Valokuvatorstaissa aiheena “sininen”.

Aihe oli näennäisen helppo, mutta kun kameraan tarttui, tulikin rimakauhu. Alkoi jo näyttää siltä, että tällä viikolla jää osallistuminen väliin, mutta yhtäkkiä käsissä olikin materiaalia yli tarpeen. En sitten osannut valita vain yhtä, joten tässä pari arkistoista löytynyttä ja pari tuoretta otosta.

Siiri on yhä kovin kiinnostunut kirjaimista ja sanoista. Tyttö kyselee jatkuvasti, miten jokin sana kirjoitetaan ja luettelee kirjaimia näkemistään sanoista. Eräältä kauppareissulta palatessa, neiti muisteli:
– S – U – … Äiti, mitä sitten?
– Mitä sanaa sinä yrität kirjoittaa?
– No sitä kauppaa.
– Ahaa. S-T-O-C-K-M-A-N-N. Stockmann.
– Ei sitä niin sanota, ku Tok – man – ni!

Olen ihan hämilläni vihreän villatakin aikaansaamasta kommenttivyörystä. Kiitos kaikille teille! Olitte käsittämättömän yksimielisiä – olisin olettanut jonkun edes olevan päinvastaista mieltä.

Ihasteluiden kannustamana olen jopa ulkoiluttanut takkia, kun kävimme koko perheen voimin ulkona syömässä. Ja hyvin meni. Ehkäpä purkutuomio voidaan kumota…

Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, miten minun ja niin monen muun mielipiteet menivät ihan ristiin. Miksi olin itse niin pettynyt?

Olen katsonut noita edellisen postauksen kuvia ja yrittänyt katsoa niitä ulkopuolisen silmin. Välillä kun kävi mielessä, puhummeko nyt varmasti samasta takista. Kyllä ne kuvat kuitenkin melko todenmukaisen kuvan takista antavat.

Kuvista ei kuitenkaan edes välity se, miten ylellisen pehmoiselta ja lämpimältä materiaali tuntuu. Se on ainoa seikka, josta olen ollut koko ajan iloinen ja tyytyväinen. Takkia voi käyttää jopa pienen topin kanssa, eikä se kutita paljasta ihoa vasten yhtään.

Väreistä pidän myös, mutta jossain vaiheessa värien kirjo alkoi hyppiä silmille. Tämä johtuu varmasti siitä, että katsoin lankaa ja neulepintaa koko ajan niin läheltä. Kun takkia katsoo kauempaa, siitä tulee kokonaisuus, jonka pohjaväri on selkeästi vihreä. Muut värit antavat sille mukavasti persoonallista ilmettä.

Pettymyksen tunteen aiheutti myös se, että kappaleiden mitat eivät tarkoista laskutoimituksista huolimatta pitäneetkään paikkaansa. Puikkokoko olisi saanut olla pykälää pienempi, jotta neulos olisi ollut napakampaa. Nämä seikat ovat minun silmissäni “aloittelijamaisia virheitä”, joita ei olisi saanut enää tapahtua. Pettymys kohdistui siis enemmänkin itseeni kuin takkiin. Toisaalta nuo virheet vaikuttivat myös siihen, että lopputulos ei vastannut sitä mielikuvaa, jonka olin takista ennakkoon luonut.
Loppujen lopuksihan takista tuli toimiva ja käyttökelpoinen. Alan pikkuhiljaa pitää siitä enemmän ja enemmän.

Kiitos vielä kerran kaikille kannustuksesta. Olette ihania.

Edittiä lopussa.

Vihreä villatakki on ollut lähes valmis jo hyvän tovin. Ihan hetki sitten sain sen höyrytettyä, niin että sitä kehtaa esitellä.

Malli on siis omasta päästä, joskin inspiraatio tuli Kotiliesi-lehden mallista. Lanka itsekehrättyä merino-silkkiä. Napit ja kukkanen virkattu. Lankaa kului vain 370g, joten jäljelle jäi vielä 180g. Mitähän siitä tekisi?

Takin osat valmistuivat yllättävän nopeasti. Yhdistelin palat ja keräsin etureunan, pääntien ja helman silmukat pyöröpuikoille resoria varten.

Ensimmäinen yritys meni kuitenkin purkuun, kun silmukoita oli aivan liian vähän. Etureunan pyöristykset menivät pussille ja helma kiristi pahasti. Toinen yritys oli jo parempi, mutta en uskaltanut kaventaa kauluksessa tarpeeksi silmukoita kerralla, joten se meni purkuun. Kolmas kerta sanoi viimein toden…

Vaikka tein tunnollisesti mallitilkun ennen aloittamista, eivät laskelmani pitäneetkään paikkaansa. Kappaleista tuli reilusti liian leveitä. Puikkokoko oli numeroa liian suuri, joten neulepinta venyy ja paukkuu melkoisesti. Löysä neulos ei onneksi haittaa mitään, kun takki on puettuna päälle.

