyt varastoon sävyä jos toista, eikä saatavilla ollut kummempaakaan näin äkkiseltään. Karstailin käsin eri värejä sekaisin, harmaata ja lilan eri sävyjä. Hahtuvista sitten kehräsin värttinällä paksuhkoa tarkoituksella epätasaista lankaa. Mukaan ymppäsin vielä muutamia villatuppoja mielivaltaisesti.

Kyllä oli vaikea kehrätä, kun oli tähän asti pyrkinyt juuri päinvastaiseen lopputulokseen! Mutta äkkiä sitä sormet oppii ja mukautuu. Ihanan nopeasti syntyi valmista. Lanka on todella karheaa, mikä valitettavasti rajoittaa sen käyttöä. Mutta tämä olikin harjoittelua tulevaa varten… Siitä lisää toivottavasti muutaman kuukauden sisällä.

Siiri oli pääsemässä ensimmäistä kertaa elämässään joelle mato-ongelle isänsä kanssa. Ensin oli kuitenkin syötävä päivällinen.

Isä: – Ensin täytyy syödä ruokaa, että jaksaa onkia. Onkiminen on kuule rankaa.
Siiri: – Eikä ole, sää höpötät.

Ruoalla kyselimme, mitä Siiri oikeastaan tietää onkimisesta.

Isä: – Tiedätkö, Siiri, miten ongitaan?
Siiri: – Laitetaan tonne maahan ja sitte annetaan itse kulkea jalat.
Isä: – Siis miten sitä ongitaan?
Siiri: – Kalat otetaan uimasta pois ja sitten otetaan käteen.
Isä: – Millä ne kalat otetaan?
Siiri: – Ongella ja sitte jugurttia.

Tähän asti meni kohtuullisen hyvin. Utelimme kuitenkin vielä, mitä onkiessa tapahtuu.

– Hevoset tulee kalojen luokse ja kalat tulee takaisin meille.
– Taloista tulee noita kiikkuja ja sitte vihreitä kaloja. Housuista tulee valkoisia kaloja.

(Niinpä, mitäs kyselette tyhmiä…)

Ruoan jälkeen Siiri vaati: “Lähdetään nyt sinne kalajoelle!”

Kävimme pururadan metsikössä poimimassa mustikoita (ja olemattomia sieniä). Pururataa pitkin juoksi kaksi nuorta miestä.

Siiri: – Setät juoksee. Ei ole niillä tukkaa ollenkaan. Päät vain.

Siiri katseli viime talven Novitaa, jossa oli myös lasten neuleita. Erään aukeaman kohdalla hän ilmoitti haluavansa molemmat vaaleanpunaiset pikkutytön villapaidat. Kirjoneulepipojen kohdalla hän pyysi minua tekemään hänelle pipon.

(Erikoista tässä on se, että ei Siiri muita lehtiä katsellessaan koskaan kerro haluavansa kuvissa näkyviä juttuja. Mutta jostain syystä tyttö tiesi, että tämän lehden kuvat ja mallit ovat sellaisia, joita hän voi pyytää äitiä tekemään itselleen .)

No, minä suuntasin lankavaraston kimppuun ja kaivoin esille vaaleanpunaisen Samos Lollipop-langan, joka on ollut mielessä siitä asti, kun Mermaid Virtuaalisilmukoista lähetti sen minulle arvontapalkinona. Kerän vieressä oli säilytyksessä myös vaaleanpunaista Funny-lankaa, jonka nähdessään Siiri vaati: “Laitetaan tätä sekaan.”

Eihän siinä muu auttanut. Ja niin syntyi Pink Panther-kissapipo.

Hmm.. Kuulostipa se helpolta. Mutta mitä liikkuikaan päässä, ja mitä oikein tapahtui?

Yksinkertaisen pipon tekemiseenhän paksusta langasta isoilla puikoilla ei mene paria tuntia kauempaa, eihän? Siispä eikun puikot esille ja hommiin.

Teenpä työn edestakaisinneuleena ainaoikein 5 mm puikoilla. Samoksen vyötteessä lukee, että neuletiheys on 16-17 cm = 10 cm. Ok. 75 silmukkaa on aika lailla sopiva määrä, kun teen kaksinkertaisesta langasta.

Kahden ihanan pikkuipanan läsnäolo saa minut kuitenkin sekoamaan laskuissa ja luon vain 65s.

Hetkinen! Mitenkäs tämä silmukkaluku ei täsmää…? No, onneksi en ehtinyt tehdä kuin muutaman kerroksen, joten pipo purkuun ja uusia silmukoita luomaan.

Hmm, mutta pitäähän minun tehdä sivuun se sauma ja sitä varten pitää tehdä pari lisäsilmukkaa. Joo, teenpä varalta 5 ylimääräistä silmukkaa (yht. 80 s), että saan sauman varmasti tehtyä.

Neulon taas muutaman kerroksen, kunnes tajuan, että piposta tulee jättisuuri. Vetäisen kiukkuisena puikot irti työstä, mutta tajuan sentään ennen purkamista tarkistaa neuletiheyden. Päädyn luomaan 70 s.

Nyt näyttää hyvältä.

Mutta hetkinen, kylläpä tämä neulepinta tuntuu käteen hurjan lämpimältä ja paksulta… Eihän tällaista voi pitää kuin vasta talvella! No, eihän se paksuus tietenkään ole haitaksi tuossa korvien kohdalla. Vaihdanpa lennosta sileään neuleeseen, niin on edes tuo päälaen osuus vähän ohkaisempi.

Neulon vielä muutaman rivin, mutta sitten tajuan, että pipo on edelleen järkyttävän suuri.

