Ajelimme kohti mummolaa. Takapenkillä oli pitkään hiljaista ja luulin lasten nukahtaneen. Kuuntelin rauhassa radiota, kun Siiri tuumaili ääneen:

– Sitä minä vaan ihmettelen, että mistä ne lapset oikein tulee.

Ällistyneenä käänsin radiota pienemmälle. Pää humisi kysymyksiä – Nytkö tämä asia jo tuli eteen? Mitä minä oikein sanon?

Näennäisen rauhallisesti kysyin Siiriltä: – Niin, mitä sinä sanoit?

– Niin, mummu siellä varmaan miettii, että isi, äiti, Siiri ja Topias, että mistähän kaukaa ne lapset on oikein tulossa. Leipookohan se mummu siellä jotain?

Huh, väärä hälyytys.

Samaisella ajomatkalla filosofoitiin enemmänkin:

– Minä olen naapurin Siiri.

– Isi ei kyllä ole balettitanssija…

Matkan loppuvaiheessa aika alkoi käydä jo pitkäksi:

– Äiti, onko meillä vielä pitkä matka?
– No, ei ole enää kuin 15 minuuttia.
– Sovittaisko, että 12?
– No, se voikin olla lähempänä totuutta.
– Jos on 14 minuuttia, niin sitten on kyllä pitkä matka.

Opiskeluissa tuli aika tehdä huovutuksen lopputyö. Lastenhuone on huutanut väriä seinälle jo pitkään. Niinpä syntyi “Kukka ja mehiläinen” -seinävaate.

Villa on pääosin suomalaista huovutusvillaa. Käytin värejä mahdollisimman runsaasti elävän pinnan saamiseksi. Mukana on myös tehosteena noita edellisen postauksen KoolAidattuja villoja: Lisäksi käytin moniväristä merinovillaa sekä kierrätettyä sarisilkkiä.

Kaikki osat on märkähuovutettu. Kukka on tehty kuplamuovin avulla kerroksina taustaan kiinni. Varsi ja lehdet on huovutettu erillisinä ja kuivumisen jälkeen kiinnitetty neulahuovutuksella.

Mehiläinen on neulahuovutettu. Sen pohjassa on kaitale tarranauhaa, joten sen paikkaa voi siirtää mielensä mukaan.

Järkyttävän suuri työ oli tuon tekemisessä, mutta olihan vaivan arvoista. Olen todella tyytyväinen tähän kukkaseen.

Jokunen aika sitten höpsähdin kokeilemaan taas mehuvärejä, tällä kertaa villalle. Käytössä oli valkoista, vaalean ja vähän tummemman harmaata villaa.

Sekoittelin sinistä, keltaista ja punaista mehua siinä toivossa, että saisin paljon eri värejä, mutta mehut eivät käyttäytyneetkään ihan kuten olin kuvitellut. Oletin niiden toimivan kuten vesivärit, mutta petyin. Jotain sävyeroja kyllä tuli, mutta ei niin suuria kuin olisin halunnut. Lopulta oli pakko kokeilla vielä valmista vihreääkin.

Tässä kuvakavalkadia touhuista.

Laatikon pohjille on aikojen saatossa kertynyt pieniä erivärisiä hahtuvanöttösiä melkoinen määrä. Niille ei ole tuntunut löytyvän mitään järkevää käyttöä, mutta ei niitä ole poiskaan raskinut heittää – jos vaikka johonkin koristeluhommaan joskus tarvitsisi…

Amerikan lankakaupassa silmät iskeytyivät esillä olleeseen huovutettuun laukkuun. Se oli tehty dominotekniikalla, kahdesta isosta palasesta. Lanka oli riemunkirjavaa – Noroa kenties? Ihastuin laukkuun ensinäkemältä ja se jäi mielen perukoille kummittelemaan.

Kameramme on melko suurikokoinen. Sille on olemassa kameralaukku, mutta se on mitoitettu niin, että sinne mahtuu paljon muutakin oheistarviketta. Usein mukaan kuitenkin tarvitaan pelkkä kamera. Hieman on hirvittänyt kuljetella kallista vempelettä ilman mitään suojusta.