Jouduin ottamaan sivusaumoista useita senttejä sisään, jotta sain takin istumaan kauniisti. Taakse piti tehdä muotolaskokset istuvuuden parantamiseksi.

Projektin aikana ehdin epäillä tuhanteen otteeseen, tuleeko tästä yhtään mitään. Ensimmäisen resorin epäonnistuttua itku ei ollut kaukana. Sen version jälkeen tuntui, että sanat kamala ja hirveä olisivat jopa imartelevia – en edes keksinyt sanaa kuvaamaan kuinka järkyttävän näköinen rytky oli. Nyt takki on ihan ok – kai.

Jos lanka olisi ollut jotain muuta kuin itsekehrättyä, olisi takintekele lentänyt nurkkaan jo monta kertaa. Nyt ei kuitenkaan luonto antanut periksi luovuttaa, vaan sinnillä tein takin valmiiksi – silläkin uhalla, että sitä ei käytetä kertaakaan.

Jos olisin tiennyt, että lankaa menee vain noin vähän, en olisi ympännyt vihreän villan sekaan noin paljon muita värejä vaan pysytellyt selkeästi vain vihreässä. Joitain pienen pieniä tehosteita olisin saattanut lankaan lisätä, mutta en todellakaan noin paljon kuin nyt.

*Huokaus* Enpä tiedä… Pitäiskö purkaa koko höskä ja aloittaa alusta…?

Edit: Näkyyhän tuolle ehkä jotain käyttöä sittenkin löytyvän:

Angorinan arvonnassa voitin pussillisen angaorakanin karvoja. Kiitos! Sormet syyhyävät kehräämään, mutta ensin täytyy karstailla karvat arvonsa mukaiseen seuraan – luksuslankaa tulossa kevään mittaan.

Villatakkiprojekti on loppusuoralla. Lankojen päättelyssä käteen jäi pieniä langanpätkiä, joita en raskinut heittää menemään. Pätkät muodostivat sattumalta niin hienon väriyhdistelmän, että haluan säästää lankanipun tulevia töitä innoittamaan.

Siiri maalaili muutama päivä sitten vesiväreillä upeat sävyt paperille. Näin värit heti uudessa langassa…

Kävimme Siirin kanssa yöllä keskustelun, josta jäi meille molemmille hyvä mieli.

Siirillä on vaaleanpunainen yöpaita, sellainen tyttöjen mekkomallinen. Se on Siirin lempiyökkäri.

– Äiti, tämä pinkki yömekko on ihana.
– Haluaisitko sinä toisen tuollaisen?
– Joo, violetin!
– Tehtäiskö niin, että kun nukut muutaman yön omassa sängyssä, niin sitten mennään yhdessä katsomaan, olisiko kaupassa violettia yömekkoa?
– Joo, nukutaan nämä yöt. (Näyttää neljää sormea)
– Sovitaan niin.
– Joo, sovitaan. Jätetään pojat tänne leipomaan ja mennään me tytöt kauppaan.

Minusta ihan hyvä diili – jos kaikki menee putkeen, me tytöt lähdetään perjantaina shoppailemaan ja kun tulemme takaisin, pojat on leiponeet meille pullat ja lätyt valmiiksi.

Oulun käsityömessuilla ostin Angorinalta Haukku-koirankarvalankaa pari vyyhtiä. Valkoinen niistä on muotoutunut nyt ihanan pörröisiksi, pehmoisiksi ja lämpöisiksi sukiksi.

Sukat menevät anopille. Kuvassa ne ovat allekirjoittaneen jaloissa, joten saattavat näyttää hieman reilunkokoisilta.

Lanka oli aika paksua, joten halusin keventää vaikutelmaa pitsineuleella. Mallikuvio on oma variaatio Traditional Knitted Lace Shawls -kirjassa olleesta Snowbell pitsikuviosta.

Ensimmäistä kertaa tein sukkiin tiimalasikantapään ja hyvin onnistui. Mielestäni tuo kantapää näyttää sirolta ja sopi siksi myös osaltaan keventämään vaikutelmaa.

Koirankarvalanka oli erittäin mukava uusi tuttavuus. Onneksi sitä on vielä toisen vyyhdin verran, niin saa toisetkin sukat väsätä. Jäljelle jää vielä molemmista vyyhdeistä sen verran lankaa, että uskoisin niistä syntyvän vielä yhdet kaksiväriset sukat.

Edit: Sattumalta tämän postauksen kuva sopii mielestäni hyvin valokuvatorstain tämän viikon teemaan “vastakohdat”, joten siirsin sen tähän ensimmäiseksi.

Kehräsin messuilta ostetun sarisilkkilangan kaveriksi yksisäikeistä mustaa merinosillkiä. Kehrätty lanka on ihanan pehmoista ja kiiltävää.

