Paljon onnee haavaan mulle…! Muutama päivä sitten ehti blogini vuoden ikään – ihan huomaamatta.
Kun aloitin blogin pitämisen, ajatuksena oli kerätä itselle muistiin Siirin lennokkaat lausahdukset. Samalla halusin dokumentoida myös tekemiäni käsitöitä sekä tallentaa mieluisimpia valokuvaotoksia. Yhtäkkiä blogi kuitenkin noteerattiin vähän siellä sun täällä, lukijoita ja kommentteja alkoi tulla enemmän ja enemmän, samoin blogilistan tilaajia. Kävijälaskurin mukaan vuodessa sivuillani on vieraillut lähes huimat 125 000 kävijää. Moinen suosio kannustaa ja motivoi jatkamaan. Iso Kiitos siis kaikille teille!
Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Erityisesti mieleen on jäänyt se, miten paljon ystävällisiä, pyyteettömiä ja avuliaita ihmisiä (käsityö)blogien takaa löytyy. Blogimaailma on avannut käsityösaralla uusia ulottuvuuksia ja tarjonnut ylenpalttisesti virikkeitä.
Neulerintamalla en varmaankaan olisi koskaan innostunut kolmiohuiveista ilman blogimaailmaa. Nyt kaapissa on kolmiohuiveja kaksin kappalein: Kiri ja Punainen.
Kehruukärpänen on blogaamisen myötä puraissut ja pahasti. Aluksi aiheeseen tutustuin värttinän avulla, sitten piti saada rukki. Projektit olivat aluksi pieniä, mutta nyt on jo kokonainen villatakki tehtynä itsekehrätyistä langoista. Amerikan reissultakin tuliaisina oli lähes pelkästään kehruumateriaalia… Kehruuohjeita on kuitenkin yllättävän vähän saatavilla, joten eihän se ole auttanut kuin rohkeasti kokeilla eri tekniikkoja.
Kehruu toi tietysti mukanaan villan värjäämisen. Vai oliko se sittenkin toisinpäin?
Villan kanssa on tullut pelehdittyä myös huovutuksen saralla. Vuosi sitten olin erityisen innostunut vapaalankahuovutuksesta. Huovutuksiani on lähtenyt maailmallekin jo aika monta. Käsityötieteen opintojen alettua pääsin huovutuskurssille opettelemaan uusia tekniikoita ja innostuin tekemään suurimman huovutustyöni, josta olen erityisen ylpeä.
Viime kesänä olin erityisen innostunut virkatuista kasseista. Ohjeita kertyi tuonne sivupalkkiin useita ja pääsipä Esther-kassi neulelehti Ullaankin.
Aikamoinen määrä hattujakin on näköjään tullut tehtyä.
Mutta mitäpä olisi tämä blogi ilman Siisiä! Nyt jo kolmivuotiaaksi hurahtanut tytär on raotellut sanaista arkkuan tilanteessa jos toisessa. Noista sutkauksista en muistaisi enää varmasti edes pientä osaa, ellen olisi niitä tänne alkanut kerätä. Onneksi aloin – vedet silmissä saa nauraa edelleen monille jutuille. Oma top5:
Piikkisian pesä
Kypsä äiti
Höpökauppa
Banaanikuu
Isin seikkailu
Mikä Siirin jutuista on sykähdyttänyt sinua eniten?
March 19th, 2007 at 22.57
Voi niitä on niin monta.. ihana lukea.. kun kotonakin kuuluu joskus samaan kategoriaan olevia lentäviä lauseita 😉
March 19th, 2007 at 23.02
Minun suosikkini Siirin lausahduksista on Painavaa asiaa. Niin se nimittäin taitaa olla, että monet meistä painaa ylitoista 🙂
Onnea yksivuotiaalle!
March 19th, 2007 at 23.26
Onnea blogillesi!
En ole ihan alusta asti lukenut blogiasi, mutta nyt luin kaikki nuo Siirin jutut läpi ja ai että nauroin! Paras oli ehkä Tehtaan varjossa, “No, sillä tehtaalla on kyllä tullut kakka!” Itse inhosin aina pienenä tyttönä Salon sokeritehtaan hajua, joten Siirin tunne on tuttu 🙂
March 20th, 2007 at 7.21
Suosikkini on se paljon onnee haavaan. Siinä niin konkretisoituu se, että kaikkia asioita ei ymmärrä ja toisaalta se, että mitä tahansa voi soveltaa eteenpäin.
March 20th, 2007 at 8.16
Mun mielestä ehdottomasti paras on tää:
“Takapenkkituumailua
Ajelimme kohti mummolaa. Takapenkillä oli pitkään hiljaista ja luulin lasten nukahtaneen. Kuuntelin rauhassa radiota, kun Siiri tuumaili ääneen:
– Sitä minä vaan ihmettelen, että mistä ne lapset oikein tulee.