Niinpä tartuin eilen rukkiin, kehräsin jämähahtuvat riemunkirjavaksi langaksi ja ryhdyin väsäämään kameralle huovutettua laukkua dominotekniikalla.

Neuloin muuten ensimmäistä kertaa noilla bambupyöröillä. Tähän asti olen pitänyt puisiin puikkoihin etäisyyttä ja tutustunut niihin lähinnä muiden blogien välityksellä. Amerikastakaan en aikonut niitä ostaa – ei kai sillä nyt ole väliä millä neuloo, vai mitä? Ostin kuitenkin testiksi nämä yhdet ja nyt en suostu ehkä enää koskaan koskemaankaan muihin kuin bambuisiin… On nimittäin niiiiiin iso ero puikkojen ja puikkojen välillä! Tiedänpä jotain mitä ensi kerralla tulee matkalaukullinen tuliaisina.
Eilen pääsi myös uudet viipsinpuunikin neitsytvyyhteämiselleen:

Arvauskisa on päättynyt. Osallistujamäärä oli huima, kiitos kaikkille!

Hurjin arvaus laukun lisäpainosta oli peräti 32kg ja optimistisin (?) taas 3640g.

Oikea vastaus ja grammantarkka lukema on 7454g. Yllättävän vähän siis tuliaiset painoivat minun mielestäni.
Hämmästyttävän tarkan analyysin tehnyt Tikru osui arvauskisassa lähimmäksi erehtyen vain kahden gramman verran. Tikrulle luvassa siis pieni pikkujoulupaketti. Onnea!

Lentokoneessa nousujen ja laskujen aikana lapset saivat napostella lempiherkkuaan rusinoita. Siirillä oli kädessään pieni karamellirasian kokoinen pakkaus rusinoita, kun hän ylpeänä ilmoitti:

“Minä jaksan syödä nämä kaikki. Minä olen ammattilainen.”

Ps. Tänään vielä aikaa osallistua arvauskilpailuun! (ks. edellinen postaus)

Kotiinpaluuta ja Siirin lähestyviä 3v-synttäreitä juhlistaakseni järjestän täten pienimuotoisen kilpailun.

Floridaan lähti iso puolityhjä matkalaukku. Paluumatkalla laukku pullisteli Amerikan ostoksia. Mukaan kotimaahan lähti nämä:

Jo aiemmin esitellyt perulainen villa, kasa efektilankoja ja kashmir-silkkisekoitetta sekä kirjallisuutta. (Kuvista linkit alkuperäisiin postauksiin.)

Reilu 40 pussia Kool Aideja, 10 purkkia Jacquard-värejä, kahdet laukunkahvat sekä bambupyöröpuikot.

Näytepusseja: yksivärisiä merinovilloja, monivärisiä merinovilloja, 3 erilaista silkkiä sekä yksittäispusseja tenceliä, viskoosia, soijasilkkiä, ingeoa (maissikuitu), laamanvillaa, kamelinvillaa, islantilaista ja norjalaista villaa, romneytä ja mohairia. Mukana myös pari sekoitepussukkaa.

Tässä taas valkoista merinovillaa, vihreää, musta-valkoista sekä vihreänkirjavaa merinon ja silkin sekoitetta, hunajanväristä merino-tenceliä, bambukuitua ja merino-mohairsekoitetta.

Pitkät pötkylät valkoista merino-silkkiä ja mohairia. Päällä pussillinen kierrätettyä sarisilkkiä.

Arvaa, paljonko laukun paino lisääntyi loman kuluessa (ostosten paino pusseineen päivineen). Vastausaika päättyy, kun päivä vaihtuu torstaiksi. Lähimmäksi arvanneelle luvassa pienimuotoinen käsityöaiheinen palkinto.

Olemme palanneet kotisuomeen mustan keskelle. Ensitöikseni pingotin Amerikassa valmistuneen punaisen huivin. On se vaan melkoinen taikatemppu – huivi on kuin uudestisyntynyt. Nyt tuntuu siltä, että ehkä reunat eivät välttämättä kaipaakaan mitään. Vai mitä olette mieltä? Hyviä vinkkejä otetaan ilomielin vastaan.