*Melkoinen liuta kirosanoja* Kettu sentään, kun kerkesin tehdä näin pitkästi. Nyt nämä langat on keskenään ihan sotkulla. Pakkohan ne on keriä omiksi kerikseen uudestaan, ei tätä muuten pysty enää kutomaan mitenkään. Itkuhan tässä kohta tulee.

Kotvanen vierähtää lankoja selvitellessä, tekisi mieli jo luovuttaa, mutta luonto ei anna periksi.

Min’en kyllä ala tekemään sileää neuletta kahdella puikolla, en halua tehdä yhtään nurjaa silmukkaa, kun on näin hankalaa ollut muutenkin. Nyt kyllä kaivan ne sukkapuikot esille.

Hmm… Päänympäryksessä oli vieläkin ihan kamalasti liikaa silmukoita ja neule jousti lisäksi toooooosi paljon. No, pipon pitää olla riittävän napakka, joten teenpä 12s puikolle (yht. 48 s eli 1s = 1cm) – jos tulee pieni, niin onhan noita tyttövauvoja kavereille syntynyt.

Neulon pipon kertaistumalta, päättelen silmukat siten, että sauma umpeutuu samalla ja sitten sovitetaan. Yllättäen piposta tulikin juuri sopiva ja Siiri sai kuin saikin kissapipon.

Mitä opimme tästä?

Voisi luulla, että sitä oppisi kerrasta (tai edes kymmenestä), että tekemällä mallitilkun säästää todella paljon aikaa ja hermoja. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin ensi kerralla taas käy samoin. *Kun se mallitilkun tekeminen on niin tylsää ja vie vaan turhaa aikaa…*

Isi teki Siirille aamulla leipää ja laittoi juustoa päälle. Siiri katseli toimitusta vieressä tuolilla seisoen ja teki taas terävän havainnon:

“Juustolla on tuossa hameenhelma.”

Valokuvatorstaissa oli tällä kertaa todellakin haastetta: aiheena uoma.

Tällä kuvalla olin vähällä osallistua jo aiemmin, kun aiheena oli rumuus. Kuva on otettu Pariisissa tammikuussa 2004.

Siiri temppuli sohvalla ja ilmeisesti kolautti itseään vähän.

“Äiti, mulla meni massu poikki! Nyt pitää mennä massusairaalaan. Sairaalassa sitten pitää kuunnella tästä.” (näyttää selkäänsä)

Äitini kaipaili itselleen uutta laukkua työmatkoja varten. Minähän heti innokkaana tarjouduin tekemään hänelle laukun, sillä mielessäni on muhinut jo pitkään ajatus huovutetusta laukusta. Itselleni en sellaista avio-onnen säilymisen takia ole uskaltanut alkaa väsäämään – laukkuja on nyt jo enemmän kuin tarpeeksi (ainakin miehen mielestä). Mutta nyt oli hyvä syy.

Laukku on huovutettu kaavan avulla. Mukaan on huovutettu jälleen pieni pitsiliina. Kahvat on myös huovutettu. Laukun vuori on puuvillakangasta ja vuoriin on kiinnitetty taskut kännykälle ja avaimille. Vetoketjun sijaan päädyin tekemään vuorin yläreunaan nauhakujan – laukku suljetaan siis kiristämällä pussin suu silkkinauhalla.Laukun koko on n. 23X23cm.

“Missä isi on kompastunut, kun isille on tullut flunssa?”

Joku aika sitten kyselin vinkkejä vauvan peiton reunuksiin. Sain paljon hyviä ideoita, kiitos vielä kaikille! Yhdistelin ideoista muutamaa ja tällainen siitä sitten tuli:

Reunukset on tehty vapaalankahuovutuksella hahtuvasta. (Kiitos langoista kuuluu muuten Vikelle!) Reunat on kiinnitetty käsin ompelulangalla.

Valokuvatorstain haasteena on tällä kertaa valo.

Löysin arkistoista vinon pinon kuvia, joissa aurinko tekee valollaan kuvista kauniita. Päätin kuitenkin esitellä jotain muuta.

Kuunvaloa (Otettu keskiyöllä viime talvena täysikuun aikaan.)

Takkatulen loimua (Eritysen tärkeä kuva minulle, sillä tämän takan ääressä olen viettänyt monia onnellisia, tunnelmallisia ja ikimuistoisia hetkiä.)

Kynttilänvaloa (Otettu Riian matkalla keskiaikaisessa ravintolassa, jossa leipä oli pakattu pellavanyyttiin ja ravintolan ainoa valaistus olivat kynttilät.)

Paketti on kuulemma perillä, joten nyt julkaisen blogiarvonnan palkinnon. Tällaisen seinävaatteen lähetin Vanillalle, joka voitti arvonnassa viime viikolla.

Seinävaatteen koko on n. 19 x 30 cm ja se on tehty huovuttamalla. Huovan sekaan on upotettu pieni pitsiliina. Reunat sekä pitsiliinan kohta on koristeltu helmin, alareunassa on helmipötköjä. Yläreunan bambukeppi on huovutettu suoraa kiinni työhön. Ripustuslankana on itse kehräämääni lankaa.

Kävin urkkimassa Vanillan blogissa hänen mieluistaan värimaailmaa blogimerkintöjen ja kuvien pohjalta. Päädyin lopulta harmaan ja sinisen sävyihin. Toivottavasti osui kohdalleen…

Mukaan pakettiin laitoin suklaata, sävyyn sävyyn tietenkin.

Värttinä laulaa (levyllä Seleniko, kappaleessa Sulhassii):
“Ennää könnää, katse katse könnää, ennää etesee”

Siiri laulaa:
“Ennää kennää, kätsä kätsä kennää, mennään eteiseen”