Taustalla näkyy kehräämätöntä villatopsia. Merino on mustaa ja seassa on värjäämätöntä silkkiä.

Ajatuksena oli tehdä miehelle ylellinen kaulahuivi pituussuunnassa neulottuna – sarisilkistä muutamia raitoja mustalle pohjalle. Tein mallitilkun, ja mies kauhistui sarisilkin väri-iloittelusta niin, että homma tyssäsi siihen. Ja tuo sarisilkki oli sen verran paksumpaa ja jäykempää, etteivät ne senkään puolesta oikein sopineet keskenään.

Kehräsin sitten mustalle merinosilkille kaverin monivärisestä n.30g:n merinotopsinäytteestä. Topsina värisekoitus näytti mielestäni kamalalta, mutta siitä tulikin kerrassaan upean väristä lankaa. Vyyhdillä olevasta langasta sitä ei huomaa, mutta lanka on itseraidoittuvaa upeissa syksyn sävyissä.

Nyt pitäisi vielä keksiä mieluinen malli – ainaoikein ei kamalasti inspiroi. Toisaalta, olispa helppo lastennukutusneule…

Vihreä lanka, jonka olen ristinyt kukkaniityksi, on jo alkanut muotoutua villatakiksi. Takakappale on jo valmis. Kuvassa se on tosin vasta puolivälissä. Alla näkyy myös varta vasten tätä projektia varten ostamani 4, 5mm bambupuikot.

Puikkojen ostoreissulla Maakarissa oli työnäytös keraamisten nappien teosta. Silloin tuli mieleen, että kun takkilangat on kehrätty itse, malli suunniteltu itse ja työ neulottu itse, niin pitäiskö sitä sitten napitkin vielä…? Keraamiset napit on sikäli pois laskuista, kun ei ole polttouunia (ellei sitten lähde työpaikalle “keikalle”). Olisko muita ideoita?

Tässä vielä pari kuvaa neulepinnasta. Jotenkin minua on alkanut viehättää etenkin tuo nurja puoli.

Melko kova homma on noissa silmukkamäärien ja kavennusten laskemisessa! Aiemmin esittelemäni Kotilieden malli oli vain inspiraationa. Kaikki takin mitat meni uusiksi puhumattakaan silmukkaluvuista. Mutta sehän ei ole mikään yllätys.

Lapsia ulos pukiessani havahduin taas ihailemaan, miten ihania villavaatteita meidän naperot omistavat. Kiitos siitä kuuluu täysin äidilleni. Muutaman pipon ja lapaset olen itse lapsille tehnyt, mutta muuten mummu on kyllä pitänyt huolta siitä, ettei lapsia palele talvella.

Jo ennen Siirin syntymää äitini kutoi tulokkaalle maailman kauneimman villapuvun. Sittemmin lapset ovat saaneet nauttia mm. neulotusta ja virkatusta kastemekosta (myös minut on siinä kastettu), neulotusta unipussista ja villahaalarista. Ne kaikki on monien muiden ihanien vaatekappaleiden lailla on jo pakattu visusti talteen odottamaan omia lapsenlapsiani, mutta tässä muutama esimerkki tällä hetkellä käytössä olevista ihanuuksista.

Ensin ne villapuvut. (Siirin puvun väri on lähinnä oikeaa ensimmäisesä kuvassa.)

Molemmilla on asuun sopivat lapaset. Topiaksen lapaset ovat ihan perusmallia, mutta Siirin lapaset ovat puvun kanssa samaa sarjaa. Oikealla yksityiskohta Siirin takin selkäpuolelta.

Alkutalvesta sukkia ja lapasia sai aina etsiä kissojen ja koirien kanssa. Nyt niitä riittää joka lähtöön. Tässä tuoreimmat tulokkaat. Molempien lapasissa on vuori villahahtuvista. (Sininen lapanen on käännetty nurin, jotta vuori näkyisi.)

Lopuksi vielä pari puseroa molemmille:

Lopuksi vielä vauvapeitto, joka kovasta käytöstä huolimatta on edelleen priimakunnossa:

Eikä ole minunkaan tarvinnut koskaan neuleiden puutetta valittaa. Vaikka olen itsekin kutonut puseroita, suurin osa neuleistani on edelleen äitini käsialaa.

Kiitos äiti rakas!

Valokuvatorstaita!

Aman virkkausnurkassa on pyörähtänyt käyntiin tropiikkitäkkiprojekti. Allekirjoittanutkin on lupautunut mukaan. Tähän mennessä on valmiina muutama eräänä unettomana yönä väsätty lappunen.