Ainakin melkein… Kiinnostus kirjaimiin on nyt hittijuttu. Siiri haluaisi koko ajan kirjoitella tietokoneella. Jos se ei onnistu, hän kertoo tauotta, kenen kirjain purkin kyljessä lukee. Tähän tapaan:

Tuossa on Siirin kirjain, tuossa on Topiaksen kirjain.

Siiri tunnistaa erehtymättä lähes kaikki kotimaiset kirjaimet. Olenkin yrittänyt viedä asiaa seuraavalle tasolle opettamalla tytölle, että tuossa on S niinkuin Siiri. Ja hyvin on mennyt opit perille:

M niinkuin Mika. (Terveisiä naapuriin :))
M niinkuin Paappa.
M niinkuin Topias.
M niinkuin Naatti.
M niinkuin Juha.
M niinkuin Liisa-mummu.
M niinkuin Heikki-ukki.
M niinkuin Siiri.

Ä niinkuin äiti.
A niinkuin Anne.
E niinkuin Eeli.
K niinkuin Kepa/kokki/kukka/kauppa…
U niinkuin uima-allas.
R niinkuin Ronja.
I niinkuin Inkeri.
Yrjöllä yksi ystävä!
O on ihan omenan näköinen!

Q = ilmapallo

Isi: – Syöpäs Siir nyt reippaasti.
Siiri: – En minä nyt ehdi, kun minä mietiskelen.
I: – Jaa, no mitäs sinä sitten mietiskelet?
S: – Minä mietiskelen Topiaksen asioita.
I: – Onkos Topiaksella sitten joku asia huonosti?
S: – No kun Topiaksella on niin pieni pää, että sille pitäisi tulla isompi pää.

Kool Aidien luvatussa valtakunnassa sorruin minäkin viimein kokeilemaan mehuvärjäystä. Valkoinen Knit Picksiltä tilattu perulainen valkoinen villa pääsi värikylpyyn eilen illalla. Mutta palataanpa ihan alkuun.

Ensin vyyhti oli tämän kokoinen. Siitä se pääsi ensin kerälle ja sitten…

Piiiiiiiiiiiiiiitkäksi vyyhdiksi. Mittaa vyyhdillä on n.12 m.

Pataan laitoin 3 pussia grapea ja yhden tropical punchin. Lisäksi lorautin mukaan hieman etikkaa. 10 minuuttia puhtaassa vedessä lionneen vyyhdin upotin keitokseen pikkuhiljaa siten, että alkupää ehti imemään enemmän väriä. Loppupään kanssa meinasi tulla ihan kiire, sillä liemi alkoi olla jo lähes kirkas viimeisen metrin päästessä pataan.

Erikoista oli se, että ensimmäisenä imeytyi punainen väri ja veteen jäi vain sinistä/lilaa. Niinpä alkupää on kaunis viininpunainen ja loppupää vaaleanvioletti.

Hauskaa ja helppoahan se oli, niinkuin kaikki ovat hehkuttaneet. Ja tuloskin on mielestäni kaunis.

Edit: Jäin miettimään vielä mehuvärjäyksen “edullisuutta”. Käytin nyt 100g:aan lankaa 4 pussia mehujauhetta. Tulos oli alussa mukavan tumma ja peittävä, mutta loppupäähän ei meinannut väriä edes riittää. Jos olisin halunnut värjätä koko kerän tasaisen tummaksi, olisin tarvinnut vähintään kuusi, todennäköisesti 8 pussia jauhetta. Yhden pussin hinta on paikallisissa marketeissa 0, 25 taalaa. 100g:n värjääminen 8 pussilla maksaa siis 2 taalaa.

Ostin täältä myös oikeita villavärijauheita. Yksi purkki maksoi n. 4$. Purkillisella värjää 1kg:n villaa.

