Tein tulevalle kälylleni tilauksesta pipon. Lankana on Novitan Aino, koukku 5 mm ja malli omasta päästä kiinteillä silmukoilla aloittaen päälaelta. Pipon reunaan virkkasin vielä yhden kerroksen piilosilmukoita. Kukka on myös omasta päästä säveltäen, joskin olen nähnyt vastaavan jossain Novitan lehdessä.

“Äiti, tuossa on pötkötyskiikku”, hihkaisi Siiri innoissaan, kun näki Aku Ankan taskukirjan kannessa sankarin makoilemassa riippumatossa.

Sain kotvanen sitten pienen pussillisen kissankarvaa, jonka käyttökelpoisuutta innoistuin eräänä iltana testailemaan. Tein pieniä eriä ohutta yksisäikeistä lankaa eri kuituyhdistelmillä. Käytössä oli kissankarvan lisäksi suomenlampaan villaa sekä tummanharmaata merinoa.

Kokeilut alhaalta ylöspäin: kissa+suomenlammas 50/50, kissa+suomenlammas+merino 1/3 suhteessa kutakin, kissa+merino 50/50.

Kaikissa värit ovat kauniita ja lanka on ihanan pörröistä.

Kissa+suomenlammas -yhdistelmä tuntuu melko kovalta ja kissa+merino – yhdistelmä on luonnollisesti pehmoisin.

Lankaa en viitsinyt alkaa kertaamaan, joten pesusta ja “venytyskuivatuksesta” huolimatta lanka vedättää neuloksen vinoon. Asia korjaantuu varmasti kertaamalla.

Langasta irtoilee kissankarvoja koko ajan samaan tapaan kuin muistakin pörröisistä langoista. Tähän seikkaan tuskin tulee muutosta, vaikka kokeilisi tehdä paksumpaa tai kerrattua lankaa. Karvat olivat sen verran lyhyitä (max. 3 cm), että ne taitavat irtoilla väistämättä. Tämä seikka johtanee siihen, että kokeilut on nyt kokeiltu ainakin tämän kissankarvan osalta…

Lauloimme kerhossa muutamalle lapselle onnittelulaulun. Kotimatkalla autossa Siiri muisteli tätä:

“Laulettiin kaksi kertaa Paljon onnee haavaan.”

Hetken tyttö mietiskeli hiljaa itsekseen takapenkillä, kunnes totesi naureskellen itsekin oivallukselleen:

“Jos tulee pipi, niin sitte pitää onnee haavaan.”

Huh, kyllä oli ranteet kovilla, kun virkkailin mutkia kylppärin mattoon.

Ohje löytyi Loimien lomassa -lehdestä (1/05). Mattoon virkattiin ensin verkkomainen pohja pylväillä ja ketjusilmukoilla, jonka jälkeen pinta kuvioitiin mutkittelemalla kuusi kehää pylväitä.

Ohjeessa matto oli tehty Toikan putkis-langasta, mutta minä ostin jo ajat sitten vihreää trikookudetta. Se oli kuitenkin aivan liian paksua, joten halkaisin sen pituussuunnassa kahtia. Sittenkin se oli vielä reilusti liian paksua, mutta mitäs pienistä…

Aika jämäkkä ja kovakin matosta tuli, mutta hieroopa mukavasti jalkapohjia, kun siinä tepastelee. Lapset käyvät kilvan siinä pomppimassa. Putkis olisi varmasti ollut pehmeytensä ja joustavuutensa puolesta parempi ratkaisu.

(Yläkuvassa (kiitos taas Jullelle) värit on aika hurjat, alakuvien väri on lähempänä totuutta.)

Isi: – Tuleeko sinusta isona balettitanssija?
Siiri: – No, ei!
Isi: – Tuleeko sinusta isona aivokirurgi?
Siiri: – No, ei!
Isi: – No, mikä sinusta sitten tulee isona?
Siiri: – Aikuinen.

Askartelin viikonloppuna ystäväpariskunnalle uuteen kotiin viemiseksi tällaisen viinipullon suojuksen/lämmittimen/viilentimen.

Paksuun luonnonvalkoiseen askarteluhuopaan on ensin neulahuovutettu harmaasta villasta kuviolle tausta. Kuvio on tehty itse kehrätystä langasta ja neulahuovutettu paikalleen. Kuvio on sommiteltu ja tyylitelty ystäväpariskunnan nimikirjaimista. Lopuksi huopa ommeltiin ompelukonella putkeksi.

Kuvista kiitos Jullelle!

Siiri katseli ukin kanssa formulalähetystä, kun kisassa valmistauduttiin lämmittelykierrokseen ja lähtöön. Tyttö teki touhusta ytimekkään analyysin:
“Ne ottaa ensin piilorenkaat pois ja laittaa näkyrenkaat tilalle. Sitten ne lähtee ajamaan tosi tosi kovaa vauhtia.”

Olen rakastunut! Uusi rukkini on aivan ihana. Siis nyt kun sain sen koottua oikein…

Käyttäydyin nimittäin miehille tyypilliseen tapaan, enkä suostunut lukemaan kokoamisohjeita vaan kasasin osat yhteen maalaisjärkeä ja päättelykykyä käyttäen. Muuten menikin hyvin, mutta rukki ei suostunut pyörimään kunnolla vaan vaati hurjaa ponnistelua, jotta siihen sai poljettua vauhtia ja mutteritkin putoilivat omia aikojaan pois paikoiltaan pyörän pyöriessä. Noh, lopulta oli aika luovuttaa ja tarttua kirjoitettuun ohjeeseen – prikat oikeaan järjestykseen ja avot, nyt toimii.