Lappusten kooksi oli alkumetreillä määritelty n. 10*10cm. Oli todella vaikea pysytellä näissä mitoissa. Aina kun pääsi vauhtiin, piti jo lopetella. Olisi ihana tehdä vähän suurempi tilkku, jolloin pääsisi revittelemään oikein kunnolla erilaisten muotojen ja mallivirkkausten kanssa. Nyt sääntöjä on onneksi vähän muokattu ja seuraavat tilkut tulevat olemaan vähän isompia ja kenties eri muotoisiakin. Tällaiset on nyt valmiina.

Sattumalta kirjastosta oli tarttunut mukaan jo aiemmin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kirja sisältää todellakin melkoisen villejä malleja, mutta muutama kuva sai päänupin hyrisemään erilaisia ideoita ja toteutusvaihtoehtoja. Niistä lisää kenties joskus hamassa tulevaisuudessa.

Parin ensimmäisen tilkun virkkaamiseen katsoin vähän mallia tästä kirjasta. Tuntui, että virkkaaminen ei luonnistu yhtään ja vapaavirkkaus alkoi maistua puulta jo heti alkuunsa. Sitten heitin kirjan nurkkaan ja aloin todellakin virkata vapaasti ja johan alkoi luistaa. Nyt ei malttaisi enää pysyä ollenkaan erossa jämälankapussista!

Hyvää ystävänpäivää!

n.20g kuitusämpylää ystävänpäivän kunniaksi, olkaa hyvä!

Ulkomaisilla kehruupalstoilla on ollut puhetta fibre sandwichista. Yritin löytää aiheesta lisätietoja netistä, mutta muutamaa suttuista kuvaa lukuunottamatta ei ole onnistanut. En edes tiedä onko termille suomenkielistä vastinetta. Minulla ei siis ollut mitään hajua, miten tämä kuuluisi tehdä oikeaoppisesti. Mutta tekemällä oppii, joten kaivoin kaikki kuituni esille ja ryhdyin kokkailemaan. Tulos näkyy yllä.

Tämän kuitusämpylän resepti on seuraava:

Tarvikkeet: Ingeoa (maissikuitu), soijasilkkiä, viskoosia, tenceliä, raakasilkkiä, merinovillaa, suomenlampaanvillaa, mohairkiehkuroita, lankaa (mm. samos, alpakka, funny, eyelash-lanka), organzasuikaleita, sarisilkkiä, bambukuitua. (Tai mitä muuta sattuu käsillä olemaan.)

Ensin sämpylän alapuoli.

Sitten täytteet.

Sitten sämpylän yläpuoli.

Lopuksi mausteet.

Jaetaan neljään osaan, pannaan kotipakettiin paperipussiin ja nautitaan kehräten.

Viikonloppuna Oulussa olleilla käsityömeissuilla oli tietysti pakko päästä käymään. Tämä tyttö rymisteli ensimmäisten joukossa sisään, jotta ehtii hypistellä kaikkea kaikessa rauhassa ennen kuin on lapsenhoitovuoro vaihtuu taas minulle.

Erehdyin ostamaan heti ensimmäiseltä kojulta lapsille paidat ja miehelle synttärilahjan, joten budjetti ei antanut myöten kovin kummoisiin lahjuksiin itselle.

Angorinan kojulta ostin kuitenkin koirankarvalankaa. Koirankarvaa on kaapissa jemmassa odottamassa kehräämistä, mutta karstaan pölistelen niitä vasta kesällä. Näistä on hyvä ottaa mallia ja pyrkiä samaan. Ihanan pehmoisia ja varmasti lämpimiä!

Viereisestä kojusta ostin kierrätetystä sarisilkistä tehtyä lankaa. Olihan siinä kaikkea ihanaa Norosta Regiaan, mutta pakko oli karsia. Sarisilkkilanganpätkiäkin on pussillinen kehräämistä odottamassa. Nämä olivat niin ihania, etten voinut vastustaa kiusausta. Ja kun en ole sarisilkkiäkään koskaan ennen kehrännyt, on hyvä olla jotain mallia käsillä.

Siiri on innokas virkkailija. Ihan oikeita ketjusilmukoita ei vielä synny, mutta antaumuksella tyttö käärii lankaa koukun ympärille. Tänään neiti keksi, että yhteen työhön voi käyttää erivärisiä lankoja. Ja niitä pätkiä leikeltiinkin sitten melko monesta kerästä. Tästä piti kuulemma tulla naapurin Sannille lakki.

Topiaskin tykkäisi virkkailla. Hän tosin keskittyy repimään koukun avulla lankakerän sisuksista langat ulospäin saaden aikaan sellaisen harakanpesän, jota ei enää selväksi saa. Yritin tarjota hänelle ihan pientä jämälankakerää virkkausharjoituksiin, mutta pikku-ukko heittäytyi mahalleen maahan murjottamaan pikku nöttösen nähdessään. Asuukohan meillä uusi tulevaisuuden Kaffe Fassett?