Jos värjäisin Kool Aidilla kilon villaa, hinnaksi tulee 20$. Ei siis järin edullista…

Mehuvärit ovat kyllä näppärissä pakkauksissa ja pikkurahalla saa monia värejä. Minä ostin muistaakseni 8-10 oikeaa villanvärjäyspurkkia ja pärjään niillä todennäköisesti loppuikäni, sillä värejä voi sekoitella mielin määrin ja väripalettikin on siten rajaton. Kertainvestointi oli toki huomattavasti suurempi kuin mehuissa, mutta loppukustannukset varmasti huomattavasti pienemmät. Ja värinkestoa ei tarvitse arvailla…

Varmasti tulen käyttämään Kool Aideja vielä monta kertaa, oli se sen verran hauskaa ja helppoa. Halusin vain sanoa, että isojen villamäärien värjäämiseen kannattaa kyllä hankkia oikeita aineita.

Valkoinen – vielä toistaiseksi.

“Keittiössä ei kyllä saa hohhotella (=haukotella), mutta olohuoneessa saa – ehkä.”

Kävimme mieheni kanssa Miamissa viinimessuilla. Menimme Miamiin paikallisella Tri-rail junalla jääden pois Hialeah-nimisellä messukeskusta lähinnä sijaitsevalla asemalla. Astuessamme junasta ulos hämmästys oli suuri, sillä tämä asema oli todella piskuinen keskellä ei-mitään. Aseman olemassa oloa ei edes huomannut kauempaa.

Aikamme odoteltuamme ja melko monta puhelua soitettuamme saimme lopulta taksin. Taksit eivät kuulemma suostu tulemaan tuolle alueelle kovin mielellään. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille maistelemaan viinejä.

Messukeskukselta lähtiessämme saimme taksin saman tien ja pyysimme kuskia viemään meidät takaisin lähtöasemalle. Hän ei kuitenkaan suostunut meitä sinne viemään, oman turvallisuutemme (ja varmasti myös hänen itsensäkin) vuoksi. Sen sijaan hän ajoi meidät seuraavalle asemalle, joka olikin jo ihan eri kokoluokkaa.

Emme olleet syöneet koko päivänä juuri mitään, joten poikkesimme hakemassa pikaruokaa matkan varrella. Olimme tilanneet medium-kokoiset ateriat, mutta tämän maan medium osoittautui vastaamaan suomalaista extra-largea.

Asemalla meillä oli lähes puolituntia aikaa nautiskella matkaeväitämme. (Olisi muuten saattanut hieman pelottaa odotella junaa siellä toisella asemalla…) Istuimme penkillä tukevan tumman naisen vieressä, jolla oli mukanaan viisi pientä lasta. Nainen naukkaili pussikaljaa samalla kun jutusteli vilkkaasti kanssamme. Hän osoittautui lasten isoäidiksi ja parin tädiksi. Lasten iät olivat 15, 7, 5, 4 ja 3. Koska eväämme olivat niin valtavan suuret, että emme millään jaksaneet niitä kaikkia syödä, koetimme tarjota niitä näille lapsille. Ruokaa he eivät suostuneet ottamaan, mutta limonadit vaihtoivat omistajaa silmänräpäyksessä.

3-vuotias poika nappasi kärppänä mieheni juoman ja 7-vuotias tyttö haki minun kokikseni. Tyttö mulkaisi minua alta kulmain, käänsi selkänsä ja vilahti nautiskelemaan saalistaan. Isoäiti oli tiukka täti ja vaati, että jokaisen on saatava osansa. Niinpä tyttö kävi kiltisti tarjoamassa juomaa myös muille lapsille juoden kuitenkin itse suurimman osan.

Hieman odottelimme, että tämä tomera täti patistaisi lapsia kiittämään, mutta turhaan. Juomat näyttivät kuitenkin menneen oikeaan osoitteeseen, joten olimme hyvillämme.

Viimein juna saapui ja nousimme kaikki seisomaan. Kun juna oli laiturilla ja olimme juuri aikeissa astua junaan, tämä 7-vuotias tumma tyttö seisoi yhtäkkiä edessäni. Hän halasi minua hellästi ja sanoi suurella äänellä: Thank you! Sen jälkeen hän teki saman vielä miehelleni.