Tein iltapuhteina pari pientä kokeilua huovutusvillalla:

Oikealla on karstattuna sekaisin paria lilan sävyä ja luonnon mustaa. Tein yhdestä lepereestä todella ohutta lankaa ja kolmesta sitten reilusti paksumpaa. Kertasin nämä keskenään.

Vasemmalla on luonnonmustaa kehrättynä hyvin epätasaiseksi säikeeksi. Kertaus mustalla saumurilangalla.

Paksun langan kehrääminen on minusta paljon vaikeampaa kuin ohuen. Yllättävää, mutta näin vain on. Pitää varmaan harjoitella lisää, ja sekös harmittaa – not.

Leikimme Siirin kanssa eräänä iltana Laiva on lastattu – leikkiä. Olin yllättynyt, miten nopeasti tyttö hoksasi jutun juonen ja oppi pian itse keksimään laivan lasteja sen sijaan, että olisi sanonut samoja kuin minä. Yksi mielikuvituksellisimmista kuului: “Laiva on lastattu merirosvoilla.”

Leikin tiimellyksessä kävimme myös seuraavan dialogin:

Siiri: – Laiva on lastattu pipalampuilla.
minä: – Mitäs ne sellaiset on?
Siiri: – Ne on tuolla ylhäällä taivaalla ja äiti ja isi on korjannut ne.

Ai, mitä ne pipalamput siis ovat? Ei aavistustakaan…

Valokuvatorstai: Ateria

Topias siirtyi nukkumaan isojen lasten sänkyyn. Ensimmäinen ilta olikin melkoinen show, kun molemmat lapset kilvan kapusivat sängyistään pois. Pojan temppuilu oli ymmärrettävää, mutta Siirin olisi pitänyt osata pysyä sängyssään.

“Jos vielä nouset sieltä sängystä, niin…. minä suutun ja… mustaksi muutun”, tokaisin hätäpäissäni, kun en enää muutakaan uhkausta keksinyt.

Postuin, ja lapset jäivät taas huoneeseensa. Kunnes sekunnin kuluttua poika oli taas ovella. Nappasin pojan syliin ja kannoin hänet ties kuinkan monennen kerran takaisin sänkyynsä.
Silloin Siiri kohotti päätään tyynyltä ja kysyi ilkikurisesti: “Äiti, ootko sinä nyt musta?”
“En, eihän sitä voi oikeasti muuttua mustaksi”, vastasin hieman nolona.

“Niin. Jos minä nousen oikeasti, niin sitten sinä muutut mustaksi, ” jatkoi tyttö kiusoitteluaan…

Kiri valmistui viimein. Tässä hän on:

Lähikuvaa:

Koko on reilu, keskikohta yltää pepun päälle ja leveydessä kädet eivät edes ihan riitä. Hyvin olisi voinut jättää yhden mallikerran pois – olisi lankakin riittänyt vähemmillä kehräämisillä… Mutta eipähän tarvitse jossitella koon kanssa ainakaan.

Tykkään huivista tosi paljon. Mielestäni se onnistui hyvin ja oli mukavaa neulottavaa. Ainoa harmituksen aihe on tämä:

Vaikka lanka on värjäämätöntä, siinä näkyy todella suuria värieroja. Nuo harmaiden osien villat on karstattu käsikarstojen sijaan lainatulla karstamyllyllä, joka muutti villan harmahtavaksi. Olen pessyt langat pariinkin otteeseen siinä toivossa, että villa puhdistuisi, mutta värimuutos on ja pysyy. Käytössä noita raitoja ei onneksi kamalasti huomaa, mutta harmittaa silti.

Tämä huivi on siis minun itseni tekemä ihan alusta loppuun. No, lampaita sentään en ole kerinyt, mutta kaikki muu siitä eteenpän on omin käsin tehtyä – karstattu, kehrätty ja neulottu. Nyt voisi jo vaikka vähän röyhistää rintaa.

Vessasta kuului pyyntö:

“Äiti, tuo mulle lehti. Ei voi käydä kakalla ilman lehteä!”

Jokohan kohta valmistuisi se Kiri-huivi…? Illalla opin viimein käyttelemään uutta rukkiani ja sain muutaman metrin lisää lankaa kehrättyä Kirin paria viimeistä kerrosta varten.

Kyllä siinä hahtuva jos toinenkin piti tuhota ja polkea vimmatusti vauhtia, että lankaa alkoi syntymään. Olin kuvitellut, että kun osaa värttinällä kehrätä, niin rukilla kehrääminen on sen jälkeen pikkujuttu. Mutta ei.

Koko homma piti opetella käytännössä ihan uusiksi, vaikka periaate on aika lailla sama. Työskentelyasento on kuitenkin ihan erilainen ja vauhtia on paljon vaikeampi hallita – ainakin aluksi.

Tuleehan rukissa yksi ylimääräinen elementti mukaan, jalalla polkeminen. Siinä olikin oma hommansa, että sai pyörän pyörimään oikeaan suuntaan ja vain yhteen suuntaan sopivan hitaasti/nopeasti.

Mutta nyt siis sujuu, vaikkakaan valmis lanka ei ole ihan yhtä sievää kuin värttinällä tehty – vielä. Lankaa tulee kuitenkin paljon nopeammin, kun ei tarvitse vähän väliä keskeyttää kehräämistä ja keriä valmista lankaa värttinän ympärille.

Harjoitushan se tekee mestarin, joten niin kai sitä sitten täytyy jatkaa harjoituksia. Sain pari päivää sitten pikku pussillisen kissankarvaa ja sormet syyhyävät päästä sen kimppuun…