Ällistyneenä käänsin radiota pienemmälle. Pää humisi kysymyksiä – Nytkö tämä asia jo tuli eteen? Mitä minä oikein sanon?
Näennäisen rauhallisesti kysyin Siiriltä: – Niin, mitä sinä sanoit?
– Niin, mummu siellä varmaan miettii, että isi, äiti, Siiri ja Topias, että mistähän kaukaa ne lapset on oikein tulossa. Leipookohan se mummu siellä jotain?
Huh, väärä hälyytys.
Samaisella ajomatkalla filosofoitiin enemmänkin:
– Minä olen naapurin Siiri.
– Isi ei kyllä ole balettitanssija…
Matkan loppuvaiheessa aika alkoi käydä jo pitkäksi:
– Äiti, onko meillä vielä pitkä matka?
– No, ei ole enää kuin 15 minuuttia.
– Sovittaisko, että 12?
– No, se voikin olla lähempänä totuutta.
– Jos on 14 minuuttia, niin sitten on kyllä pitkä matka. ”
Kun olin tän lukenu ja revenny nauremaan, poikaystävä tuli kattoon ja myös hän repesi nauramaan. Naurettiin ihan katketaksemme vaikka kuinka kauan, kun molemmat noi aatokset oli niin hyviä. Tän episodin jälkeen, joka kerta kun reissataan jossain, jompi kumpi kysyy (yleensä molemmat ja monta kertaa), että voitaisko me sopia, että enää kestää 12minuuttia 😀
March 20th, 2007 at 9.35
Kypsä äiti naurattaa mua aina vaan. Voin vain kuvitella Siirin ilkikurisen ilmeen 🙂 Onnea menestyksekkäälle blogillesi!
March 20th, 2007 at 11.13
Onnea yksi vuotiaalle! Miuhinkin uppoaa tuo kypsä äiti 😉
March 20th, 2007 at 13.01
Kyllä tuo kypsä äiti on niin sopiva.
March 20th, 2007 at 13.29
Tätä muistan nauraneeni:
Isä: – Muistatko, kun et osannut vielä puhua?
Siiri: – Muistan.
Isä: – Mitä sinä silloin ajattelit päivät pitkät?
Siiri: – Körö körö kirkkoon.
Hih. Onnea yksivuotiaalle! 🙂
March 20th, 2007 at 17.21
Onnea blogille! Ovat niin riemastuttavia kaikki sutkautukset, mutta itseäni naurattaa eniten auton viihdytin ja karkinsyönnin ammattilainen… 🙂
March 20th, 2007 at 22.18
Kypsä äiti onnittelee upeaa 1 vuotiasta 🙂
March 20th, 2007 at 23.04
“Hiiriin ei saa koskea, ko niillä on terävä häntä. Ja sormet. Ja silmät. Pupuihin vaan saa koskea.”
Tällaiset lausahdukset ovat lapsille tyypillisiä, mutta juuri tämä päättömyys ja hännättömyys tekee niistä niin ihania 🙂
March 21st, 2007 at 8.29
Minuun kolahti se syönnin ammattilainen (marraskuu). Onnea yksivuotiaalle!
March 21st, 2007 at 11.47
Onnea yksivuotiaalle. Tuo höpökauppa on yksi parhaista.
March 21st, 2007 at 13.46
Onnea yksivuotiaalle! Kypsä äiti on myös mun suosikkini.
March 21st, 2007 at 22.14
Minusta hauskin on se paperirullapaali-juttu, jossa Siiri ohjaa Topiasta pahoille teille: “Nyt kurkotat tuosta noin… ja 1-2-3 nyt hypätään!” Eihän isosiskot saa koskaan pikkusisaruksia tekemään pahojaan, eihän!?
March 23rd, 2007 at 13.04
Onnittelujen kera laitan jatkoksi vielä: Kotimatkalla – jutun. Autot tosiaankin joskus vähän kompastelevat 😀
March 26th, 2007 at 13.43
Mä olen naureskellut ehkäpä eniten sille “setät juoksee, ei ole niillä tukkaa ollankaan, päät vain” -kommentille. Näitä kaljuksi ajeltuja nuoria miehiä kun näkee niin tiheään. Aina muistan tuon kommentin ja huulille nousee hymy väistämättä. Kiitos Anne kun olet kirjannut tyttäresi mainiot kommentit meidän muidenkin iloksi ja kiitos Siisi oivaltavasta arkipäivän huumoristasi. Onnea yksivuotiaalle blogille!