Tuon hetken haluan muistaa.

Kehräämäni punainen lanka on muuttanut muotoaan:

Huivi on malliltaan hyvin yksinkertainen, mutta sen syntyprosessi oli kaikkea muuta.

Kehräämäni lanka oli yksisäikeistä. Pesin langat ja kuivatin ne painojen kanssa vyyhteinä kierteen tasoittamiseksi. En selvästikään vielä ihan hallitse tuota rukilla kehräämisen taitoa riittävän hyvin, sillä lanka jäi “toimenpiteistä” huolimatta yhä hieman ylikierteiseksi. Sileä neule siis vedätti hieman oikealle. Kehruu-listalta sain kuitenkin hyvän vinkin, että ainaoikeinneuleessa tätä harmittavaa ongelmaa ei esiinny. Niinpä päädyin käyttämään pitsineuletta, jossa neulotaan kaikki kierrokset oikein.

Mallineule oli todella helppo: lk, 2 o yht – koko ajan. Päänvaivaa tuottikin se, miten ihmeessä saan kavennukset/levennykset sujumaan niin, että mallineule näytää siltä miltä pitääkin. Kaikki silmukathan tarvitsivat itselleen parin. Silläkin oli merkitystä, neulooko yhteen lk:n ja s:n vai s:n ja lk:n, siis silmukoiden järjestys ei saanut muuttua. Melko monen mallitilkun ja kokeilun jälkeen sain ongelman ratkaistua.

Päädyin tekemään ensin reunapitsin pitkänä pötkönä, nostamaan silmukat reunasta ja neulomaan huivin kaventamalla alhaalta ylöspäin. Silmukoita oli alussa ihan järkyttävän paljon. Koska en omista ainuttakaan silmukkamerkkiä, enkä viitsinyt sellaista alkaa kehittelemään (ihan niinkuin langanpätkä ei olisi ollut riittävän helposti saatavilla…), mokasin keskikavennuksen pariin otteeseen joutuen purkamaan rivitolkulla. Pudonneita silmukoita oli myös täysin mahdotonta nostaa jälkikäteen, mikä aiheutti myös lisäpurkamista.

Mutta hyvä siitä tuppasi tulemaan kaikesta huolimatta. Mallineule sopii yksinkertaisuudessaan mielestäni todella hyvin tähän lankaan tuoden sen erityispiirteet esille. Monimutkaisempi kuvio olisi jäänyt langan jalkoihin, eikä lankakaan olisi varmasti päässyt oikeuksiinsa. Tässä vielä lähikuvaa pinnasta:

Huivista piti tulla reilusti isompi kuin aiemmin tekemästäni Kiristä, mutta tällä hetkellä näyttää, että korkeintaan tasoihin päästään pingotuksen jälkeen. Lankaa kyllä jäi melko paljon yli, joten olen suunnitellut reunapitsin leventämistä virkkaamalla. Hapsut olisivat kivat, mutta tuo lanka ei sovellu hapsuiksi, sillä se ei kestä suurta hankausta pitkään pörröttymättä ja heikentymättä.

Koko on siis vielä aika pieni ja varsinkin reunapitsi näyttää hyvin kehnolta, sillä minulla ei ole täällä riittävästi nuppineuloja pingotusta varten. En taida viitsiä nähdä niin paljoa vaivaa, että lähtisin nuppareita metsästämään, joten pingotus saa odottaa vielä pari viikkoa. Koetin venytellä reunapitsiä käsin kuvausta varten, jotta saisitte edes joitain selkoa reunapitsin mallista. Kunhan pääsen kotiin virkkuukoukun äärelle, pitsi tulee siis muuttumaan vielä hieman tuosta…

Eksyimme eilen ihan sattumalta Miami Beachilla antiikkikirpputorille. Sieltä valkkasin mukaani nämä helyt menneitä tulevia huiviprojekteja silmällä pitäen. Tässä nämä aarteet: